The big six ja tämän lähiviikon antia

The big six ja tämän lähiviikon antia

The big six ja tämän jakson ajatuksia
Kirjoitin tämän vastauksen eilen oman Propen alle ja siirrän sen nyt palautukseen. 

Suurimmat oivallukset liittyvät nimenomaan siihen, että historia voi todella olla kiinnostavaa, toiminnallista ja oivaltavaa tekemistä!
Mistä haluaisin lisätietoa? Haluaisin kuulla kokemuksia siitä, miten draamaa on käytetty alakoulun historian opetuksessa.
Mikä tuntuu haastavalta? Ehkäpä löytää itsestä taitoa draaman hyväksi käyttöön?

The big six- tekstissä William Faulkner sanoo, että menneisyys ei koskaan kuole. Kaikki tämän päivän asiat ovat eilisen tuotteita. Historian opetuksen tehtävänä on artikkelin mukaan auttaa meitä tulemaan tietoisiksi menneisyydestä ja ymmärtämään menneiden tapahtumien merkitystä nykyisyydelle. Historian tutkimuksen tehtävänä on selvittää välimatkaa menneisyyden ja nykyisyyden välillä, tehdä valintoja ja tulkintaa. Eri kulttuureilla on erilaisia tapoja ymmärtää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välisiä suhteita. Jotta historia olisi merkityksellistä ja antoisaa, olisi tärkeää, että näkisimme historioitsijan työstä lopputuloksen lisäksi kuvauksen taustatyöstä ja siitä, millainen prosessi historian rakentuminen on ollut. 

Artikkelissa puhuttiin myös siitä, kuinka tärkeää on, että historian käsitteet ja sanasto tulisi tutuksi jo pienestä pitäen. Aivan liian vähän on keskitytty opettamaan historian metodeja ja ajattelutapoja. Tämän päiväinen muumiolöydöksen "salapoliisityö" oli innostavaa ja kiinnostavaa, ja uskoisin sen olevan sitä myös oppilaille. Olisinpa itse saanut kouluaikana selvittää jotakin samalla tavalla! 

Tämän päiväisestä demosta ja artikkelista keskeisenä on mielessä opettajan taito esittää oikeanlaisia kysymyksiä. Ne herättelevät, innostavat ja ohjaavat oppilaiden luovuuttta, keskustelua, ajattelua, päätelmien tekemistä ja toimintaa. Kysymysten pohdinnan ja ryhmässä keskustelun avulla harjoitellaan sekä keskustelun taitoja että tiedon etsintää, valintoja ja tulkintaa.

Nostan tässä esiin mielestäni kiinnostavimmat kysymykset artikkelista. Artikkelin ensimmäisenä kysymyksenä oli, mikä on tärkeää. Vastauksena oli, että se, mikä on lähellä minua, myös kiinnostaa minua. Tässä kohtaa tulee mieleen esimerkiksi Suomi ja itsenäistyminen. Toisena kysymyksenä oli, kuinka tiedämme, mitä kaikkea tiedämme historiasta. Tätä harjoittelimme juuri tänään: historioitsijat ovat etsineet lähteitä, valikoinneet ja tulkinneet niitä ja muodostaneet pikku hiljaa kuvaa tapahtumista, kuten me tänään muumiosta ja Snellmannin suhteesta vaimoonsa. Viidentenä kysymyksenä oli, kuinka voimme ymmärtää menneisyyden ihmisiä. Vastauksena oli, että pyrimme katsomaan menneisyyttä sen ajan ihmisen silmillä ja tekemällä todistusaineistoon ja sen ajan elämisestä kertovaan tietoon perustuvia päätelmiä. Myös tätä harjoittelimme tänään. Kuudentena kysymyksenä oli eettinen pohdinta ajatellen menneisyyden tapahtumia. Tässä keskeistä on huomioida menneisyyden kauhujen takana olevat tapahtumat ja olosuhteet. Mieleeni tässä tulee Suomen sisällissota. Onko helppoa määritellä, kuka oli tuossa sodassa hyvä ja kuka paha? Mitkä kaikki asiat siihen liittyivät?