Nuorten kirjeen- ja kuvanvaihtoa Brasiliaan (2024-2025)
NUORTEN KIRJE- JA KUVAVAIHTOA BRASILIAAN
Syksyn aikana, osana Kuvataidekoulun teemaopintoja olemme kokeilleet kirje- ja kuvavaihtoa brasilialaisten ja suomalaisten nuorten välillä.
Kuvien tekemiseen käytettiin syanotypia-menetelmää, joka on peräisin 1800-luvulta ja analogisen valokuvauksen edelläkävijä. Menetelmä perustuu kahteen rautasuolaan, jotka yhdistettyinä reagoivat UV-valolle. Valottamisen tuloksena syntyy hyvin säilyvä preussinsininen pigmentti.
Brasiliassa UFABC-yliopiston tiedeopettajaopiskelijat kävivät São Paulossa sijoittuvassa Alfredo Paulino -peruskoulussa pitämässä viidesluokkalaisille syanotypia-työpajoja. Vaikka São Paulo on suuri metropoli, koululla on kasvimaa, josta oppilaat saivat inspiraatioa kuvien tekemiseen. He innostuivat myös kirjoittamaan suomalaisille nuorille viestejä, joissa he kertoivat kiinnostuksen kohteistaan, harrastuksistaan ja muista heille tärkeistä asioista.
Edistyneinä taiteen tekijöinä Salon kansalaisopiston teemaopintojen nuoret vastasivat käyttäen syanotypiaa yhdistettynä maalaukseen ja piirustukseen. Opettaja Hanna Lamnaouerin ryhmässä vieraileva opettaja Andréa Vannucchi yllättyi siitä, kuinka globaalissa ja digitaalisessa maailmassa nuoret silti innostuivat lähettämään brasilialaisille tekemiään syanotypioita ja vastaamaan brasilialaisten nuorten viesteihin. Osa nuorista kirjoitti pitkiä ja mielenkiintoisia kirjeitä, joissa he kertoivat Suomesta ja nuorten elämästä ja olemisesta Suomessa.
Andréa käänsi kirjeet suomesta portugaliin ja lähetti ne Brasiliaan. Nuorten teokset tulevat esille sekä yliopistolla että peruskoulussa.
Ensi keväällä teokset palaavat Suomeen ja ovat nähtävissä osana Piritan taidetalon kevätnäyttelyä.
Valtterin "perhonen"

Nuoret lumoutuivat brasilialaisten käsialoista, sillä Brasiliassa opetetaan yhä kaunokirjoitusta!
Amelie
Moi, minun nimi on Amelie. Tykkäsin tosi paljon tästä projektista ja näytän teille pikkaisen minun kotimaasta. Terkut teille kaikille.
Enzo
Täällä Brasiliassa on tosi kuuma, eilen 25. syyskuuta oli 39 celsius-astetta. En kestää tätä kuumuutta enää.
Miguel
Olen Miguel. Tykkään lentopallosta, entä sinä, mistä sinä tykkäät? Lucas on minun ystävä, hän on todella kiva. Onko sinulla ystäviä? Eläköön Corinthians (jalkapalojoukkue)!!!!
Julia
Moi, minun nimeni on Julia. Opiskelen Alfredo Paulino koulussa. Pidän monista asioista kuten lukemisesta, kirjoittamisesta, leikkimisestä. Olen Brasiliasta kotoisin. Täällä on todella kaunista ja kuuma.
Minervan "talitiainen"

Teklan "revontulet"

Maijan "joulu"

Lucas Robins:

Miquel de Sousa





