Sievi
Sievin esioppilaat syövät esikoulussa lounaan koulun ruokalassa tai omassa luokassaan opettajan valvonnassa. Opettaja valvoo, että jokainen esioppilas saa lautaselleen terveellisen ja ravitsevan annoksen ruokaa. Ruokailuhetken tavoitteena on, että kaikki esioppilaat saavat syödä ruokaansa kiireettömästi, hyviä pöytätapoja noudattaen. Esiopetusvuoden aikana esioppilaat tottuvat uusiin makuihin maistelemalla kouluruokia. Uusiin makuihin voidaan tutustua myös teemapäivien tai -viikkojen avulla, esimerkiksi marjan maistajaiset, makumatka maailman ympäri, makuaistiharjoitukset.
Esiopetuksessa lapset harjaantuvat ottamaan ruokaa sen verran kuin syövät ja näin osaltaan vähentävät ruokajätteen määrää ja oppivat kohtuullista kuluttamista. Kohtuullisen kuluttamisen näkökulma huomioidaan myös kalusteita ja tavaroita hankittaessa ja niiden käyttämisessä. Opettaja ohjaa lapsia käsittelemään tavaroita oikein. Kädentöissä ja kuvaamataidossa voidaan käyttää kierrätysmateriaaleja, jolloin esioppilaat oppivat huomaamaan miten aina ei tarvitse ostaa uutta. Vanhan tavaran voi korjata tai vanhoista materiaaleista voi tehdä uutta ja hienoa. Kohtuullisen kuluttamisen teemaa voidaan käsitellä esimerkiksi matematiikan tuokiolla rahalaskujen yhteydessä, äidinkielen tuokiolla sanomalehtien mainoksia tutkien tai kauppaleikissä.