KiVa Koulu eli Kiusaamisen Vastainen koulu
KiVa Koulu Harjun koululla
Myös Harjun koululla käytetään kiusaamistapausten selvittelyyn vahvaan tutkimusnäyttöön perustuvaa KiVa Koulu toimenpideohjelmaa.
Myös huoltajien on tärkeää kerrata perusasioita koulukiusaamisesta ja sen selvittelystä.
Keskustelu kiusaamisesta oman lapsensa kanssa on korvaamaton apu Kiusaamisen Vastaisessa työssä.
Iso kiitos yhteistyöstä!
Tällä sivulla on aiheesta tietoa.
Mitä koulukiusaaminen on?
1) Koulukiusaaminen tarkoittaa, että sama oppilas joutuu toistuvasti kiusaamisen kohteeksi.
2) Kiusaaminen on tarkoituksellista/ tahallista. (Ei vahingossa aiheutettua)
3) Kiusaamisessa kiusaaja on jollakin tavalla vahvemmassa asemassa kuin kiusattu.
Koulukiusaaminen voi olla esimerkiksi:
-
nimittelyä, ilkeää sanatonta viestintää (myös rasistiset puheet ovat tätä)
- tönimistä tai muuta fyysistä tahallista satuttamista
- ilkeää puhetta tai nauramista toisen kustannuksella
- tarkoituksellista ryhmästä pois sulkemista, ulkopuolelle jättämistä
- juorujen levittämistä (face-to-face ja myös somealustoilla)
- kiusatun tavaroiden piilottamista/ rikkomista tms.
Miten kiusaaminen eroaa riitelystä?
Riitely: kaksi (tai useampi) oppilas on eri mieltä ja molemmat osapuolet toimivat samalla tavalla – kumpikaan ei ole selvästi heikompi tai vahvempi. Riitely on yleensä tilapäistä, ja se voidaan ratkaista keskustelemalla. Koulussa tapahtuvat riidat selvittää asian tietoonsa saanut aikuinen, ei KiVa-tiimi.
Kiusaamisessa toinen osapuoli on jatkuvasti alakynnessä, ja tilanne toistuu ja se tuntuu kiusatusta pahalta.Koulukiusaaminen on ryhmäilmiö, jota on useissa ryhmissä.
Ryhmä voi oppia vastustamaan kiusaamista KiVa-toimenpideohjelman avulla, jos sitä käytetään oikein.
HUOM.
On tärkeää erottaa koulukiusaaminen lasten välisestä riitelystä tai erimielisyydestä.
Koulussa ei voida selvittää vapaa-ajalla tapahtuvia kiusaamistapauksia.
Vapaa-ajalla ja somessa tapahtuva kiusaaminen: huoltaja selvittää kiusaamisen yhdessä lapsensa ja toisen osapuolen sekä hänen huoltajansa kanssa. Tai esim. harrastuksissa tapahtuvat kiusaamiset selvittää harrastuksen ohjaaja yhdessä asianosaisten kanssa.
Mitä teet, Jos lastasi kiusataan koulussa, tai tiedät, että jotakuta kiusataan?
1. Ota yhteyttä kiusaamista selvittelevään KiVa-tiimiin, lapsen opettajaan, kuraattoriin tai rehtoriin. (Wilman kautta tai puhelimitse)
2. Tiedon saanut aikuinen kirjaa huolellisesti KiVa-koulun seulontalomakkeen, ja arvioi onko kyseessä riita vai koulukiusaaminen.
3. Myös koulussa tapahtuneet riidat on syytä selvittää pikimmiten. Riidat selvittää asian tietoonsa saanut aikuinen.
4. Jos selviää, että kyseessä on koulukiusaaminen (kiusaamista on tapahtunut kouluajalla), se ohjataan KiVa-tiimin selvittelyyn.
KiVa-tiimi kokoontuu ke ja pe, ja koulukiusatun oma opettaja selvittää ja ratkaisee miten kiusatun psyykkinen ja fyysinen turvallisuus pyritään koulussa turvaamaan KiVa-tiimin käsittelyä odotellessa.
Harjun koulun KiVa-tiimi
lv. 2025-2026
Luokanopettaja (6B)
Jouha Anu,
puh. 044-799 5433
(virka-aikana, klo 8-16)
Erityisluokanopettaja (6D)
ja Harjun koulun KiVa-koordinaattori
Repo-Leppänen Maarit,
puh. 050-514 9605
(virka-aikana klo 8-16)
KiVa-tiimiä täydentää tarvittaessa kiusatun oma opettaja tai rehtori.
Joskus on tarpeen ottaa KiVa-tiimiin mukaan kiusaajan/ kiusaavan oppilasjoukon oma opettaja.
Hyvä tietää kiusaamistapausten selvittelystä KiVa-tiimissä:
- KiVa-tiimi kokoontuu opettajien luokkatyön ohessa klo 10 välitunnilla keskiviikkoisin ja perjantaisin.
- Kaikki koulukiusaamistapaukset selvitellään saapumisjärjestyksessä mahdollisimman pian.
- KiVa-selvittely on monivaiheinen ja koulukiusaamisen loppumista seurataan seurantakeskustelujen avulla. Vaiheet kirjataan KiVa-toimenpideohjelman lomakkeille.
- KiVa-tiimissä käynnistä laitetaan oppilaalle Wilmaan sininen KiVa-keskustelu tuntimerkintä.
- KiVa-tiimi lähettää lyhyen Wilma-viestin selvittelystä asianosaisten huoltajille ja opettajille.
- Fyysiset väkivaltatapaukset ilmoitetaan koulusta tilanteen vaatiessa suoraan (ankkuri)poliisille.
- Jos sama oppilas kiusaa useasti ja/ tai useampaa oppilasta, eli tulee KiVa-tiimiin toistuvasti koulukiusaajan roolissa, lapsen opettaja tai rehtori kokoaa Pieksämäen kaupungin yhteisen koulukiusaamisen vastaisen toimintamallin mukaan moniammatillisen työryhmän selvittämään kiusaavan lapsen oireilua. Jos lapsi kiusaa koulussa toistuvasti muita, hän tarvitsee moniammatillista tukea KiVa-tiimin puuttumisen lisäksi. (Esim. sosiaalitoimi, kuraattori, rehtori, nuorisotyö...)
1) KiVa-KOULUN KÄYTÄNNÖISTÄ:
- KiVa-koulun kiusaamisen selvittelystä: https://www.kivakoulu.fi/
- KiVa-koulu kasvattaa Kiusaamista Vastustavia oppilaita vahvaan tutkimusnäyttöön perustuen:
https://invest.utu.fi/fi/kiva-koulu/
2) KiVa-koulun HISTORIAA:
- KiVa-koulu toimenpideohjelman taustatietoa: https://okm.fi/-/programmet-kiva-koulu-mot-mobbning-i-skolan
3) VIDEOITA, UUTISIA, NETTISIVUJA:
- KiVa-koulun kehittäjän professori Christina Salmivallin video (n. 5 min) :
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/koulukiusaamisen-vastaista-ohjelmaa-on-epailty-nama-viisi-faktaa-todistavat-sen-toimivan/8191890
- Sinäkin voit oppia tunnistamaan kiusaamisilmiöön kuuluvat roolit: https://yle.fi/a/20-284547
- Kiusaaminen on ryhmäilmiö:
https://www.nuortennetti.fi/kiusaaminen/kaikkien-toiminnalla-merkitysta-kiusaamistilanteissa/
4) UUSIMPIA JULKAISUJA:
- Kiusaamiseen ja vertaissuhteisiin liittyviä uusimpia julkaisuja/ tutkimuksia:
https://www.kivakoulu.fi/news/kiusaamiseen-ja-vertaissuhteisiin-liittyvia-julkaisuja/
- "KiVa-koulu gurulta" eli C. Salmivallilta uusimpaan tutkimukseen perustuva kirja:
Kiusaamisväkivalta - Ymmärrä kiusaamisilmiö ja puutu oikein (2024)
Linkki kirjan esittelyyn:
https://www.varhaiskasvatuksentietopalvelu.fi/Christina-Salmivalli/Kiusaamisv%C3%A4kivalta.html
- Kiusaamisen vaikutuksesta aivoihin ja yhteys masennukseen (09/2025):
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/kiusaaminen-aktivoi-aivojen-halytys-ja-stressijarjestelman