Yhteistyö esi- ja alkuopetuksen kesken
Lapsen siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen edellyttää suunnitelmallista yhteistyötä esiopetuksen ja alkuopetuksen henkilöstön kesken. Tarvitaan oppimisympäristöjen, toimintatapojen ja ohjaavien asiakirjojen molemminpuolista tuntemista. Yhteistyö huoltajien kanssa ja keskinäisen luottamuksen rakentaminen on tärkeätä. Jokaisen lapsen tilanne, oppimisvalmiudet ja tarpeet otetaan huomioon. Lasten mahdollisesti tarvitsema oppimisen ja koulunkäynnin tuki turvataan koulun aloitusvaiheessa ja tarkistetaan aamu- ja iltapäivätoimintaan tai kerhotoimintaan osallistumisen tarpeet ja mahdollisuudet. Lapsia kannustetaan olemaan ylpeitä esiopetuksen aikana opituista taidoista. Heitä rohkaistaan liittymään uuteen ryhmään ja toimimaan uudessa ympäristössä kohtaamiensa aikuisten kanssa.
Pyhännän koulussa siirtyminen esikoulusta perusopetukseen ei aiheuta suurta muutosta lapsen toiminnalliseen arkeen koulupäivän aikana. Koulun välituntialue on tuttu esikouluvuodelta, ruokalakäyttäytyminen on opeteltu jo esikoulussa, liikuntasalin käyttö ja toiminnat ovat tuttuja ja koko koulurakennus on pääpiirteittäin tullut tutuksi esikouluvuoden aikana.
Esikoululaiset käyvät keväällä tutustumassa ensimmäisen luokan asioihin, tulevaan luokkatilaansa ja mahdollisesti myös opettajaansa tutustumispäivänä. Esikoulun opettaja ja ensimmäisen luokan luokanopettaja sekä tarvittaessa myös erityisopettaja pitävät siirtymiseen liittyvän palaverin ja tekevät yhteistyötä, jotta lapsen siirtyminen esikoululaisesta ekaluokkalaiseksi sujuisi mahdollisimman hyvin.
Käytänteitä ja toimia myös arvioidaan ja kehitetään tarpeen mukaan.