7 Oppilaan arviointi
7 Oppilaan arviointi
Arvioinnin suorittavat yhteistyössä kaikki oppilasta opettavat opettajat. Arviointi perustuu jatkuvaan ja monipuoliseen havainnointiin ja näyttöön. Perusopetukseen valmistavassa opetuksessa ei käytetä numeerista arviointia.
Sastamala
Valmistavassa opetuksessa arvioinnin tulee olla kannustavaa, yksilöllistä ja monipuolisesti ohjaavaa. Oppilasta arvioidaan ja tavoitteita tarkennetaan jatkuvasti. Arvioinnissa kiinnitetään erityisesti huomiota suomen kielen osa-alueiden, työskentelytaitojen kehittymisen sekä oppimaan oppisen arviointiin.
Myös oppilaan huoltajalle / huoltajille tulee antaa tietoja arvioinnin menetelmistä, periaatteista ja tavoitteista. Oppilasta arvioidaan aina sanallisesti. Mahdollisuuksien mukaan arviointia koskevat tiedot ja viralliset arvioinnit annetaan myös perheen omalla äidinkielellä.
Oppilaan kielitaidon arvioinnin apuna käytetään uusittua Kehittyvän kielitaidon asteikkoa. http://edu.fi/perusopetus/aidinkieli/suomi_toisena_kielenaTärkeää on antaa oppilaalle realistinen kuva perusopetuksen vaatimuksista arvioinnin avulla. Myös oppilaan edellytyksiä itsearviointiin tulee kehittää valmistavan opetuksen aikana. Lisäksi arvioinnin apuna voidaan käyttää arviointilomaketta, jonka on kehittänyt S2-kouluttaja Aurora Vasama.
Miten kielitaito kehittyy? © Aurora Vasama
selviää hyvin yksin |
selviää yksin |
selviää, tarvitsee apua |
selviää, tarvitsee paljon apua |
ei selviä |
|
ohjeiden ymmärtäminen |
|||||
kommunikointi opettajan kanssa |
|||||
kommunikointi kavereiden kanssa |
|||||
pienten tekstien lukeminen |
|||||
oppikirjan lukeminen |
|||||
tehtäviin vastaaminen |
|||||
omien tekstien kirjoittaminen |
|||||
läksyjen tekeminen |
Taulukko on yksinkertainen arviointityökalu kaikkien maahanmuuttajaoppilaita opettavien käyttöön. Tämän avulla on mahdollista selvittää sitä, miten lähelle oman luokka- ja ikätason mukaista opetusta oppilaan on mahdollista päästä ja mitä mahdollisia avustaja- tai erityisopetuksen palveluja hän tarvitsee.