Kuoronjohtaja

Kuoronjohtaja Jenni Koljonen


 
Hei, olen Jenni Koljonen, seniorikuoro Vielä Raikaan johtaja. Valmistuin keväällä 2024 Savonia-ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi, pääaineena laulu. Samana keväänä aloitin Siilinjärven kansalaisopistossa laulunopettajana. Työnkuvaan kuului ja kuuluu edelleen myös ryhmien ohjaamista, joista yhtenä Vielä Raikaa kuoromme. 
 
Olen toiminut musiikin parissa lähes koko elämäni. Nuoresta saakka olen laulanut ja soittanut erilaisissa kokoonpanoissa ja projekteissa, pääosin koulussa ja seurakunnassa. Matkan varrelle on mahtunut myös useita vuosia laulu- ja pianonsoittotunteja niin kansalaisopistossa kuin musiikkiopiston puolella. Aikuistumisen myötä kokemusta on karttunut myös seurakunnan lapsikuoron sekä lauluryhmän johtamisesta.
 
Kuoronjohtajana olen persoonalleni uskollisesti helposti innostuva ja positiivinen tyyppi. Sydäntäni lähellä on löytää jokaisen oppijan kanssa laulamisen sekä oman äänen kehittämisen tuoma ilo. Kuorossa minulle tärkeää on säilyttää positiivinen ja kannustava ilmapiiri ja hyvä yhdessä tekemisen meininki. Hyväntuulisen yhdessä harjoittelun lopputuloksena päästäänkin nauttimaan hienoista harmonioista ja hyvin hiotuista lauluesityksistä.