9. luokat

Syksy 2017 tutkielma

Tutkimus valinnaisesta aiheesta

Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa osaamistaan yhteiskuntaopissa, työskentelytavoissa ja tiedon soveltamisessa. Tutkimus tehdään yksin.

Tutkimus on merkittävä osa syksyn arviointia. Syksyn aikana tehdään tuntitöiden lisäksi myös perinteinen koe.

Tutkimusaiheet perustuvat Aikalainen 9 -oppikirjan aiheisiin, joita olemme käsitelleet syksyn aikana.

Ohjeet tutkimuksen laatimiseen

Tutkimus laaditaan pääsääntöisesti omalla ajalla.

Tutkimus palautetaan opettajalle Word- tiedostona tai tulostettuna versiona.

Tutkimuksella on oltava otsikko, tekijän nimi ja lähdeluettelo, eli tieto siitä, mistä tiedot ovat peräisin. Elävöitä tutkimustasi kuvilla, tilastoilla ja muulla aineistolla.

Vähimmäispituus tutkimuksella on kolme liuskaa tekstiä fonttikoolla 12 + kansilehti ja lähdeluettelo.

Tutkimus on palautettava opettajalle viimeistään ma 9.10. sähköpostilla markus.koivisto@siilinjarvi.fi


Tutkimusaiheita (valitse yksi seuraavista aiheista): Keksi itse aiheeseen sopiva otsikko

Vertaa kahden eri suomalaisen vähemmistön asemaa. Miten vähemmistöjen oikeudet toteutuvat ja onko niissä eroja?

Mitä tarkoitetaan lasten oikeuksilla? Ota selvää, millaisia ongelmia lasten oikeuksien toteutumisesta on maailmassa. Miten oikeudet toteutuvat Suomessa?

Ota selvää miten avioliittolainsäädäntö on muuttunut vuosikymmenten kuluessa. Millainen on avioliiton merkitys tänä päivänä?

Millaista sosiaaliturvaa Suomessa oli saatavilla 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ja millainen suomalainen sosiaaliturva on nykyisin? Mitä sana “sosiaaliturva” tarkoittaa?

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä