Porin kaupunki

Porin kaupungin perusopetuksen toimintakulttuuria kehitetään opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Opetusyksikön ja koulujen toimintaa ohjaavat myös Porin kaupunkistrategiasta johdetut vuositavoitteet. Niiden toteutumista ja vaikutusta toimintakulttuuriin arvioidaan koulujen lukuvuosisuunnitelmissa. Toimintakulttuuria kehitetään ja arvioidaan yhteistyössä koulun henkilöstön, oppilaiden, huoltajien sekä tarvittaessa muiden yhteistyötahojen kanssa. Rehtori huolehtii, että kasvatus- ja opetushenkilöstöllä on tarvittava osaaminen toimintakulttuurin kehittämiseksi. 

Opetusyksikkö jakaa kouluille resurssin opetuksen ja muun toiminnan järjestämiseksi. Koulu kohdentaa saamansa resurssin oppimisen edellytyksiä ja tavoitteiden mukaista toimintakulttuuria tukevalla tavalla. Kouluja kannustetaan kokeiluihin ja kehittämistoimintaan. Henkilökunnan osallisuutta kouluyhteisössä tuetaan jaetun johtajuuden, yhteisopettajuuden ja erilaisten tiimirakenteiden avulla. 

Toimintakulttuurissa painotetaan muiden kehittämistä ohjaavien periaatteiden ohella lukemisen kulttuurin edistämistä, liikunnallista elämäntapaa ja tulevaisuuden taitojen edistämistä. Toimintakulttuurin kehittämiseksi on tehty yhteistyössä eri toimijoiden kanssa koulun ulkopuolella ja koulussa toteutettavia porilaisia toimintamalleja, joita ovat: 

  • Vaikuttamisen polku
  • Turvapolku
  • Kulttuuripolku
  • Ympäristöpolku
  • Kirjastopolku
  • Liikuntapolku
  • Työelämäpolku ja yrityskylävierailut
  • Harrastamisen Porin malli
  • Digitaaliseen osaamiseen, ohjelmointiosaamiseen ja medialukutaitoon liittyvät polut tai suunnitelmat

Toimintakulttuurin arviointi toteutuu pääosin itsearviointina. Toimintakulttuurin arvioinnissa ja kehittämisessä hyödynnetään sekä opetusyksikön että koulun tasolla myös muuta saatavilla olevaa tutkimustietoa, tunnuslukuja sekä kehittämishankkeiden tuloksia. Opetusyksikkö ja koulut keräävät säännöllisesti huoltajilta ja oppilailta palautetta toiminnastaan sekä kehittävät toimintaansa sen perusteella. Rehtori johtaa koulun toimintakulttuurin kehittämistä.