3.3 Opiskeluympäristöt ja - menetelmät

Opiskeluympäristöt ja - menetelmät

Lukion opiskeluympäristöjä ja -menetelmiä koskevien ratkaisujen lähtökohtana ovat
oppimiskäsitys sekä opetukselle asetetut tavoitteet. Opiskeluympäristöjen kehittämisessä
ja menetelmien valinnassa otetaan huomioon myös opiskelijoiden erilaiset lähtökohdat ja
edellytykset, kiinnostuksen kohteet, näkemykset ja yksilölliset tarpeet sekä tulevaisuuden ja
työelämän asettamat tarpeet.


Opiskeluympäristöt

Lukion monipuoliset, turvalliset ja viihtyisät opiskeluympäristöt edistävät opiskelumotivaatiota,
rikastuttavat opiskeluun liittyviä kokemuksia ja kannustavat kestävän kehityksen
mukaiseen toimintaan. Hyvä opiskeluympäristö tukee sekä vuorovaikutusta ja yhdessä
työskentelyä että itsenäistä opiskelua. Opiskeluympäristöjen suunnittelussa kiinnitetään
huomiota saavutettavuuteen ja esteettömyyteen. Opiskelijoita aktivoidaan kehittämään
opiskeluympäristöjään.


Rakennettuja tiloja ja luontoa hyödynnetään opiskelussa siten, että luova ajattelu ja tutkimiseen
perustuva opiskelu on mahdollista. Yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja muiden oppilaitosten,
kirjastojen, liikunta- ja luontokeskusten, kansalaisjärjestöjen sekä taide- ja kulttuurilaitosten
tiloja, materiaaleja ja asiantuntemusta hyödynnetään niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.
Oppimiseen tarjotaan tilaisuuksia myös autenttisissa työympäristöissä, kuten yrityksissä, muissa
työelämän organisaatioissa tai omassa harjoitusyrityksessä. Opiskeluympäristöä laajennetaan
oppilaitoksen ulkopuolelle myös tieto- ja viestintäteknologian avulla.

Opiskelijaa ohjataan hyödyntämään digitaalisia opiskeluympäristöjä, oppimateriaaleja ja
työvälineitä tiedon hankintaan, käsittelyyn ja arviointiin sekä tuottamiseen ja jakamiseen.
Yksilöllistä etenemistä, henkilökohtaisia oppimispolkuja ja osaamisen kehittymistä voidaan tukea
tarjoamalla opiskelijalle mahdollisuuksia suorittaa opintoja myös verkko-opiskeluna.


Itsenäistä opiskelua järjestettäessä otetaan huomion opiskelijan edellytykset suorittaa opintoja
opetukseen osallistumatta sekä hänen ohjauksen ja tuen tarpeensa.

Opiskelumenetelmät

Lukiossa käytetään monipuolisia opetus-, ohjaus- ja opiskelumenetelmiä, joilla on yhteys
oppiaineissa edellytettyyn tiedonalan käsitteelliseen ja menetelmälliseen osaamiseen. Opetusta
koskevilla ratkaisuilla rakennetaan myös kokonaisuuksien hallintaa ja oppiainerajat ylittävää
osaamista. Tutkimiseen, kokeilemiseen ja ongelmanratkaisuun perustuvat opiskelumenetelmät
edistävät oppimaan oppimista ja kehittävät kriittistä ja luovaa ajattelua.


Merkitykselliset oppimiskokemukset sitouttavat ja innostavat opiskeluun. Opiskelijalle tarjotaan
mahdollisuuksia työskentelyyn, joka kytkee opiskeltavat tiedot ja taidot sekä hänen kokemuksiinsa
että ympäristössä ja yhteiskunnassa esiintyviin ilmiöihin. Opiskelijaa rohkaistaan ja ohjataan
ratkomaan avoimia ja riittävän haastavia tehtäviä, havaitsemaan ongelmia sekä esittämään
kysymyksiä ja etsimään vastauksia.



Lukion opetuksen ja opiskelumenetelmien tarkoituksena on edistää opiskelijan aktiivista
työskentelyä ja yhteistyötaitojen kehittymistä. Opiskelijaa ohjataan suunnittelemaan opiskeluaan,
arvioimaan toiminta- ja työskentelytaitojaan sekä ottamaan vastuuta omasta oppimisestaan.


Opiskelija käyttää monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologiaa sekä itsenäisessä että
yhteisöllisessä työskentelyssä.


Opiskelumenetelmien valinnassa ja työskentelyn ohjauksessa kiinnitetään huomiota
yhdenvertaisiin opiskelumahdollisuuksiin sekä sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden
tunnistamiseen ja muuttamiseen.

Savukosken lukio muutti uuteen yksikerroksiseen koulurakennukseen tammikuussa 2021, joten
pystymme tarjoamaan turvalliset, viihtyisät ja esteettömät tilat kuntataajamassa.


Opetushenkilöstöllä ja opiskelijoilla on käytössään monipuolisesti työskentelyä tukevia
digitaalisia ratkaisuja etäyhteyksineen, erilaisia oppimateriaaleja ja pienryhmille sopivia tiloja.
Henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamista tuetaan yksilöllisillä ratkaisuilla ja kannustuksella
verkko-opintojen suorittamiseen.


Koulun jääkaukalo/peliareena, liikuntahalli ja ympäristön maastot houkuttelevat retkeilyyn,
liikuntaan ja urheiluun ympäri vuoden.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä