Historia

Elokuva mukana historiassa 8-9 (HI 2)

Kurssilla perehdytään historian tapahtumiin, ilmiöihin ja henkilöihin valinnaisten elokuvien avulla.

TAVOITTEET
Kurssin tavoitteena on, että opiskelija
• tuntee elokuvan käyttämää kieltä ja keinoja historiallisen tiedon lähteenä
• ymmärtää suhtautua kriittisesti elokuvan esittämään tietoon
• oppii vertailemaan elokuvan antamaa tietoa muissa lähdeaineistossa esitettyihin tietoihin
• osaa ottaa huomioon elokuvan tekijöiden ja syntyajankohdan vaikutuksen esitettyyn asiaan
• syventää tietojaan historian tapahtumista ja niiden taustoista sekä seurauksista

KESKEISET SISÄLLÖT
Kurssilla katsotaan 5-7 elokuvaa. Kurssin keskeinen sisältö muodostuu valittavien elokuvien perusteella. Elokuvien valinnassa lähtökohtana pidetään, että vähintään yksi elokuvista on ns. elokuvan klassikko ja yksi suomalaista tuotantoa. Valittavat elokuvat käsittelevät eri aikakausien, tapahtuminen, kulttuuri-ilmiöiden ja henkilöiden historiaa. Jokaisesta elokuvasta laaditaan tehtäviä, joiden pohjalta toteutetaan kurssin tavoitteita.

TOTEUTUSTAVAT
Kurssilla käytetään monipuolisia työtapoja, joissa hyödynnetään tietoverkkojen suomia mahdollisuuksia. Kurssin toteutuksessa pyritään painottamaan opiskelijan roolia oppijana sekä kriittisenä tiedon hankkijana ja analysoijana.

ARVIOINTI
Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä, jonka edellytyksenä on valittujen elokuvien katsominen ja vaadittavien tehtävien palauttaminen ajallaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä