Oppiminen, motivaatio ja asenne

Mitä on oppiminen? Mistä tietää, että on oppinut?
Oppiminen on sitä, että omaksuu uusia asioita, uusia taitoja, uusia ajattelutapoja ja näkökantoja. Jos opiskelun jälkeen mikään asenteessa, ajattelussa tai kädentaidoissa ei ole muuttunut, ei ole oppinut mitään. Oppimista voi olla vaikea havaita, ja sen vuoksi oppiminen on enemmän "sisäistä ja näkymätöntä", ajattelun kehittymistä. Näkyväksi se tulee usein ajallisesti vasta myöhemmin; toiminnassa tai asenteissa.

Jokaisella on juuri itselle ominainen taito oppia ja opiskella. Yksi oppii yhdellä tavalla ja toinen hieman toisenlaisien keinojen avulla. Jokaisen on vain löydettävä itse oma tiensä, sillä opiskelun taito on myös opittava ja opeteltava.

Opiskelu ja uuden oppiminen oppikirjoista ja oppitunneilla on oppilaan työtä. Opettajat ovat oppilaan valmentajia, joten luota ja kuuntele valmentajasi ohjeita. Joillekin se on helpompaa kuin toisille. Jokainen pystyy oppimaan uusia asioita, jos vain sitä riittävästi haluaa.

Mitä on motivaatio? Millaista asennetta oppiminen vaatii?
Motivaatiolla, eli sillä mitä tavoittelet ja toivot on suuri vaikutus oppimiseen. Sanotaan, että ihminen oppii melkein mitä vain, jos kovasti haluaa ja tuntee mielenkiintoa. Oppimisen kannalta on parempi, mitä tarpeellisemmaksi opiskelun kokee ja mitä myönteisemmin siihen asennoidutaan. Erään määritelmän mukaan motivaatio on voima, joka saa ihmiset tekemään asioita ja saattamaan tekemisen loppuun asti. (Pintrich & Schunk 2002).

Tärkein asia motivaatiossa on päämäärän asettaminen. Sinulla olisi aina oltava opiskelussasi joku tavoite.
Motivaatio määrää sen mitä teet. Asenne ratkaisee kuinka hyvin sen teet!