Oppilaskunta

Oppilaskunta

Koulussamme toimii oppilaskunta. Oppilaskuntatoiminnan tavoitteena on herättää oppilaiden kiinnostus oman koulun kehittämiseen: koulun yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Olemalla mukana oppilaskuntatoiminnassa oppilaat harjoittelevat valmiuksia toimia oman ryhmänsä edustajana ja harjaantuvat neuvotteluun perustuvaan yhteistoimintaan. Samalla se tukee kasvua aktiiviseksi kansalaiseksi: osallistumista ja osallisuutta.

Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Luokan edustajan kautta kaikki voivat vaikuttaa koulun yhteisiin asioihin. Jokainen luokka valitsee yhden edustajan sekä varaedustajan oppilaskunnan hallitukseen. Oppilaskunnan hallitus pyrkii kehittämään oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia ja oppilaiden osallistumista heitä koskevissa asioissa. Luokkien edustajat neuvottelevat ja vievät viestiä luokkansa oppilailta oppilaskunnan kokoukseen sekä sieltä takaisin. Hallitus johtaa ja koordinoi oppilaskunnan toimintaa, käsittelee oppilaiden esille tuomia asioita, ideoi ja valmistelee esityksiä yhteistyökumppaneille kuten opettajakunnalle ja vanhempainyhdistykselle. Oppilaskuntamme on ideoinut mm. juhlia, välituntitoimintaa, liikuntatapahtumia ja kilpailuja. Oppilaskunnan hallitus pyrkii omalla esimerkillään korostamaan koulun me-henkeä. Oppilaskunnan hallituksen toimintakausi on yksi lukuvuosi.

Oppilaskunnan hallituksen toimintaa tukee ja ohjaa oppilaskunnan ohjaava opettaja.