Opettajien arviointia MOK-viikosta

Opettajien havaintoja ja toiveita

OPETTAJIEN ARVIOT:
  • Aistien kautta tapahtuva oppiminen erityisryhmille oli tärkeää.
  • Vastaisuudessa suppeampi aihealue pienimuotoisemmin toteutettuna.
  • Oppimisen kannalta voisi olla parempi, että Mok-projekti toteutettaisiin lyhyempänä (esim. kaksi tuntia päivässä per viikko tai 2-3 päivää viikosta.)
  • Yhteinen aloitus projektille esim. liikuntasalissa.
  • Levollisen ilmapiirin luominen olisi tärkeää

  • lapsilta saatu palaute pääasiassa positiivista
  • lapset, joilla on muutenkin vaikeuksia keskittyä, olivat sitä mieltä, että omassa luokassa oppii paremmin
  • jotkut isommat oppiaat olivat jatkuvasti tekemässä jotain muuta kuin mitä piti, eli halutessaan viikosta pääsi helpolla eikä tarvinnut kuin mennä joukon mukana ja liueta sitten omiin puuhiinsa
  • meteli oli raskasta, suurin osa teki tehtävät innolla, mutta meteli nousi kovaksi, kun kaikki touhusivat
  • Eurooppa-pisteestä jäi mieleen pirtelö eli varmasti kaikki tälläiset elämykset jäävät mieleen. Tiedollinen anti jää helposti toiseksi, mikä ei välttämättä ole huono asia, mutta toisaalta sitäkin pitäisi pystyä tarjoamaan.
  • jotkut ryhmät olivat liian isoja
  • ensi kerralla ehkä pienemmässä mittakaavassa esim. ykköset ja kakkoset jne. ja suppeampi aihe, niin tiedollinen ja kokemuksellinen oppiminen saadaan paremmin tasapainoon
  • ajankohta voisi olla esim. tammikuu
  • ylipäätään erittäin opettavainen kokemus ja vaikka viikko oli tosi raskas, niin se myös antoi paljon. Eli ensi kerralla ollaan superisti viisaampia! :)

Aasia-piste

Tässä esimerkkinä Aasia-piste. Kun tavoitteet on etukäteen kirjattu, niiden toteutumista on helppo arvioida. Tämä kannattaa huomioida etukäteen.

Piste 1. Elokuva

Tavoite:

  • maantieteellisen tiedon syventäminen
Tavoite toteutui mielestämme hyvin. Valitsemamme videot olivat oppilaille vuorovaikutuksellisia eriytettyjä ikätason mukaan.
  • englannin kielen kuullun ymmärryksen kehittäminen
Tavoite toteutui 5-6 luokilla. Kuultu teksti oli valittu ikätason mukaan.

Piste 2. Mausteet ja ruoka

Tavoitteet:

  • 1 ja 2 -luokat: Aakkosjärjestyksen harjoittelu

Tavoite toteutui, onnistuttiin aakkostamisessa. Pisteen kokemuksellisuus oli plussaa ja auttoi tiedon sisäistämisessä.

  • 3.-6.-luokat: Tiedolliset tavoitteet
    • Tiedon etsintä.

Ei saavutettu annettua tavoitetta nuorempien oppilaiden kanssa. Opetusmuoto heidän kanssaan oli lähinnä keskustelua. Vanhemmat oppilaat hakivat itsenäisesti tietoa annetuista lähteistä.

  • Kulttuurin tuntemus

Tavoite saavutettiin ja ruokakulttuurin tuntemus lisääntyi.

Piste 3. Sushien muovailu.

Tavoitteet:

  • Kolmiulotteisen kappaleen hahmottaminen ja visuaalisuus

Tavoite toteutui hyvin annetussa muodossa.

  • Kädentaitojen ja motoristen taitojen harjoittaminen

Tavoite toteutui hyvin tekemisen kautta.


Piste 4. Varjoteatteri

Tavoitteet:

  • draama

Tavoitteet toteutuivat pienimuotoisesti kaikilla. Isommat oppilaat, 5.-6.-luokat, pystyivät syventämään draamallista työskentelyä tehtävänannon mukaisesti.

  • Kulttuurin tuntemus

Tavoite toteutui


Piste 5. Eläinpiste

Tavoitteet:

  • Tiedolliset tavoitteet

Tavoitteet toteutuivat erittäin hyvin. Lasten kiinnostus ja tehtävänanto kohtasivat.

  • Biologia: eläintuntemuksen syventäminen
    • 1-2 -luokat Mandaloiden väritys
    • 3-4 -luokat Etsitään tietoa netistä. Käsitekartan tekeminen eläimestä.
    • 5-6 -luokat. Etsitään tietoa. Tietovisan tekeminen eläimistä muille oppilaille

Tavoite saavutettiin. Haasteita toteutuksessa aiheuttivat suuret ryhmäkoot ja ohjaajien vähäisyys. Eriyttämisessä ikäryhmien mukaan onnistuttiin hyvin.