Esiopetus Sievissä

Esiopetus on tärkeä ajanjakso lapsen elämässä. Esiopetusta annetaan vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta. Esiopetus on velvoittavaa eli lapsen huoltajan on huolehdittava siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuotena (Perusopetuslaki 26 s §).

Kunta järjestää esiopetusta vähintään 700 tuntia vuodessa eli noin neljä tuntia päivässä. Lukukausi noudattelee pääosin kouluissa noudatettavia työ- ja loma-aikoja. Esiopetukseen osallistuminen on maksutonta. Esiopetuksen lisäksi mahdollisesti tarvittava täydentävä varhaiskasvatustoiminta on maksullista.

Esiopetus on lapsen oppimista, osallisuutta, kehitystä ja kasvua tukevaa toimintaa, jonka tarkoituksena on vahvistaa lapsen itsetuntoa, tarjota myönteisiä oppimiskokemuksia sekä mahdollisuuksia monipuoliseen vuorovaikutukseen muiden saman ikäisten lasten sekä aikuisten kanssa. Sen tarkoituksena on vahvistaa oppimisen iloa lapsen tarpeet huomioiden ja lasta kuunnellen. Vahvistamalla oppimisen iloa, vahvistetaan samalla lapsen hyvinvointia ja elinikäisen oppimisen edellytyksiä. Esiopetuksella on suuri merkitys lasten kokonaisvaltaisen ja suunnitelmallisen kasvun ja oppimisen tuen tarpeiden varhaisessa havaitsemisessa, tuen antamisessa ja samalla vaikeuksien ennaltaehkäisemisessä.

 Esiopetustoiminnan pedagogisena lähtökohtana on lapsilähtöisyys. Esiopetuksessa lapsi oppii toiminnallisesti leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden ja itseään ilmaisten. Esiopetuksen oppimissisältöjä ovat musiikillinen, kuvataiteellinen, suullinen, kehollinen ilmaisu ja käsityö, kielelliset taidot, historiallinen, yhteiskunnallinen ja eettinen näkökulma itseen ja ympäristöön, katsomuskasvatus, matemaattiset taidot, teknologia- ja ympäristökasvatus, liikunta, ruokakasvatus sekä kuluttajuus-, terveys- ja turvallisuuskasvatus. Tavoitteena on lasten ja nuorten yhtenäinen koulupolku varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja sieltä perusopetukseen.