7.3.1 Pedagoginen arvio

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Tehostetun tuen aloittaminen perustuu pedagogiseen arvioon. Kirjallisessa pedagogisessa arviossa kuvataan

  • oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin kokonaistilanne koulun, oppilaan sekä huoltajan näkökulmista
  • oppilaan saama yleinen tuki ja arvio eri tukimuotojen vaikutuksista
  • oppilaan vahvuudet ja kiinnostuksen kohteet, oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät erityistarpeet
  • arvio siitä, millaisilla pedagogisilla, oppimisympäristöön liittyvillä, ohjauksellisilla, oppilashuollollisilla tai muilla tukijärjestelyillä oppilasta voidaan tukea
  • arvio tehostetun tuen tarpeesta.

Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Oppilaan opettaja tai opettajat yhdessä laativat kirjallisen pedagogisen arvion. Tarvittaessa arvion laatimisessa käytetään myös muita asiantuntijoita. Pedagogisen arvion laatimisessa hyödynnetään oppilaalle jo mahdollisesti osana yleistä tukea laadittua oppimissuunnitelmaa. Mikäli oppilaalla on kuntoutussuunnitelma tai muita suunnitelmia, hyödynnetään niitä huoltajan luvalla.

Tehostetun tuen aloittaminen, järjestäminen ja tarvittaessa palaaminen takaisin yleisen tuen piiriin käsitellään pedagogiseen arvioon perustuen moniammatillisesti yhteistyössä oppilashuollonammattihenkilöiden kanssa[1]. Käsittelyä koskevat tiedot kirjataan opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla, esimerkiksi kirjallisesti laadittuun pedagogiseen arvioon.

[1] Laki perusopetuslain muuttamisesta 16 a § (1288/2013)

Reisjärven paikalliset opetussuunnitelmaratkaisut

1. Kun oppilaan tuen tarve kasvaa säännölliseksi, oppilaan luokanopettaja tai luokanvalvoja yhteistyössä aineenopettajien ja erityisopettajan kanssa laatii pedagogisen arvion oppilasluetteloon (Wilma).
2. Oppilaan tuen tarve arvioidaan moniammatillisesti
3. Koulun rehtori/koulun johtaja muuttaa tuen vaiheen oppilasluetteloon (Primus).
4. Koulun rehtori/koulun johtaja kirjaa muutospäivämäärän oppilasluetteloon (Primus).
5. Luokanopettaja tai luokanvalvoja laatii yhteistyössä aineenopettajien ja erityisopettajan kanssa oppilaalle oppimissuunnitelman oppilasluetteloon (Wilma).

Pedagoginen arvio laaditaan, kun oppilaalle annettu yleinen tuki ei riitä. Usein kyseessä on oppilaan lisääntynyt tuen tarve oppimiseen tai koulunkäyntiin liittyen, lisääntynyt oppilashuollollisen tuen tarve tai tarve siirtyä opiskelemaan opetuksen erityisiä painoalueita.

Oppilaan opettaja laatii pedagogisen arvion yhdessä oppilaan erityisopettajan kanssa. Oppilas ja huoltaja osallistuvat arvion tekemiseen. Arvion pohjaksi pyydetään myös muilta oppilasta opettavilta opettajilta tietoa oppilaan edistymisestä opinnoissa ja koulunkäynnissä. Laadittava pedagoginen arvio on pedagoginen toimenpide ja se käsitellään monialaisesti. Neuvottelun järjestävä opettaja kutsuu käsittelyyn oppilashuoltohenkilöstöä tuen tarpeesta riippuen. Pedagoginen arvio ja sen käsittely monialaisesti ovat oppilaan ja huoltajan nähtävissä Wilmassa.

Pedagogisessa arviossa määritellään, millaista tukea oppilas tarvitsee jatkossa oppimiseen ja koulunkäyntiin. Tämän vuoksi on tärkeää, että monialaisessa käsittelyssä on mukana opettaja, joka oppilasta pääasiassa opettaa tai jonka oppiaineessa suuri tuen tarve on ilmennyt. Myös oppilasta opettava laaja-alainen erityisopettaja osallistuu monialaiseen käsittelyyn. Pedagogisen arvion pohjalta aloitteen tehnyt opettaja laatii oppimissuunnnitelman yhteistyössä erityisopettajan ja muiden oppilasta opettavien opettajien kanssa.

Oppilaan tuen tarpeen vähentyessä, opettaja pyytää oppilasta opettavilta opettajilta tietoa oppilaan edistymisestä opinnoissa ja koulunkäynnissä. Tämän jälkeen opettaja keskustelee asiasta oppilaan ja huoltajan kanssa. Opettajat ja erityisopettaja tekevät pedagogisen arvion, joka käsitellään monialaisesti. Mikäli oppilas ei tarvitse enää tehostettua tukea, tehdään siitä pedagoginen päätös ja oppilas saa tarvitessaan jatkossa yleistä tukea.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä