Eurooppakurssi 2015-2016

EUROOPPAKURSSIA fyysisesti ei ole ehditty moneksikaan kertaa tänä lukulukuvuonna 2015-2016 pitämään, mutta yhteisiä tapahtumia ja reissuja on ollut sitäkin tiiviimmin pitkin lukuvuotta:

  • 19.8.2015 Eurooppakurssilaiset olivat ruokailemassa Säviän Juhlarannassa. Ruokailu oli eräänlainen tilinpäätös toukokuun 2015 Pielavedellä olleelle nuorisotapaamiselle.
  • 2-3.10.2015 Eurooppakurssilaisten ryhmäyttämisminiviikonloppu Hyvärilässä, mukana Riikka Tikkanen.
  • 30.10.-08.11.2015 International student council meeting - "Living and learning democracy“ Saksan Aurichissa kokosi yhteen oppilaskuntatoimijoita Suomesta, Saksasta ja Romaniasta. Nuoria oli mukana lukiolta ja yläkoululta yhteensä 10 vetäjinään Kari Kautto ja abi Juho Berg.
  • 3.-6.12.2015 Merja ja Riikka olivat Aurichissa leader-tapaamisessa, jossa muiden kv-toimijoiden kanssa koordinointiin tulevaa toimintaa.

Yhteistyössä Hyvärilän, Metsäkartanon ja Antti Korhonen kanssa oli ja on nuorisovaihtoa Irlannin, Italian, Espanjan ja Hollannin kanssa. Irlannissa oli tyttöporukka kansainvälisellä tanssiteemalla Lotta Poutiaisen luotsaamana kesällä 2015. Seeyou@nature jatkot vuonna 2016:

  • 29.3.-7.4.16 nuoriamme oli seitsemän Italiassa ja
  • 14.-23.5.16 Espanjan Granadassa osin eri henkilöillä (6 nuorta). Reetta Lappalainen entinen opiskelijamme ja eurooppakurssilaisemme on luotsannut tätä yhteistyökuviota. Tämä yhteistyö alkoi jo vuonna 2015 helmikuussa kansainvälisellä nuorisotapaamisella Metsäkartanolla jatkuen tapaamisella Hollannissa kesäkuussa 2015.
  • 10.-18.6.16 vanhin verkostomme kokoontuu Riikka open johdolla Espanjan Baskimaassa teemalla "Violence among the European youth: current situation and response". Lukiolta lähtee 9 nykyistä alkavaa viettämään ikimuistoista nuorisoviikkoa yhdessä Saksan, Espanjan ja Puolan nuorison kanssa.
  • Tiedossa heti ensi lukuvuoden alkuun on Youth Meeting (YM) Saksan Aurichiin 26.08. -03.09.16. Aiheena maahanmuutto "Crossing borders – Opening doors”. Osallistujamaita ovat näillä näkymin Suomi, Saksa, Ruotsi, Englanti (Wales) ja Romania. Merja lähtee porukan mukaan leaderiksi suhdeluvulla 11+1.