Anna Korpiaho, keramiikkataiteilija

Olen Anna Korpiaho ja opetan keramiikkaa.

Keramiikka löysi aikanaan elämääni sattumalta, kun tuttavani vei minut vierailemaan turkulaisen keraamikon työhuoneelle, jossa sain kokeilla dreijausta. Ihastuin välittömästi saveen ja halusin päästä muotoilemaan lisää!

Pääsin varasijalta Salon kansalaisopistossa alkavalle keramiikkakurssille, jossa minulle syntyi nopeasti ajatus siitä, että haluaisin opiskella alaa syvemmin. Sain myös opettajaltani siihen rohkaisua, mikä tuntui tärkeältä. Alle puolen vuoden kuluttua olin uudessa opinahjossani Tammelassa. Mitä enemmän pääsin testaamaan erilaisia työmenetelmiä ja savilaatuja, sitä paremmin ymmärsin kuinka kiehtova ja monipuolinen materiaali savi on. Valmistuin Forssan ammatti-instituutista keramiikka-alan artesaaniksi vuonna 2017.

Nykyään työskentelen Perttelissä omalla keramiikkastudiollani taide- ja käyttökeramiikkaa valmistaen. Viime aikoina taiteeni pääosaa ovat näytelleet erilaiset naishahmot. Luonto ja eläimet toimivat myös loputtomana inspiraation lähteenä työskentelyssäni. Oman keramiikan valmistuksen ohella teen opetustyötä studiollani sekä kansalaisopistossa. Lisäksi työskentelen valokuvaajana. Keramiikkakurssien ohjaaminen on merkityksellistä vastapainoa yksin työskentelylle ja on mahtavaa, kun kurssit tuovat samanhenkisiä ihmisiä yhteen.

Savi ja keramiikka tarjoavat mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen. Onnistumiset ja epäonnistumiset kulkevat rinnakkain – ne kaikki kehittävät ja opettavat tekijäänsä. Savitöiden tekemisellä on myös rentouttava vaikutus, ja on palkitsevaa nähdä konkreettisesti omien kättensä jälki. Opettajana on antoisinta nähdä oppilaan onnistumisen tai oivalluksen hetki. Minulle on myös tärkeää, että opetustilassa on hyvä tunnelma mukavan tekemisen äärellä.

Liitteet:

Anna Korpiaho_keramiikka.jpg