Kansainvälinen ruokakulttuuri 2024 Ohjeet

Ohjeet

Kansainvälinen ruokakulttuuri kevät 2024

I osa

  1. Valitse maa, jonka ruokakulttuurista olet kiinnostunut.
  2. Ota selvää maan ruuista, raaka-aineista, valmistustavoista ja valmistusastioista eri lähteistä (kirjat, netti, omat kokemukset).
  3. Tee työ omalle kotitaloussivulle pedanettiin. Älä kopioi suoraa tekstiä, otsikoi selkeästi!

 

II osa

  1. Suunnittele ateriakokonaisuus, josta voi osan toteuttaa ateriatoteutuskerralla.
  2. Laita ohjeet pedanettiin omalle kotitaloussivulle.
  3. Valmista ateria. Ota kuva ja laita kuvat työselosteen kanssa
  4. Palauta työ palautuskansioon.

III osa
Ota kuva valmistamastasi annoksesta ja laita pedanetiin. 
Tee itsearviointi kuinka hyvin valmistamasi ruoka/leivonnainen kuvaa valitsemasi maan ruokakulttuuria