Katja Toivonen, joogaohjaaja
Olen Katja Toivonen ja toimin joogaopettajana sekä äänimaljarentoutusten ohjaajana Salon Kansalaisopistolla ja Paimion opistolla. Olen ohjannut Salon kansalaisopistolla vuodesta 2012 lähtien.
Taiteellinen matkani on kulkenut omaan tahtiinsa hiljaa, sivussa ja vähän salaa. Kouluaikoina ajattelin, etten osaa piirtää, maalata tai ylipäänsä luoda mitään. Pidin kyllä piirustuksesta, mutta silloin se ei vielä avannut oveaan. En olisi ikinä, koskaan uskonut, että osallistuisin taidenäyttelyyn tai ohjaisin taidetunteja kehon ja sielun kautta kokien.
Ensimmäinen selkeä kutsu maalata tuli jo vuonna 2013, mutta arki kuljetti eteenpäin. Vasta vuonna 2023 huomasin, miten joogatuntien jälkeen jalat veivät kuin itsestään taidetunnille. En enää yrittänytkään päättää, mitä työn pitäisi esittää, vaan annoin vain käden ja värien kuljettaa. Tutustuin Vedic Art -taideohjaukseen ja kävin kurssin Anne Mustajärven ohjauksessa.
“Vedic Art ei opeta maalaamista – Vedic Art on tapa muistaa, kuinka maalataan ja miten taide syntyy. Siitä alkaen, kun kuulemme seitsemästätoista Vedic Artin prinsiipistä, alamme muistaa koko elämämme tarinan, mistä tulemme ja minne olemme menossa.” – Curt Källman
Maalaan intuitiolla, käsillä ja hanskoilla, antaen työn johdattaa itseään. Luotan siihen hetkeen, jossa väri alkaa puhua ja työ kertoo, mitä se haluaa olla.
Joogan, rentoutuksena ja intuitiivisen maalaamisen yhdistelmää olen toteuttanut Keho, mieli ja sivellin -kurssilla.
Toteutan joogaohjausta Salon seudulla yritykseni, Hoitola Kukkuvillan nimissä.
Linkit:
https://www.facebook.com/kukkuvilla