Koulukerhotoiminnan määrittelyä, tehtävä ja tavoitteet

Kerhotoiminta on oppituntien ulkopuolista toimintaa, jonka lähtökohtana ovat koulun kasvatukselliset, opetukselliset ja ohjaukselliset tavoitteet. Se on osa maksutonta perusopetusta ja rakentaa omalta osaltaan toiminnan yhteisöllisyyttä ja rikastuttaa koulun toimintakulttuuria. Kerhotoiminnan tehtävä on tukea oppilaiden monipuolista kasvua ja kehitystä. Kerhot tarjoavat oppilaille mahdollisuuksia tutustua erilaisiin harrastuksiin.

Tavoitteena on lisätä harrastuneisuutta sekä tuottaa yhdessä tekemisen, osaamisen, onnistumisen ja ilon kokemuksia. Kerhotoiminnassa oppilaat saavat tilaisuuksia koulussa opitun soveltamiseen, luovaan toimintaan ja monimuotoiseen vuorovaikutukseen aikuisten ja toisten oppilaiden kanssa. Kerhot voivat lisätä oppilaiden osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia sekä arjen hallintaa ja turvallisuutta.

Koulujen kerhotoiminnassa ovat mukana liikunta- ja nuorisopalvelut. Järjestöjen kanssa on mahdollista tehdä yhteistyötä monipuolisen kerhotarjonnan turvaamiseksi. Nuorisotyö kouluissa on vapaa-ajan palveluiden tarjoamaa toimintaa ja se ulottuu myös Korvatunturin koululle. Nuorisotyöntekijät ja -ohjaajat tulevat kouluille ja järjestävät siellä ohjattua toimintaa oppilaille sekä voivat osallistua oppitunneille. Toiminnalle laaditaan vuosittain toimintasuunnitelma.