Montag 5.12.

Montag 5.12.

Lähtö oli lukiolta klo 3:45. Heräsimme pirteinä aamulla, koska olimme innoissamme tästä kauan odotetusta Saksan-reissusta. Emme pystyneet nukkumaan edes bussissa ja iloinen puheensorina täytti bussin käytävän. Olimme Helsinki-Vantaan lentoasemalla viiden jälkeen ja lento kohti Osloa lähti klo 7:15.
Olimme Oslossa nopeammin kuin osasimme odottaa. Siellä lähdimme Vigelandsparkeniin, joka oli hieno puisto. Siellä olevat patsaat olivat upeita ja omalaatuisia, erilaisia ja hyvin mielenkiintoisia näkemyksiä lapsista ja vanhemmista. Vietimme aikaa Oslossa nelisen tuntia ja sitten jatkolennolla Hampuriin.
Kun olimme saapuneet Hampurin lentokentälle, haimme laukkumme ja otimme S-bahnin kohti majoituskohdettamme. Noin puolen tunnin matkan jälkeen olimme perillä Jugendherbergissä ja seuraavaksi saimme kavuta laukkujemme kanssa monen monta rappusta ylös ensin majapaikkaan ja sitten huoneisiimme. Saimme huoneet, jotka olivat pienen alkujärkytyksen jälkeen oikein kotoisat ja viihtyisät. Tilaa ei ollut paljoa ja lavuaariakaan ei tilanpuutteen takia oltu saatu mahdutettua vessaan, mutta tällainen kokemus varmasti vain lähensi meitä, kirjaimellisesti. Purimme tavaramme ja seuraavaksi menimme syömään herkullisen maukasta ja ravitsevaa päivällistä.
Sitten suuntasimme joulumarkkinoille, joissa saimme kierrellä itsenäisesti. Siitä sitten lähdettiin kanalaumalla takaisin majapaikkaan ja loppuilta saatiin viettää oman mielen mukaan. Menimme nukkumaan väsyneinä, mutta erittäin hyvillä mielin ja huomista innolla odottaen :)

Wir sind um 3.45 von Salo nach Helsinki abgefahren und der Flug ist um 7.15 abgeflogen. Zuerst sind wir nach Oslo geflogen und da sind wir mit dem Zug nach Zentrum gefahren. Wir haben Vigelandsparken, wo es viele Statuen gibt, besucht und auch ein bisschen auf der Hauptstraße, Karl-Johans-Gate, gebummelt. Als wir nach Hamburg einkamen, gingen wir nach unserer Unterkunft, die Jugendherberge heißt. Am Abend sind wir zum Hamburgs Weihnachtsmarkt gefahren und haben auch ein Bisschen das Zentrum Hamburgs kennengelernt.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä