Urheilu

Jussi Koivula nousee kehään Heleniuksen EM-illassa

Helsingissä 19.12.2015 järjestettävän Kohti Maailmanmestaruutta –ammattinyrkkeilyillan otteluparit ovat edenneet jälleen askeleen lähemmäksi lopullista muotoaan. Joulukuinen lauantai huipentuu Robert Heleniuksen ja Saksan Erkan Teperin väliseen 12-eräiseen EM-tittelikamppailuun. Sitä ennen nyrkkeilykansaa hemmotellaan tasokkailla esiotteluilla.

Tamperelainen Jussi Koivula riskeeraa nyrkkeilyuransa Hartwall Arenan illassa. Vastaan hän saa venäläisen Roman Seliverstovin. Ottelusta on tulossa Koivulalle erittäin haastava, sillä venäläisvastustaja on uinut urallaan kovissa liemissä voittaen muun muassa WBO-liiton EM-tittelin.


Jussi Koivula

Koivulalla ei ole varaa tappioon. Seliverstov on myös samanlaisessa tilanteessa. Hänelläkään ei ole varaa tappioon halutessaan jatkaa ammattilaisuraansa. Vuosina 2013-2014 venäläinen piti taukoa, mutta teki vakuuttavan paluun helmikuussa ja otti keskeytysvoiton kotikehässään.

Koivulasta on mielenkiintoinen tieto tältä vuodelta kehän ulkopuolisista tapahtumista. Hän nimittäin näytteli pääosaa itsestään kertovassa dokumenttielokuvassa Daddy Loves You.

Kansallispelimme

Pesäpallo yleisimmin myös pesis on Suomen kansallispeli, joka kehittyi amerikkalaisesta baseballista ja suomalaisesta kuningaspallosta. On paljastunut myös että pesäpallon isä Lauri Pihkala kehitti lajista sotataitoja kehittävän esimerkiksi juoksemista, syöksymistä sekä käden ja silmän koordinaatiota kehittävän. Siksi se olikin monen suojeluskunnan suosittelema ja harjoittama laji. Se kuuluu edelleenkin suomalaiseen koululiikuntaan ja on suosittu harrastus sekä nuorten ja aikuisten kesken.


Pelin ideana on saada kerättyä omalle joukkueelle mahdollisimman monta “juoksua”. Kenttä jaetaan kahteen osaan kenttäpuoleen ja kotipuoleen. Kotipesässä lyöntivuorossa oleva saa lyödä kolme kertaa ja hyvän lyönnin sattuessa juoksee pesälle kunnes lopulta on taas kotipesässä ellei ole palanut eli ei ole ehtinyt pesälle ennen palloa. Tarkat ohjeet pesäpallon pelaamiseen löydät pesäpalloliiton sivulta.


Pikkuleijonat voittivat jääkiekon maailmanmestaruuden 2016

Jääkiekon mm-loppuottelu pelattiin Hartwall areenalla 5.1.2016. Ensimmäisessä erässä maalinteossa onnistui vain Venäjä. Vladislav Kamenev teki maalin ja Venäjä siirtyi johtoon ylivoimalla heti erän alussa. Suomi hallitsi toista erää, mutta tasoitusmaali jäi haaveeksi. Venäjäkin pääsi säikyttelemään, kun vieraat kilauttivat kiekon alivoimalla Suomen ylärimaan.

Viimeisessä erässä esiin astui PuLa-Aho superketju. Patrik Laine iski 1-1-tasoitusmaalin heti kolmannen erän alussa, syöttöpisteen saivat ketjukaverit Sebastian Aho ja Jesse Puljujärvi. Vain reilua minuuttia myöhemmin yksinäiseen hyökkäykseensä purjehtinut Venäjän Andrei Svetlakov hiljensi Hartwall areenan 2-1-johtomaalilla, mutta Pikkuleijonat ei masentuneet.

Superketju iski jälleen ajassa 50.07. Sebastian Aho maalasi 2-2-tasoituksen Puljujärven ja Laineen syötöistä.

Pikkuleijonien riemukas 3-2-maali leivottiin ajassa 57.51, kun Suomen kapteeni Mikko Rantanen ohjasi Vili Saarijärven lämärin sisään. Sitä ei kuitenkaan kapteeni Kamenevin pää kestänyt. Toimitsijaa mailalla huitaissut venäläinen poistui törkeän temppunsa jälkeen suihkuun.

Ilman maalivahtia pelannut Venäjä sai loppuun hurjan pyörityksen. Lopulta Andrei Svetlakov iski kuusi sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä tasoituksen.

Jatkoajalla Suomen sankariksi nousi ajassa 61.33 Kasperi Kapanen. Hän iski Suomen 4-3-voittomaalin.
Lähde: http://www.kaleva.fi/urheilu/jaakiekko/pikkuleijonat-ratkaisi-jatkoerassa-suomi-juhlii-maailmanmestaruutta/716729/