Vergilius (70–19 eaa.), keisari Augustuksen hovirunoilija, kirjoittaa Rooman kansalliseepokseksi muotoutuneessa Aeneis-runoelmassaan:

Toisten taitona on hyvin muovata henkeä pronssiin – uskon sen – veistää marmoriset jalot kasvojen piirteet, suuri on vallassaan puhetaito, he taivahan liikkeet sauvoin määräävät sekä tietävät tähtien nousut. Kansoja hallita käskyilläs sinä muistaos Rooma – tuo sinun taitosi on – tavat rauhan määrätä muille, voitetut armahtaa sekä lannistaa kopeoita.

(6. kirja, 847–853.)

Pont du Gard Etelä-Ranskassa
Lähde: Wikimedia Commons (Birkett, CC-BY 2.5)

Nämä ajatukset Vergilius laittoi kirjansa sankarin Aeneaan (ks. Voxin karttaa nro 22) isän Ankhiseksen ennustukseksi Rooman tulevaisuudesta ja kohtalosta. Ei liene yllätys, että Ankhises osui ennustuksessaan oikeaan, auttoihan häntä oraakkeli Sibylla: Roomasta tuli suurvalta, imperiumi.

Antiikin Rooman tuhatvuotinen historia ulottuu aina 700-luvulta eaa. 400-luvulle jaa. Valtakunta jakaantui kahteen osaan, Länsi-Roomaan ja Itä-Roomaan eli Bysanttiin, vuonna 395 jaa. Länsi-Rooman historia päättyy vuoteen 476, kun viimeinen keisari Romulus Augustulus joutui luovuttamaan vallan germaanikuningas Odovakarille. Keisarin vallan tunnukset, purppuraviitta ja otsaripa, lähetetiin Konstantinopoliin Bysanttiin. Bysantti jatkoi ja kehitti antiikin kulttuuriperinteitä vielä noin tuhat vuotta läntisen osan tuhoutumisen jälkeen vuonna 1453 tapahtuneeseen osmannivalloitukseen saakka. (Osmannivalloitukseen voit tutustua vaikkapa Mika Waltarin Johannes Angelos -romaanin avulla.)

"Toisten taitona on...", toteaa Vergilius Ankhisekseen suulla. Keitä ovat nuo toiset? Todennäköisesti Vergilius viittaa Kreikkaan, helleenien maailmaan. Toteaahan toinen roomalainen runoilija Horatius (65 eaa. – 8 jaa.):

Greece, conquered Greece, her conqueror subdued,
And Rome grew polished, who till then was rude;
The rough Saturnian measure had its day,
And gentler arts made savagery give way:
Yet traces of the uncouth past lived on
For many a year, nor are they wholly gone...

(Epistles, Book II, käännös tästä.)

Parthenon (Frederic Edwin Church, 1871)
Lähde: Wikimedia Commons (PD)

 

"With such an array of indispensable structures carrying so many waters, compare, if you will, the idle Pyramids or the useless, though famous, works of the Greeks!" (Sextus Julius Fontinus: De aquis urbis Romae). Kreikkaan vertailu näyttää siis kiinnostaneen myös S. J. Frontiusta (n. 40–103), joka toimi roomalaisena preetorina (= korkea-arvoinen oikeudenjakaja, väliportaan hallitsija) ja vastasi akvedukteista. Kaikkien kansalaisten näkökulmasta tarpeellisen ja hyödyllisen vesihuollon vastuuhenkilönä hän suhtautuu kriittisen vähättelevästi jonninjoutavien pyramidien ohella kreikkalaisten ihailtuihin ja kuuluisiin mutta täysin hyödyttömiin rakennuksiin.

Suomalainen antiikin tutkija Paavo Castren ei asetu kirjassaan Uusi antiikin historia (2011) kummankaan, Rooman tai Kreikan, ensisijaisuuden puolelle vaan toteaa yleisesti: "Meidän on kuitenkin syytä muistaa, että – olipa se oikein tai väärin – antiikin kulttuurin perintö on hallinnut eurooppalaista kulttuuria ja siitä lähteneitä ulkoeurooppalaisia kulttuureita viimeisten 2000 vuoden ajan."

Sama antiikin kulttuurin arvostus näkyy selkeästi eurooppalaisessa tavassa jaotella historiallisia ajanjaksoja. Euroopassa on 1400-luvulta lähtien totuttu puhumaan vanhasta ajasta, keskiajasta ja uudesta ajasta. Vanhassa ajassa erityinen mielenkiinnon kohde on aina antiikki (800 eaa – 400 jaa). Vanhan ajan ja keskiajan taitekohtana pidetään Rooman imperiumin läntisen osan tuhoutumista. Uuden ajan alun kriteeri, ainakin yksi niistä, on paluu antiikkiin eli renessanssi. Kristinusko määrittää globaalisti käytössä olevaa ajanlaskua (= eKr., jKr.), mutta antiikki näyttää jaottelevan eurooppalaista kronologiaa.

Suomessakin voit törmätä antiikkiin aina, kun esimerkiksi

• puhutaan vaikkapa Ludvig Engelin uusklassisesta arkkitehtuurista
• seuraat keskustelua siitä, onko Pluto planeetta tai onko Marsissa elämää
• yrität selvittää, mitä tarkoittaa sana demokratia
• tutustut sanan kronologia alkujuuriin
• ihmettelet, miksi uuden ajan alkua luonnehditaan renessanssiksi.