Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta (5.5)

Koulun kerhotoiminta

Ruosniemen koulussa järjestetään kerhotoimintaa tuntiresurssien sallimissa rajoissa vuosittain vaihtuvilla teemoilla kerhonvetäjien ja oppilaiden mielenkiinnon mukaan. Kerhotoiminnan tavoitteena on tukea oppilaiden hyvinvointia tuottamalla onnistumisen iloa. Maksuttomat kerhot tarjoavat kaikille mahdollisuuden harrastaa omassa kouluympäristössä. Kerhotoimintaa voidaan toteuttaa jaksoina tai koko lukuvuoden kestävinä kerhoina. Liikuntakerhoa 1.-2.-luokkalaisille pyritään järjestämään monipuolisena jaksona sekä syys- että kevätlukukaudella.

Koulun kirjastotoiminta

Ruosniemen koulun yhteydessä toimii Ruosniemen lähikirjasto. Luokilla on viikoittaiset kirjastotunnit, jolloin oppilaat pääsevät lainaamaan luettavaa pulpettiinsa ja lisäksi oppilaat voivat käyttää kirjastoa esimerkiksi tiedonhaussa muillakin oppitunneilla. Kirjaston henkilökunta opastaa kirjaston käytössä, kokoaa koulun käyttöön pieniä luokkakirjastoja, järjestää kirjavinkkauksia ja auttaa keräämään eri teemoihin liittyviä kirjanäyttelyitä. Kirjastonhoitoon nimetty opettaja välittää tietoa kirjaston ja koulun välillä. Tiivis yhteistyö kirjaston kanssa edesauttaa lasten lukutaidon kehittymistä ja lukuharrastuksen kehittymistä. Monet oppilaat ovat ahkeria kirjaston käyttäjiä myös koulutuntien ulkopuolella.

Kouluruokailu

Ruosniemen koulussa ruokaillaan neljässä vuorossa. Ruokailuhetkestä pyritään tekemään viihtyisä, kiireetön hetki korostamalla kauniita ruokailutapoja ja rauhallista keskustelua. Ruokalassa on käytössä liikennevalot, jotka kontrolloivat äänen käyttöä ja ohjaavat oppilaiden käyttäytymistä.

Ruokailun arvostusta pyritään lisäämään erilaisilla toimilla:

1.-luokkalaisten tutustumiskäynti keittiössä koulun alussa ohjaa oikeaan ruokailukäyttäytymiseen. 4.-luokkalaiset toimivat koko lukuvuoden pareittain apulaisina ruokalassa. Oppilaat osallistuvat myös ruokasalin koristeluun vuoden teemojen mukaan.

Koulumatkat ja koulukuljetukset

Ruosniemen koulussa toimitaan koulumatkojen järjestämisessä kaupungin laatiman kuljetussäännön mukaan. Oppilas on oikeutettu ilmaiseen linja-autokuljetukseen, jos koulumatka ylittää 1.-3.-luokkalaisilla 3 kilometriä ja 4.-6.-luokkalaisilla 5 kilometriä. Poikkeuksena ovat lautakunnan määrittelemät vaaralliset reitit.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä