Ohjeita OPKH:n toimintaan

Mitä tehdään uuden lukuvuoden alussa?

Vanha hallitus pitää syyskokouksen, jossa valitaan uusi hallitus. Heti hallituksen valinnan jälkeen uusi ja vanha hallitus kokoontuvat yhdessä ohjaavan opettajan kanssa ja pidetään järjestäytymiskokous. Siinä päätetään uuden hallituksen jäsenten toimialueet (kuka on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, talousvastaava ja tiedostusvastaava...)

Seuraavaksi ohjaava opettaja "kouluttaa" uutta hallitusta toimintaansa. Perehtymisen jälkeen mietitään tarkemmin tulevan toimikauden toimintasuunnitelmaa.

Opiskelijakunnan yleiskokoukset

YLEISKOKOUS

  • Kokous, jonne kutsutaan KAIKKI KOULUN OPISKELIJAT
  • kaksi yleiskokousta vuodessa: syksyllä ja keväällä
  • käyttää opiskelijakunnan ylintä päätäntävaltaa
  • opiskelijakunnan hallitus kutsuu koolle hallitus kahta viikkoa ennen kokousta
  • kokous on laillinen ja päätösvaltainen, jos se on kutsuttu koolle sääntöjen määräämänä ajankohtana
  • kannattaa järjestää kouluaikana, jotta opiskelijat saapuisivat paikalle
  • kokouksesta pidettävä pöytäkirjaa
1) OPISKELIJAKUNNAN SYYSKOKOUS
  • pidettävä koulun ensimmäisen päivän – syyskuun viimeisen päivän välisenä aikana
  • Vahvistetaan opiskelijakunnan talousarvio ja toimintasuunnitelma seuraavalle lukuvuodelle
  • toimintasuunnitelmassa kerrotaan, mitä opiskelijakunnassa on tarkoitus tapahtua seuraavana vuonna
  • talousarviossa kerrotaan, miten rahaa käytetään seuraavana vuonna
  • Valitaan opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja,
  • Valitaan opiskelijakunnan hallituksen 4-9 muuta varsinaista jäsentä,
  • Valitaan tilintarkastaja lukuvuodeksi kerrallaan (tilintarkastaja ei saa olla uuden hallituksen jäsen ja hänen täytyy olla täysi-ikäinen! (Suostumus muistettava kysyä!)
2) OPISKELIJAKUNNAN KEVÄTKOKOUS
  • Opiskelijakunnan kevätkokous: toukokuun aikana
  • Kevätkokouksessa käsitellään opiskeljakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus kuluneelta lukuvuodelta sekä päätetään tilintarkastajien lausunnon perusteella tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tili- ja vastuuvelvollisille
  • Tilinpäätöksestä selviää, miten rahaa on toimikauden aikana käytetty!
  • Toimintakertomuksesta selviää, mitä hallitus on toimikaudellaan tehnyt!
  • Tilintarkastajat käyvät läpi tilinpäätöksen, kuitit ja pöytäkirjat ja tarkastavat, että kaikki on hoidettu oikein!
  • Kevätkokouksessa käsitellään aloitteet ja kevätkokouksen kannanotot.
  • Kevätkokouksessa voidaan päättää hallituksen ja opiskelijakunnan jäsenten sille esittämistä muista asioista.
  • Lisäksi kevätkokouksessa valitaan kolmesta ehdolla olevasta opettajasta yksi, josta tulee seuraavan kauden opiskelijakuntaa ohjaava henkilö.
MUISTA: Kevätkokouksen jälkeen ei opiskelijakunnan hallituksella ole oikeutta tehdä opiskelijakuntaa velvoittavia taloudellisia päätöksiä, ellei kevätkokous toisin päätä.