Ryhmäroolit
Erilaiset roolit ryhmässä
Olet varmasti huomannut, että aina, kun ihmiset toimivat ryhmässä, heillä näyttää olevan erilaisia rooleja, jotka näkyvät heidän käyttäytymisessään. Toiset ovat äänekkäämpiä, toiset hiljaisempia, jotkut haluavat keskittyä ryhmän tehtävään, jotkut pulppuavat ideoita ja jotkut rönsyilevät sinne tänne muuten vaan.
Sellaisia ihmiset ovat. Ja vaikka puhummekin ryhmärooleista, täytyy muistaa, että tässä yhteydessä rooli ei tarkoita näyttelemistä tai "jonkun roolin vetämistä". Sen sijaan ajaudumme ryhmärooliimme usein huomaamattamme, ikään kuin itsestään. Temperamentimme, synnynnäinen luonteemme ja kokemuksemme ryhmissä toimimisesta vaikuttavat paljon siihen, millainen rooli itse kullekin ryhmässä valikoituu.
Ryhmäroolit eivät myöskään ole ikuisia, vaan roolit voivat vaihdella ryhmästä toiseen ja jopa saman ryhmän toiminnan aikana. Samoin sama ihminen voi toteuttaa useampaa roolia samanaikaisesti. Roolinsa vangiksi ei myöskään tarvitse jäädä: vahingollisesta tai muuten epämielekkäästä roolista voi ja kannattaa pyrkiä eroon. Näistä syistä johtuen kannattaa tutustua ryhmärooleihin vähän tarkemminkin. Tieto on hyödyllistä missä tahansa ryhmässä toimiessa, siis esimerkiksi koulussa, työpaikalla tai kaveriporukassa.
Ryhmän toimintaa auttavat roolit voivat edistää yhteisiä tavoitteita tai ryhmän sisäisiä suhteita. Aloitteentekijä esittää uusia ideoita; järjestelijä huolehtii käytännön asioista sekä aikatauluista ja tiedonhakija kysyy perusteluja ja lisätietoja. Kriitikkoakin tarvitaan: hän antaa rakentavaa palautetta ehdotuksista, ryhmän toiminnasta ja tuloksista. Suhteita hoitaa rohkaisija, joka pitää yllä ystävällistä ilmapiiriä ja houkuttelee vetäytyjiäkin mukaan toimintaan; sovittelija, joka ratkoo ristiriitoja ja humoristi, joka pitää yllä mielialaa ja laukaisee kireitä tilanteita.
Joskus rooli edistää vain henkilön omia tavoitteita ja suorastaan haittaa ryhmän toimintaa. Tällaisia rooleja ovat esimerkiksi hyökkääjä, joka vähättelee muita; saivartelija, joka takertuu pikkuseikkoihin; jarruttaja, joka torjuu muiden ehdotukset ja vetäytyjä, joka ei osallistu ollenkaan. Itsensä vähättelykin on ryhmän toimintaa haittaavaa: jokaisen panos on tärkeä tavoitteen saavuttamiseksi!Lähde: PedaNet / Jyväskylän koulutuskuntayhtymä / Ammatillinen koulutus / Jämsä
Alla oleva kuva: Joonas Erho / CC0 Public Domain
Tehtävä 1. Ryhmäroolit

Tehtävän 1 palautuslaatikko
Tehtävä 2. Tiivistelmän tekeminen
Tiivistelmä kertoo pohjatekstin pääasiat. Tiivistelmään ei lisäillä uusia, pohjatekstiin kuulumattomia ajatuksia. Sen tarkoitus on kertoa pohjatekstistä tarkasti, selkeästi, kattavasti ja - nimensä mukaisesti - tiiviisti.
Tiivistelmä voi olla ranskalaisin viivoin tehty lista tai kokonaisin virkkein rakennettu pieni teksti.
Erilaisia tiivistelmiä
- laajemman tekstin tiivistelmä lukijan avuksi
- opiskelutehtävät
- referaatti jostakin muusta tekstistä
Teko-ohjeet
1. Tutustu kunnolla alkutekstiin. Kerää pääasiat esimerkiksi ideakarttaan tai luetteloksi.2. Ryhmittele asiat järjestykseen.
3. Kirjoita tiivistelmä tehtävänannon mukaan joko luettelona tai kokonaisin virkkein.
4. Tarkista:
- Ovatko mukana varmasti kaikki pääasiat?
- Ymmärtääkö asiat tiivistelmästä?
- Onko oikeinkirjoitus kunnossa?
- Muista, että jos valmis tiivistelmä ei ole pohjatekstin yhteydessä, siitä on selvittävä, mikä tiivistelmän pohjateksti on.
Tehtävä 2. Omat ryhmäroolini
Voit myös palauttaa äänitiedoston. Tiedoston on oltava huoliteltu kokonaisuus, jonka kesto on vähintään 3 minuuttia.
HUOM! Tehtävän palautus maanantaina 30.10. Ei aikaisemmin!
Tehtävä arvioidaan asteikolla 1 - 5.
1. Mihin eri ryhmiin kuulut? (esimerkiksi perhe, eri harrastusporukat, kaverit jne.)
2. Millaisena koet ryhmätyöskentelyn? Onko se sinulle helppoa vai haastavaa? Miksi?
3. Millaisia rooleja otat tai huomaat toteuttavasi eri ryhmissä? Miksi juuri niitä ja juuri niissä ryhmissä?
4. Miten osallistut työskentelyyn? Jos aktiivisuutesi vaihtelee eri ryhmissä, mistä se johtuu?
5. Millainen olet ryhmän johtajana? Riippuuko se ryhmästä? Miksi?
6. Millaisia kokemuksia sinulla on koulun ryhmätöistä?
7. Teetkö mieluummin töitä yksin, parin kanssa vai ryhmässä? Miksi?
8. Kuinka toimit, jos ryhmässä syntyy ristiriitoja? Sovitteletko, vetäydytkö, haastatko riitaa vai haetko ratkaisua? Vaihteleeko roolisi? Miksi?
9. Kuinka ilmaiset oman mielipiteesi ryhmässä?
10. Mitä parannettavaa ryhmätyöskentelyssäsi voisi olla? Kuinka voit saavuttaa tavoitteesi?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.