Suunnistuksen perustaidot

Kartan suuntaaminen
Kartta suunnataan maaston mukaisesti siten, että maastossa oikealla olevat kohteet ovat myös kartassa oikealla ja vasemmalla olevat vasemmalla. Kartan voi suunnata myös kompassin avulla. Kun kartan yläreuna osoittaa kompassin pohjoisnuolen suuntaan, kartta on oikein suunnattu. Kartan suuntaamisen taito on välttämätön maastokohteiden hahmottamisen helpottamiseksi.

Oman olinpaikan määrittäminen
Kun kartta on suunnattu, määritellään kartalta oma olinpaikka. Nyt tarvitaan ns. peukalokartanlukua; peukalo asetetaan sen hetkisen olinpaikan kohdalle ja siirretään etenemisen mukaisesti uuteen kohteeseen.

Reitinvalinta
Ennen rastilta lähtöä laaditaan suunnitelma etenemisreitistä seuraavaan kohteeseen. Reitinvalinnan perusteina ovat kulku-urat, linjat, maaston muodot, muut selkeät kartalta luettavat kohteet ja maaston kulkukelpoisuus.
Oma suunnistustaito vaikuttaa siihen, onko suora ja lyhyt vaihtoehto parempi kuin kiertävä ja varmempi reitinvalinta.