5.2 Yhteistyö huoltajan kanssa tuen aikana
Reisjärven paikalliset opetussuunnitelmaratkaisut
Mikäli lapsen kasvun ja oppimisen tukea on tarpeen lisätä, on laajennettava myös yhteistyötä huoltajien kanssa mm. ohjaamalla huoltajia tukemaan lapsen oppimista myös kotona sekä keskustelemalla lapsen asioista säännöllisesti.
Kolmiportainen tuki on lapsen etu, johon pyritään yhteistyössä huoltajien kanssa, erillistä suostumusta ei tarvita. Oppilashuollollisissa asioissa tarvitaan huoltajien suostumus.
Tuen ja oppilashuollon ero
Esiopetuksen henkilöstön on tärkeää olla yhteydessä huoltajaan heti, kun lapsella ilmenee kehityksen tai oppimisen ongelmia tai hänen hyvinvointinsa on vaarantumassa. Huoltajalle annetaan riittävästi tietoa esimerkiksi lasta koskevien asioiden käsittelystä, tietojen saannista ja niiden luovuttamisesta sekä salassapidosta. Huoltajaa kannustetaan tukemaan osaltaan lastaan tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteena on toimia yhteisymmärryksessä lapsen ja huoltajan kanssa. Huoltajien on hyvä tietää, että he tai lapsi eivät voi kieltäytyä kasvun ja oppimisen tuen vastaanottamisesta, eikä heidän suostumustaan tarvita tuen tarpeen arviointiin ja tuen suunnitteluun. Lapsi voi tarvita myös yksilökohtaisen oppilashuollon tukea. Tämä perustuu vapaaehtoisuuteen ja edellyttää huoltajan suostumusta (katso luku 6 Oppilashuolto).