Käytiin katsomassa Jyväspeksin kultaisten koikarppien arvoitus 10.10. Jyväskylän yliopiston päärakennuksen salissa. Oltiin syömässä opiskelijaravintolassa ja pöydässä oli mainos tästä, joten ajateltiin, että tuollainen improvisaatio teatteri voisi olla oikein hauska, koska juonen kulkuun sai itse vaikuttaa. Aikataulut myös passasivat hyvin.
Mitä tunsitte?
Naurua ja hauskuutta, toisaalta ihmetystä, että kuinka jotkut ovat niin hyviä näyttelemään ja toisaalta, että kuinka paljon tuo on vaatinut taustatekemistä. Työtunteja on tuskin siis laskettu tässä teoksessa...
Mikä pysäytti/liikutti/ihmetytti?
Näytteleminen on varmasti vapauttavaa ja itseään saa tuotua hyvin esiin. Eniten ihmetytti se, että näyttelijät pystyivät jatkamaan lähes normaalisti ja "mutkattomasti" näiden OMSTART-kohtauksien jälkeen. (pysyivät perillä hyvin juonesta ja saivat tehtyä palautumisista huomaamattomia.
Mitä opitte itsestänne, toisesta, ympäristöstä, estetiikasta tms?
Lavasteilla ei ole suuri merkitys, vaan ajattelulla ja näyttelijöiden lavan haltuunottamisella. En muista milloin viimeksi olisin nauranut noin paljon kuin tuona iltana.
Mitä saitte tehtävästä: tavasta katsoa itseäsi ja ympäristöäsi toisin...
Näytteleminen/teatteri alkoi kiinostamaan uudelleen, mutta en siltikään viiti tuhrata aikaani siihen, vaikka se varmasti olisi hieno kokemus.
