Maailma ja ihminen näyttävät erilaiselta eri aikoina, mutta syy siihen on jossain muualla kuin silmässä, eikö totta?
Lähde: Flickr (Carolina Londono, CC BY-ND 2.0)

 

Firenzeläinen Pico della Mirandola (1463–1494) kirjoitti 20-vuotiaana teoksen, tai oikeastaan puheen, Ihmisen arvokkuudesta (Oratio de hominis dignitate), jossa hän toteaa muun muassa:

Ihminen saa sen, mitä valitsee, ja hän saa olla sitä, mitä toivoo –– Meidän tulee antaa pyhän kunnianhimon vallata sielu niin, ettemme tyydy keskinkertaisuuteen, vaan kurkotamme korkeammalle ja kaikilla voimillamme tavoittelemme pääsyä sinne, minne yllämme, jos haluamme. (s. 62 ja 64.)

Mirandolan ajattelua on pidetty alkavan uuden ajan, renessanssin ja humanismin, tyyppiesimerkkinä. Uusi ihmisihanne uomo universalis eli universaali ihminen sivuutti luostarissa ahertavan munkin ja nunnan esikuvana. Tilalle tuli monipuolisesti lahjakas, älyllisesti utelias yksilö, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta.

Edellisessä osiossa olevassa Dante-maalauksessa näkyi Firenzen suurikupolinen tuomiokirkko. Kirkkoa ja erityisesti sen kupolia on pidetty renessanssiarkkitehtuurin alkuna. Aikanaan ainutlaatuisen, korkeuksia tavoittelevan kupolin suunnittelijaa Filippo Brunelleschia voinee luonnehtia Mirandolan ihanteen mukaiseksi, universaaliksi ihmiseksi: olihan hän arkkitehti, insinööri, matemaatikko, syvyysperspektiivin kehittäjä, kuvanveistäjä ja vieläpä laivojen suunnittelija.

Brunelleschia tunnetumpi "uomo universalis" on varmaankin Leonardo da Vinci. Hän kirjoittaa vuonna 2009 kootuissa ja suomennetuissa Työpäiväkirjoissaan mm. seuraavasti:

Monet kuvittelevat, että heillä on hyvä syy moittia minua, ja he väittävät, että todisteeni ovat ristiriidassa tiettyjen korkeasti arvostettujen henkilöiden auktoriteetin kanssa, näitä kun suuresti kunnioitetaan heidän väärien arvioidensa ansiosta. He eivät ota huomioon, että työni perustuu yksinkertaiseen ja puhtaaseen kokemukseen, joka on ainoa tosi opettaja. Näiden sääntöjen avulla voin opettaa erottamaan toden virheellisestä, ja näin voivat ihmiset syventyä tutkimaaan vain sitä, mikä on mahdollista, asian vaatimalla nöyryydellä ja harkiten, eivätkä siten verhoa itseään tietämättömyyteen, josta ei milloinkaan voi seurata mitään hyvää, sillä se tuo tullessaan vain epätoivoa ja melankoliaa.

Kristoffer Kolumbus olisi varmaankin antanut aplodit Leonardolle, jos hänellä olisi ollut siihen tilaisuus. Vanhat auktoriteetit eivät enää kelpaa totuuden lähteeksi. Kokemus – jopa kokeellisuus eli empiirisyys – on se, johon toden tiedon voi perustaa.

Hassua kyllä, universaalin ihmisen ihanne ei kuitenkaan ollut uusi. Sehän vain löydettiin uudelleen katolisen kirkon vaikutuksesta syntyneen keskiajan yhtenäiskulttuurin jälkeen. Tapahtui siis antiikin ihmisihanteen uudelleen syntyminen eli renessanssi (re/ri = uudelleen, nisco = syntyä). Tässä yhteydessä kannattaa muistaa se, mitä on todettu historian luokittelusta eli kronologisoinnista kolmeen jaksoon: vanha aika, keskiaika ja uusi aika. Tämän luokittelunhan teki Leonardo Bruni 1400-luvulla. Brunin teksteihin perustuu myös sana humanismi ja humanisti. Käsite renessanssi palautuu Giorgio Vasarin tekemiin taiteiljaelämäkertoihin 1550–1560-luvuilla. Kulttuurihistorian luojana pidetty Jacob Burckhardt kirjoitti vuonna 1860 teoksen Italian renessanssin sivistys (Die Cultur der Renaissance in Italien) ja antoi näin tukensa renessanssia – ja antiikkia – ihannoivalle näkemykselle.

Burckhardtin renessanssia ihannoivaan näkemykseen kohdistettu kritiikki näkyy esim. seuraavassa lainauksessa:

Michelangelo Buonarettin Daavid-patsaan (1501-1504) katse.
Lähde: Wikimedia Commons (PD)

Kaikki –– näkemykset 'yksilöllisyydestä', ihmisen merkityksestä suvun ja yhteisön sijasta ainoastaan yksilönä sekä jonakin uutena ja erikoisena 'renessanssin' italialaisille (*tyypillisinä piirteinä) perustuvat mielivaltaisille ja epähistoriallisille tulkinnoille sekä turhanpäiväisille ja ja epäselville yleistyksille ––.

Lainaus on otettu Ylioppilastutkintolautakunnan historian kokeesta keväältä 2012. Lautakunnan teksti perustuu ruotsalaisen historiantutkijan Michael Nordbergin teokseen Renässansmänniskan vuodelta 1993. Burckhardtin kirjan tarkastelua ja arviointia löydät myös täältä Guardianin sivulta.

* = kirjoittajan lisäys