Keskiviikko 30. 9.

Ensimmäisellä ja neljännellä tunnilla mellä oli teema-opetusta. Tänään tutkimme kaikkia niitä jälkiä, joita kivikauden ihmiset ovat jättäneet. Teimme vihkoon muistiinpanot. Lapset olivat kiinnostuneita, tekivät innokkaasti töitä ja esittivät hyviä kysymyksiä. Lisäksi vertailimme, miten asiat muuttuivat, kun kivikauden metsästys-keräilykaudelta siirryttiin maanviljelyyn. Läksyksi tuli lukea kappale 4 sekä vihkon muistiinpanot. Toisella tunnilla kuskasimme luokkaan tietokoneet ja teimme kyselyn, jossa tutkailtiin oppilaiden turvallista digiarkea. Kyselystä on tullut koonti. Koonnin mukaan meidän luokan pitää harjoitella: järkevään peliaikaan liittyviä asioita, nettikiusaamista ja yksityisyyteen liittyviä asioita. Niihin materiaaleihin tutustumme huomenna. Turvalliseen digiarkeen liittyvää materiaalia löytyy myös vanhemmille osoitteesta www.huippula.fi.
Matematiikassa "junnasimme" tällä kertaa kertotauluja. Erot kertotaulutestin ajoissa ovat aika suuria. Osalla 20 kertotaulua sujahtaa alle minuutissa ja osalla kestää lähemmäksi kahdeksaa miuuttia. Mitä paremmin osataan, sen sujakammin sujuu. Ja sitä sujakammin sujuvat kaikki laskut, kun aika ei mene kertotaulujen laskemiseeen sormilla.
Uskonnon tunnilla opiskeltiin, kuinka kristinusko levisi ja kuinka kristittyjä vainottiin. Läksyksi tuli lukea kappale 7. Uskonnosta on tulossa koe perjantaina 9.10. 
Tänään oli ruokana kalakeittoa.