Oppimisen tuki
Oppimisen tuki
Ahmolla toteutetaan inklusiivista perusopetusta, jossa kaikki oppilaat, riippumatta oppimisvaikeuksista, vammoista tai sairauksista, opiskelevat yhdessä samassa ryhmässä. Opetuksessa huomioidaan ryhmän ja oppilaiden yksilöllisiä tarpeita ja vahvuuksia, ja kaikille tarjotaan tasavertaiset mahdollisuudet osallistua ja oppia omista lähtökohdistaan käsin.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tavoitteena on vahvistaa oppilaan taitoja ja ehkäistä vaikeuksia ennakolta, jotta oppilas voi saavuttaa oppimistavoitteensa ja suorittaa perusopetuksen oppimäärän. Oppimisen tukea tarjotaan suunnitelmallisesti, oikea-aikaisesti ja joustavasti oppilaan tuen tarpeet huomioiden. Lähtökohtana on, että oppilas saa tarvitsemansa tuen omassa opetusryhmässään. Tuen suunnittelussa ja toteutuksessa aineenopettajat, erityisopettajat, oppilaanohjaajat, koulunkäynnin ohjaajat sekä tarvittaessa opiskeluhuollon ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä. Tuen suunnittelun ja onnistumisen kannalta kodin ja koulun välinen yhteistyö on ensisijaisen arvokasta ja tärkeää.
Oppimisen tuki muodostuu oppimisen edellytyksiä tukevista opetusjärjestelyistä, ryhmäkohtaisista tukimuodoista sekä oppilaskohtaisista tukitoimista. Viimesijaisena keinona tukea oppilasta voidaan poiketa perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista.
Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyjä ovat esimerkiksi koulunkäynnin ohjaajien tuki, yhteisopettajuuden hyödyntäminen, kielitietoinen opetus, opetuksen eriyttäminen sekä muut opettajan käyttämät pedagogiset ratkaisut, jotka tukevat oppimista ja koulunkäyntiä. Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat mukana jokaisella oppitunnilla ja niistä hyötyvät kaikki oppilaat. Osana oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä Ahmolla järjestetään pitkillä välitunneilla luma-aineiden ja kielten tukikerhoja.
Ryhmäkohtaisia tukimuotoja tarjotaan ensisijaisena tukena. Ryhmäkohtaista tukea ovat yleinen tukiopetus, opetuskielen tukiopetus sekä erityisopettajan antamaa opetus muun opetuksen yhteydessä. Erityisopettajan antama opetus tukee ja täydentää muuta opetusta ja mahdollistaa oppilaiden tuen tarpeiden huomioimista. Tuki toteutetaan pääsääntöisesti aineenopettajan ja erityisopettajan yhteisopettajuutena, mutta tilapäisesti on mahdollista muodostaa myös pienempiä ryhmiä oppilaiden tuen tarpeiden mukaan. Tukiopetusta voi antaa oma opettaja, toinen aineenopettaja tai erityisopettaja joko osana opetusta tai oppituntien ulkopuolella.
Oppilaskohtaisia tukitoimia annetaan, mikäli ryhmässä annettava tuki ei ole oppilaalle riittävää ja oppilas tarvitsee säännöllisesti ja pitkäkestoisesti tukea. Usein on kyse oppimisvaikeudesta jossakin yksittäisessä oppiaineessa. Oppilaskohtaisia tukitoimia ovat erityisopettajan antama opetus osittain pienryhmässä tai muun opetuksen yhteydessä, erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmäsä tai erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa sekä tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä apuvälineet. Pienryhmässä oppilas opiskelee erityisopettajan kanssa yhtä tai useampaa oppiainetta yhdestä muutamaan tuntiin viikossa, muutoin hän opiskelee edelleen omassa opetusryhmässään. Erityisluokassa oppilas opiskelee kiinteämmin suurimman osan koulupäivästään ja integroituu vain joissakin aineissa isompaan opetusryhmään. Oppilaskohtaisista tukitoimista tehdään tukea koskeva hallinnollinen päätös.
Perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeaminen on viimesijainen keino tukea oppilasta, mikäli hän ei kykene opiskelemaan opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti tai hän tarvitsee tilapäisesti vapautuksen jonkin oppiaineen opiskelusta. Oppimäärästä tai tavoitteista poikkeaminen voidaan toteuttaa laatimalla oppilaalle erilaajuisia tavoitekokonaisuuksia, rajaamalla oppiaineen tavoitteita ja sisältöjä tai vapauttamalla oppilas tilapäisesti enintään neljäksi kuukaudeksi oppiaineen opiskelusta. Nämä ovat aina viimesijaisia keinoja ja edellyttävät tukea koskevaa hallinnollista päätöstä.