Koulun yhteiset tapahtumat

Koulun yhteiset tapahtumat

Kouluilla on omat, vuosittain toistuvat tapahtumansa. Niitä ovat esimerkiksi koulun juhlat ja teemapäivät. Toistuvia tapahtumia suunnitellaan laadittujen hyvinvointisuunnitelmien ja toimintastrategioiden pohjalle, jolloin teemapäivät liittyvät esimerkiksi liikuntaan, kansainvälisyyteen ja tieto- ja viestintätaitoihin. Niiden lisäksi luokat järjestävät opetussuunnitelmaan kuuluvia opintokäyntejä ja -retkiä tai osallistuvat sidosryhmien järjestämiin opintokäynteihin esimerkiksi kulttuuritapahtumiin.

Opetussuunnitelmassa kuvatut Sodankylän erilaiset oppimisympäristöt tarjoavat mahdollisuuden toteuttaa opetusta myös leirikouluissa. Koulut kirjaavat lukuvuosisuunnitelmaansa vuoden aikana toteutettavat leirikoulut. Leirikouluja voivat toteuttaa yksittäiset luokat tai niitä voidaan suunnitella useamman luokan tai koulun kesken tukemaan yhteisöllistä toimintakulttuuria ja hyvinvointia. Leirikoulun voi toteuttaa myös yökouluna, jolloin koulu ja sen pihapiiri näyttäytyvät erilaisina oppimisympäristöinä.