Kirkkis 2/2020-2021

Kirkkis 2/2020-2021

Vierailevista esiintyjistä

Kasvatus- ja opetuslautakunta on antanut luvan ottaa vastaan vierailevia esiintyjiä Monitoimihallille tiukoin koronavarotoimin. Eri vuosiluokat menevät Monitoimihalliin eri ulko-ovista, joita on yhteensä 4 kpl, oppilaiden välissä on turvavälit, luokkien välissä on vielä suurempi turvaväli ja suurin turvaväli on esiintyjien ja yleisön välissä. Esiintyjät ovat Monitoimihallilla omassa paikassaan jo ennen oppilaiden saapumista ja he pysyvät paikallaan siihen asti, että oppilaat ovat poistuneet. Monitoimihallilla on riittävästi tilaa, kun koko iso sali on käytössä ja saliin menee ainoastaan 2-3 vuosiluokkaa kerrallaan. Monitoimihallin ilmastointi laitetaan esitysten ajaksi täysille. Voimme toimia näin Satakunnassa nyt vallitsevassa koronatilanteessa. Jos Satakunnan koronatilanne pahenee, kaikki perutaan ja järjestetään mahdollisuuksien mukaan etänä. Myös vanhempainyhdistyksen hallitus on hyväksynyt suunnitelman.

  • Pertti Palm kertoo ja esittää mustalaismusiikista, kulttuurista, historiasta ja kielestä 5. ja 6. luokalle ma 5.10.
  • Kulttuuri-Jämi esittää näytelmän Hölmöläiset ke 28.10., kaksi näytöstä: luokat 1-3 ja luokat 4-6 (vanhempainyhdistys tarjoaa tämän, muut tarjoaa Pomarkun kulttuuritoimi ja koulu)
  • Teatteri Mukamas esittää Pöllö hukassa-musiikkinäytelmän varhaiskasvatuksen lapsille ja 1. ja 2. luokalle ke 4.11.
  • Gabriel Sydänvirta kertoo Ossi-taidebussin matkoista Kaukasuksella 3. ja 4. luokalle ti 24.11.
  • Konserttikeskuksen Klovni Dodon Konsertti joka kouluun-konsertti tod.näk. etänä koko koululle pe 27.11.
  • Käymme Hakalinnassa elokuvissa luokka kerrallaan ennen joulua. Tähän tarvitaan siis useampi päivä. (Myös elokuvanäytökset tarjoaa vanhempainyhdistys. Kiitokset näistäkin!)

Päivänavauksista

Koululla pidetään joka maanantai sekä arkiliputuspäivinä yhteinen päivänavaus keskusradion tai Youtuben kautta. Noormarkun seurakunta ja Helluntaiseurakunnan Koulupalvelu pitävät joitain yhteisistä päivänavauksista Youtuben välityksellä lukuvuoden mittaan. Virsien laulaminen, jos sellaista on, on vapaaehtoista. Jos joku huoltajista haluaa, että oma lapsi ei osallistu seurakuntien päivänavauksiin tai muutenkaan seurakuntien järjestämiin tilaisuuksiin lukuvuoden aikana, pitää asiassa olla yhteydessä rehtoriin. Siinä tapauksessa poissaolijalle järjestetään muuta vastaavaa ohjelmaa. Seurakunnille on annettu ohje, että päivänavaukset eivät saa olla vakaumuksellisia (ei esim. rukoilla), mutta Jeesuksesta puhumista ei kristillisten seurakuntien päivänavauksissa voi tietenkään välttää. Koulun kotisivuilta löytyy Opetushallituksen ohje asiasta: https://peda.net/pomarkku/peruskoulut/o2

Kioski- ja iltamapäivä

Vanhempainyhdistyksen ideoima kioski- ja iltamapäivä omissa luokissa pe 16.10. Vanhempainyhdistyksen kioski on ulkona, jos on hyvä ilma ja sisällä koulun henkilökunnan toimesta, jos säät eivät suosi. Kioskirahaa saa siis ottaa kouluun mukaan.

Uinnit

Joka luokka käy ennen joulua kerran uimassa Kankaanpään uimahallissa. Uimaan mennään isolla linja-autolla yksi luokka kerrallaan, että linja-autossa ja uimahallilla voidaan pitää turvavälit.

ti 3.11. 5.lk

to 5.11. 2.lk

ma 9.11. 6.lk

ti 10.11. 4.lk

ke 18.11. 3.lk

ke 25.11. 1.lk

Pienryhmäläiset menevät oman vuosiluokan mukana.

Lukukauden juhlapäivät

  • Lukukauden juhlapäiviä, kuten esim. 1. adventtia ja pikkujouluja sekä itsenäisyyspäivää juhlistetaan omissa luokissa ja mahdollisesti Youtuben ja/tai keskusradion kautta. Oma opettaja informoi näistä sitten Wilmassa tarvittaessa.
  • Joulujuhla järjestetään koulupäivän aikana kirkossa ilman huoltajia tai koululla omissa luokissa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä