Keskiviikko 4. maaliskuuta
Tänään oli työntäyteinen kuusituntinen, mutta oppilaat jaksoivat hienosti päivän ihan loppuun asti. Kahden ensimmäisen tunnin aikana urakoitiin. Urakkatöinä oli matematiikkaa ja äidinkieltä. Lähes kaikille tuli läksyksi murtolukuja kertaavia laskuja kirjasta tai monisteesta. Välitunnin jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään englannin ja matematiikan tuntia varten. Matematiikan tunnilla meillä oli tänään koodausta. Harjoittelimme Saila-open ohjeilla, kuinka legoukkeli saadaan rakennettua ja ohjelmoitua tanssimaan. Tunnin lopuksi kaikki "ukkelit" tanssivat "Takatukka"-biisiä. Tästä saadaan koosteet tänne pedanettiin. Olipa mukavaa!!
Toisen välkän jälkeen meillä oli uskontoa. Tutkimme viime kerralla syntyneet tuotokset aina henkilögalleriasta muovailuvaha-animointeihin. Tänään paneuduimme Raamatun kertomusten kuvittamiseen. Katselimme erilaisia kuvitustapoja ja pohdimme kuvien merkitystä. Sitten katsoimme videon Jeesuksen ihmetöistä. Tehtäväksi tuli kuvittaa joku noista ihmetöistä. Tarkoitus on kuvalla kertoa tarinasta oleellinen. Aivan kesken taiteilemisen huomasimme, että kello oli pykälässä. Jatkuu ensi kerralla. Lukuläksyksi tuli Aarre-kirjasta kappale 21 (Raamattu ja kuvat).
Ruokana oli tänään kalakeittoa ja sämpylää.