Perjantai 18.1.2019
Viimeinen aamu Kufsteinissa. Menin koululle jo hyvissä ajoin puoli kahdeksan maissa. Hetken jouduin odottamaan, että joku opettaja menee sisään opehuoneeseen, ovi on koko ajan lukossa. Minulla oli sovittu tapaaminen rehtorin kanssa klo 8.15. Kahvin lisäksi tarjolla oli perinteinen itävaltalainen leivonnainen (Faschingskrapfen). Se oli munkin näköinen ja sen sisällä oli aprikoosihilloa. Päällä oli runsaasti tomusokeria. Koulussa on sekä rehtori että "hallintohenkilö". Hallintohenkilö vastaa ehkä virka-apulaisrehtoria. Näin isossa koulussa (36 luokkaa) rehtorin ei tarvitse opettaa lainkaan. Hallintohenkilön opetustuntien määrä riippuu myös opetusryhmien määrästä. Tässä koulussa hänellä on 20 % vastaavan opettajan tunneista. Rehtori hoitaa kokonaissuunnittelun ja yhteydenpidon opettajiin, vanhempiin ja oppilaisiin. Hallintohenkilön vastuulla on mm. sijaisuuksien järjestäminen, opetusryhmien luokkatilojen ja koetilojen organisointi sekä opettajien tuntikertymien laskeminen. Kun opettajia on 80, poissaoloja on käytännössä joka päivä. Opettajat sijaistavat vapaatunneillaan poissaolevia opettajia, mutta vain omissa aineissaan.
Tässä koulussa aloittaa tavallisesti viisi ykkösluokkaa eli 125 oppilasta. Koulu on järjestänyt joulukuussa avointen ovien päivän, jolloin vanhemmat voivat käydä tutustumassa kouluun. Kouluun haetaan heti alkuvuodesta ja hakijat laitetaan koulutodistusten perusteella paremmuusjärjestykseen. Koulu on ns. AHS Langform, jossa ovat sekä alaluokat (Unterstufe) että yläluokat (Oberstufe). Neljän vuoden jälkeen noin 35 % oppilaista siirtyy johonkin muuhun kouluun yläluokille. Tällaisin kouluja ovat esim. ISK Tirol (International School Kufstein Tirol) ja HLW Kufstein (talousalan ammatteihin valmistava koulu). Joitakin uusia oppilaita tulee tähän kouluun myös muista kouluista alaluokkien jälkeen.
3. tunnilla menin 7. luokan uskonnon tunnille. Elisabeth-opettaja pyysi minua kertomaan Suomen koulujärjestelmästä. Aloitin koulujärjestelmästä ja kerroin sitten tarkemmin lukiosta. Oppilaat esittivät innokkaasti kysymyksiä, joten koko 50 minuutin tunti kuluikin tähän. Tässäkin ryhmässä oli yksi oppilas, joka oli käynyt Suomessa.
4. tunnilla kävin seuraamassa 7. luokan kemian tuntia. Tunnin opettaja Claus on opiskellut kemian lisäksi historiaa, mutta ei ole opettanut sitä vuosiin, koska talossa on niin paljon historian opettajia. Alussa oli hieman hankala saada opettajan puheesta selvää, koska hän ei puhunut kirjakieltä. Vähitellen siihen kuitenkin tottui. Aiheena olivat (ymmärtääkseni) atomien väliset sidokset ja Claus kertoi erilaisia aiheeseen liittyviä juttuja oppilaille. Ensimmäisen kerran satuin seuraamaan oppituntia, jossa opettaja käytti apuvälineenä SmartBoardin Notebook-ohjelmaa.Viikon viimeinen seurattava tunti oli 5. luokan englannin tunti. Tällä kertaa opettajana oli Maria. Tunnin aiheena oli do- ja make-verbit. Tähän liittyvät kotitehtävät tarkistettiin suullisesti. Lukuvuoden ensimmäinen lukukausi on loppumaisillaan ja pian on arvosanojen antamisen aika. Opettaja oli itse miettinyt valmiiksi oppilaiden arvosanoja ja halusi nyt kuulla, millaisen arvosanan oppilaat antaisivat itselleen. Kaikki oppilaat kertoivat luokassa ääneen, mitä mielestään ansaitsevat. Kukaan ei arvioinut omaa arvosanaansa paremmaksi kuin opettaja. Muutama tyttö arvioi osaamisensa huonommaksi kuin opettaja. Itävallassa paras arvosana on 1, huonoin 5.
Edellisen tunnin aiheena oli ollut school of air. Seuraavaksi tehtiin tähän liittyvä kuuntelutehtävä, jossa tarinan kertojan englannissa oli vahva australialainen aksentti. Tunnin päätteeksi tehtiin vielä keskusteluharjoitus, joka liittyi seuraavan tunnin aiheeseen (shopping). Puolet luokasta meni seisomaan luokan seinustoille. Jäljelle jääneet valitsivat parin ensimmäistä kysymystä varten, johon käytettiin yksi minuutti. Tämän jälkeen seunustoilla seisovat jäivät paikoilleen ja parit siirtyivät pykälän eteenpäin. Opettaja antoi uuden kysymyksen, josta keskusteltiin taas minuutti. Tunnin jälkeen opettaja kertoi, että tavallisesti näin käsitellään vähintään viisi kysymystä, mutta tällä kertaa aikaa oli vain kolmeen kysymykseen. Tämäkin opettaja oli opiskellut toisena aineenaan historiaa, mutta opetti tällä hetkellä vain englantia.
Tällä tunnilla oppilailla olisi pitänyt olla testi, mutta koska minun tulin tunnille (aika lyhyellä varoitusajalla), opettaja siirsi testin seuraavalle viikolle. Oppilaat tuntuivat olevan tyytyväisiä asiasta. Tunti oli perjantain viimeinen tunti ja se pidettiin uudella puolella, jossa on ilmastointi. Ilmastoinnista huolimatta luokan lämpötila oli 24,5 astetta. Aika tukalaa siellä oli, mutta eipä ainakaan pallellut.
Job shadowing –viikko on ollut todella mukava ja antoisa kokemus. Lisäksi olen saanut runsaasti harjoitusta saksan kielen kanssa. Nyt olen jo Münchenin lentokentällä ja kone Suomeen lähtee (toivottavasti) reilun tunnin päästä.