Kanaali ja Petäjäs

Karin koulun Lähivesi-projektin toteutusta 2015

Lähivesiprojekti 2015:

Karin koulun 5.-6.-luokan oppilaat ottivat osaa Itämeriprojektiin, joka tänä vuonna oli lähivesiprojekti. Luokkamme ”adoptoi” Rauman Ganaalin.

Kävimme syksyllä 2014 siivoilemassa ganaalia kaupungin yhteisessä tempauksessa.

Olimme myös tarkkailemassa meritaimenen nousua kutujokeensa Raumanjokeen, sekä katsomassa Pyhäjärvisäätiön biologien suorittamaa taimenten koekalastusta sähköllä.

Keväällä 2015 osallistuimme yhdessä raumalaisten ala- ja yläkoulujen kanssa projektiin tarkkailemalla lähivetemme kuntoa ja sen luonnonmukaista elämää.

Helsingin sanomien toimittaja Heli Saavalainen teki meistä jutun pääkaupunkiseudun lehteen 10.3. ja varsinaisena seminaaripäivänä 11.3.Pyhäjärvi-instituutin biologi Miina Mäki piti musiikki- ja 5.-6.-luokan oppilaille luennon vesiensujelusta ja vedestä yleensä.

Huhti –toukokuussa teimme yhteistyötä Nottinghamista tulleen Raumars – taiteilijan Irene Roganin kanssa. Tutkimme mikroskoopilla meren pientä karjaa- piileviä ja rakensimme yhden päivän aikana maataideteoksen Petäjäksen hiekkarannalle. Olimmme myös rakentamassa ganalin rantaa tehtyä maataideteosta yhdessä Uotilan yläkoulun 8.luokan oppilaiden kanssa!

PR Laakso

Siltaprojekti 2016 Kevät (Karin koulu)

Karin koulun 4-5E pienluokka kiinnostui Kanalin siltatyömaasta alkukeväästä 2016.



Sillasta saimme ajatuksen tehdä kuvataideprojekti kaikista Raumanjoen/Kanaalin ylittävistä silloista. Kuvasimme aurinkoisena kevätaamuna sillat digikameralla. Sen jälkeen tulostimme valokuvat A4-kokoon ja piirsimme ne läpi vesiväripaperille ikkunaa apuna käyttäen. Kuvat maalattiin vesivärein. Siltojen nimet lisättiin kuviin teksteillä.




Westmedian kuvaa siltatyömaan remontista 2015 ja 2016


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä