Mikä historian opetuksessa on tärkeää?
Mikä historian opetuksessa on tärkeää?
16.10.2018
Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan historian opetuksen tehtävänä on herättää
oppilaiden kiinnostusta mennyttä aikaa, ihmisen toimintaa ja sen merkitystä sekä
ymmärtämistä kohtaan. Sisältöjen opetuksessa korostetaan toiminnallisia ja elämyksellisiä
työtapoja. Historian opetuksessa on tärkeää lähteä oppilaiden omasta elämästä,
lähipiiristä, omista kokemuksista ja lähihistoriasta. Juuri sen vuoksi aloitimme työparini
kanssa 5.- luokan historian tunnit siten, että oppilaat saivat muistella omaa lapsuuttaan.
He saivat tuoda kotoa oman vanhan lelunsa, tämän jälkeen he toivat vanhoja tavaroita
kotoa ja kysyivät vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, millaisia leikkejä he leikkivät
lapsuudessaan. Herätimme oppilaiden mielenkiinnon heille tärkeitä asioita kysymällä.
Samalla oppilaat saavat mahdollisuuksia sekä harjoittaa ilmaisua, myös rakentaa omaa
minäkuvaansa ja identiteettiään.
Oman kouluaikanani opettaja opetti asian, joka luettiin kirjasta ja sen jälkeen tehtiin
kirjaan tehtäviä. Kappale tuli kotiläksyksi ja opettaja kysyi asoita siitä seuraavan historian
tunnin alussa. En muista, että koskaan olisi pohdittu historian yhteyttä omaan elämään.
Myöskään erilaisia tulkintoja ei esitetty, eikä tiedon kriittistä arviointia opetettu. Vuonna
1980 ei toki ollut tietokoneita, iPadeja ja kännyköitä, joista tietoa olisi voinut etsiä.
Tiedonlähteitä olivat lähinnä koulun kirja sekä kotikirjahyllyn ja kirjaston tietokirjat.
Miten opetus olisi omille oppilailleni motivoivampaa? Antamalla oppilaille mahdollisuus
omien kokemusten ja asiaan liittyvän, jo olemassa olevan tiedon ilmaisemiseen,
monipuoliseen tiedon etsimiseen ja myös tiedon ja tapahtumien järkevyyden
pohtimiseen. Historian keskeinen tehtävä on löytää merkityksiä. Se kuulostaa järkevältä.
Kun ymmärrän asian merkityksen, se herättää mielenkiinnon ja motivoi tutustumaan
aiheeseen lisää. On tärkeää, että oppilailla on aikaa pohtia tapahtumia ja arvella niiden
syitä. Tapahtumien läpikäynnin yhteydessä pystyy opettelemaan sitä, että jokaisella on
vastuu omista teoistaan ja miten lähiympäristöön ja yhteiskuntaan voi itse vaikuttaa.
Kouluni historian kirja Mennyt on rakennettu puhtaasti uusimman perusopetuksen
opetussuunnitelman pohjalta. Se alkaa luvulla "Miksi historiaa opiskellaan?" Oppilaan
kirjassa lukee:" Sinä opiskelet historiaa, jotta ymmärtäisit, mistä tietomme
menneisyydestä ovat peräisin. Mitä enemmän tutustut lähteisiin ja harjoittelet niiden
tulkitsemista, sitä paremmin osaat arvioida muiden tekemiä päätelmiä. Historian opiskelu
auttaa sinua ymmärtämään sitä keskustelua, jota menneisyyden ilmiöistä käydään tänä
päivänä." ja: "Menneisyyden tunteminen auttaa sinua ymmärtämään, miksi ihmiset ovat
toimineet tietyllä tavalla." Kirjasarjan asiateksteissä esitetään historian tutkijoiden
näkemyksiä entisajan elämästä, kun taas eläytyvät kertomukset kuvaavat sitä, miten
ihmiset kokivat sen ajan tapahtumat. Elämyksellisyys ja mahdollisuus samaistua entisajan
ihmisten elämään tuovat asiat lähemmäksi oppilaita ja saavat kiinnostumaan niistä. Juuri
se on historian opetuksessa tärkeää.