Arviointi

Diagnostinen, formatiivinen ja summatiivinen arviointi

Diagnostinen arviointi: Kartoitetaan oppilaiden taitoja, tietoja ja valmiuksia uuteen teemaan siirryttäessä. Kokonaisuuden edetessä opettaja havainnoi aktiivisesti oppilaiden työskentelyä kiinnittäen huomiota oppilaiden ennakkotietoihin ja osaamiseen uuteen teemaan liittyen. Havainnoidaan etenkin oppimistavoitteiden mukaista toimintaa. Lisäksi pyritään keskustelun kautta selvittämään oppilaan lähtötietoja, esimerkiksi uuteen maahan siirryttäessä keskustellaan oppilaiden kanssa heidän ennakkotiedoistaan kyseisestä maasta. Näin ollen opettaja pystyy suunnittelemaan ja eriyttämään opetusta tehokkaasti, oppilaiden yksilölliset tarpeet huomioiden.


Formatiivinen arviointi: Oppimiskokonaisuuden edetessä oppilaille annetaan jatkuvaa palautetta työskentelystä. Myös itsearviointisulan on tarkoitus saada oppilaat pohtimaan, onko oma osaaminen kehittynyt tavoitteisiin nähden. Palautetta ja ohjausta pyritään antamaan kysymys-muodossa, jotta on mahdollisuus ja tilaa oppilaiden omalle oivaltamiselle.

Summatiivinen arviointi: Oppimiskokonaisuuden lopuksi toteutetaan kokoava tehtävä "maailman messut", jossa oppilaat soveltavat oppimiskokonaisuuden aikana opittuja teemoja ja kokoavat ryhmässä esityksen, joka esitetään muulle luokalle. Tämä tehtävä toimii opettajalle välineenä arvioida oppilaiden kokonaisvaltaista oppimista oppimiskokonaisuuden aikana. Opettaja sanallisesti antaa palautetta työskentelystä. Summatiivinen arviointi täydentää edellä mainittuja arviointimuotoja, mutta painotus arvioinnissa on edellä mainituissa.