Renessanssi

Käsitettä renessanssi voidaan käyttää kahdella tavalla:

• Sillä voidaan tarkoittaa uuden ajan alkua ylipäätään (jolloin se kattaa 1400–1600-luvut, joskus alku sijoitetaan jo 1300-luvulle).
• Sillä voidaan viitata tyylikauteen, renessanssitaiteeseen, jolloin puhutaan 1400–1500-luvuista (1600-luku tunnetaan barokin aikakautena).

Käytetään käsitettä kummalla tavalla tahansa, renessanssin uutta luovaa merkitystä ei voi kieltää, vaikkakin sen luonteesta voidaan kiistellä. Kiistely tulee hyvin näkyviin historian reaalikokeen (kevät 2012) yhdessä kysymyksessä, jossa opiskelijaa pyydettiin vertailemaan kolmea eri näkemystä. Ensimmäinen teksti oli lainattu 1800-luvun kulttuurihistorioitsijalta, antiikin ja renessanssin ihailijalta Jacob Burckhardtilta. Tekstissä todettiin mm. näin:

Tajunnan molemmat puolet – sekä ulkomaailmaan että itseensä suuntautuva – olivat keskiaikana kuin yhteisen harson peitossa –– Vasta Italiassa tämä harso haihtuu ilmaan –– Ihmisestä tulee henkinen yksilö ja hän tajuaa itsensä siksi.

Toinen teksti oli unkarilaiselta yhteiskuntatieteilijältä Agnes Helleriltä vuodelta 1967. Heller totesi muun muassa:

Renessanssin myötä syntyy dynaaminen ihmiskäsitys. Yksilöllä on oma persoonallinen kehityksensä samoin kuin yhteiskunnalla on oma kehityshistoriansa –– Käsite 'renessanssi' tarkoittaa kokonaisvaltaista kehitystä alkaen yhteiskuntarakenteen perustana olevista sosiaalisista ja taloudellisista piirteistä ja ulottuen aina kulttuurin maailmaan –– Renessanssi oli ensimmäinen aalto pitkässä muutoksessa feodalismista kapitalismiin. Engels kuvasi sitä aivan oikein 'vallankumoukseksi'.

Burkchardtin tietoisuuteen heräävä yksilö vaikuttaa kovin erilaiselta kuin Hellerin yhteiskuntaa, taloutta ja historian lainomaisia kehitysaaltoja korostava näkemys. Engelsin nimen mainitseminen viimeistään paljastaa sen, että Heller sosialistisen, 1960-luvun Unkarin kansalaisena kuvaa renessanssia marxilaisen historiakäsityksen mukaan.

The Human Venture, From Prehistory to the Present -teoksessa (viides painos, 2004, s. 372) kuvataan renessanssia näin (käännös tämän kurssin tekijän):

Eurooppalainen renessanssi oli väkivaltainen, materialistinen ja moraalisesta näkökulmasta kyseenalainen aikakausi, aivan kuten kulttuurin huippukaudet ylipäätäänkin ovat. Mutta se jätti kuitenkin perinnön, joka tulisi muokkaamaan läntisen maailman älyllistä ja taiteellista elämää ainakin seuraavien kolmen vuosisadan ajan.

Älyllinen perintö

Mitä älyllisellä perinnöllä tarkoitetaan? Olet törmännyt jo humanismiin, uuden maailmankuvan syntyprosessiin ja reformaatioon. Kuva- ja veistotaidekin on ainakin vilahtanut tarkastelussa. Ainakin seuraavat asiat on kuitenkin vielä syytä nostaa esille:

• Lääketiede eteni anatomian osalta, kun Andreas Vesalius julkaisi kirjansa Ihmisruumiin toiminnasta (1542). Voit tarkastella Vesaliuksen kirjaa sivu sivulta täällä (A Landmark in Medical History).
• Samasta osoitteesta löydät myös toisen merkittävän kirjan selailtavaksesi, nimittäin ensimmäisen Mercatorin Euroopan kartan 1570-luvulta. (Mercator-projisointi mahdollisti entistä käyttökelpoisempien karttojen tekemisen.)
• Renessanssiarkkitehtuurin esimerkkinä toimii Suomen kulttuurikeskus Villa Lante Roomassa.
• Reformaattori Luther suhtautui naisiin hyvin perinteisellä tavalla, mutta tästä huolimatta muutama nainen on saanut nimensä latinaa hallitsevien oppineiden humanistien joukkoon. Kirjassa The Renaisssance in Europe (2003, s. 85–87) todetaan jopa, että "1400-luvun Italiassa naiset tulivat mukaan kulttuurin valtavirtaan. He onnistuivat tässä opiskelemalla latinaa ja ottamalla osaa humanistisiin opintoihin. Itse asiassa humanismi oli naisille portti, josta avautui täysi mahdollisuus osallistua aktiivisesti älylliseen kulttuuriin." Naisilla tarkoitetaan tässä toki vain pientä aatelisnaisten joukkoa.
• Macchiavelli teki vallankumouksen kirjassaan Ruhtinas (vuodelta 1513), kun hän käsitteli politiikkaa puhtaasti maallisena eli sekulaarina asiana, pohjaten tekstinsä arjen keskellä tekemiinsä havaintoihin ihmisistä (Western Civilization, A Brief History, 2008, s. 179). Ruhtinaassa Macchiavelli kirjoittaa: "Jos siis ruhtinaan on tarvis osata hyvin näytellä eläintä, tulee hänen esikuvakseen valita kettu ja leijona, sillä leijona ei osaa yksin välttää ansoja eikä taas kettu kykene yksin puolustautumaan susilta. Täytyy siis olla kettu keksiäkseen ansat, ja leijona pelottaakseen sudet. Ne, jotka tahtovat esiintyä yksinomaan leijonina, eivät ymmärrä asiaansa. Senpä tähden ei viisas ruhtinas voi eikä hänen tulekaan pitää sanaansa, jos sellaisen noudattaminen olisi hänelle vahingoksi ja jos ne syyt ovat hävinneet, jotka saivat hänet sellaiseen sitoutumaan. Jos kaikki ihmiset olisivat hyviä, ei tämä neuvo olisi paikallaan, mutta kun he ovat kelvottomia eivätkä puolestaan pysy sinulle antamassaan sanassa, ei sinunkaan tarvitse pitää heille antamiasi lupauksia." Mitä Macchiavellin ajattelu edustaa: opportunismia, realismia vai jotain muuta?
• Macchiavellin ehkä kyynisenkin realismin ohella on hyvä muistaa, että renessanssi synnytti myös utopiakirjallisuutta. Thomas Moren Utopia (vuodelta 1516) on antanut nimensä koko kirjallisuuden lajille. Francis Baconin Uusi Atlantis (vuodelta 1626) eroaa Moren utopia-ajattelusta mielenkiintoisella tavalla: kun More rakentaa ihanneyhteiskuntansa yhteisomistuksen varaan, Bacon puhuu tieteen ja järjen ohjaamasta yhteiskunnasta.
• Vasta nyt antiikin klassisen kauden tragediakirjailijat (Sofokles, Aiskhylos ja Euripides) saivat manttelinperijän Shakespearesta. Nauruhermoja antiikin Aristofaneen tyyliin kutkutti puolestaan Cervantes Don Quijotellaan (vuodelta 1605/1615).