Jotta oppilaat olisivat mahdollisimman yhteistyöhaluisia, tarkoittaa se erilaisten aktiviteettien suunnitelemista, valmiita materiaaleja, sopivien tavoitteiden asettamista oppilaille, siirtymien sulavuutta, sellaisten aktiviteettien suunnittelemista joissa on mahdollista saavuttaa flow ja mielenkiinto pysyy yllä. Woolfolk muistuttaa, että uusi tai hyvin monimutkainen aktiviteetti saattaa usein olla suurempi haaste kuin yksinkertaisempi ja tuttu. Tavoitteena on pitää luokassa positiivinen ja tuottelias ilmapiiri. Yksi tärkeä tavoite on maksimoida minuuttien määrä joissa on mahdollisuus oppia. (Woolfolk 2007, 516–517.)

Tunteja suunnitellessani yritin miettiä tehtäviin siirtymisen mahdollisimman tarkkaan ja laittamaan tunnilla tarvittavat materiaalit esille ennen tunnin alkua. Oppilaiden työskennellessä kiertelin luokassa varmistamassa, että oppilaat tekevät tehtäviä ja ymmärtävät mitä tehtävissä on tarkoitus tehdä. Opetin ensimmäistä kertaa 75 minuutin mittaisia oppitunteja, joten ajankäytön kanssa tuli todella harjoiteltua joustavuutta. Jos tuntien välissä oli ruokailu, tuntui tuntien suunnitteleminen hieman helpommalta kuin niiden tuntien, joissa 75 minuuttia oltiin kokonaan luokassa. Joka tapauksessa tunnit eivät tietenkään koskaan menneet täysin suunnitelmien mukaan ja jouduin opettelemaan nopeaa päätöksentekoa siinä, mihin tehtävään seuraavaksi edetään ja mikä tehtävä jätetään pois. Omaa luokkaa opettaessa on aina mahdollisuus jatkaa aiheesta seuraavana päivänä tai seuraavalla tunnilla, mutta harjoittelussa opetettavien asioiden aikataulutus on tarkempaa. 

75 minuutin mittaiset oppitunnit antavat tuntien suunnitteluun omanlaista vapautta ja mahdollisuuksia sisällyttää oppitunteihin monenlaista toimintaa. Suunnitelmassa yritin ottaa huomioon erilaiset oppijat, käyttää erilaisia tehtävätyyppejä ja saada oppilaat liikkeelle tuntien aikana. Woolfolk kehottaa näkemään vaivaa sen eteen, että oppilaiden aktiivisuus pysyy haluamallasi tasolla. Jos luokan ilmapiiri alkaa väsyä, tee muutoksia jotka herättävät oppilaiden mielenkiinnon esimerkiksi antamalla vaihtoehtoisia tehtäviä tai tekemällä jotain fyysistä aktiviteettia tehtävien välissä. Woolfolk suosittelee selvittämään oppilaiden mielenkiinnon kohteita ja sisällyttämään niitä opetukseen ja tehtäviin (2007, 497).

Hyödynsin tunneillani melko paljon valmista digiopetusmateriaalia ja erityisesti ensimmäisiä tunteja suunnitellessa niistä oli suuri apu. Kun oppilaisiin ja luokan toimintamalleihin oli tutustunut paremmin, hyödynsin opettajan opasta lähinnä niin, että poimin sieltä parhaimmat vinkit tehtäviin ja kehitin niitä hieman omaan suuntaani. Mielestäni on tärkeää, että opettajalla on käytössä hyvät tukimateriaalit, mutta niihin ei tarvitse tukeutua täysin. Kaikki tehtävätyypit eivät sovi kaikille ryhmille ja opettaja itse voi tehdä tehtäviin muutoksia niin että ne ovat kaikille mielekkäitä ja tarpeeksi haastavia. 

Äidinkielen tunneilla hyödynsin luokassa valmiiksi käytössä olevaa viikkopari-systeemiä parien muodostuksessa sekä jaoin oppilaita erilaisiin ryhmiin arpomalla. Pyrin suunnitellessani tietysti varmistamaan, että ryhmät olisivat mahdollisimman toimivia keskenään ja esitin asian oppilaille niin, että ryhmät on arvottu mielivaltaisesti. Koska luokka oli alusta alkaenkin tottunut erilaisten ryhmien muodostamiseen, ei tämä tuottanut oppitunneilla ongelmaa.

2. luokalla on tärkeää kehittää lukutaitoa monin eri tavoin tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntäen. Pinnalla onkin käsite monilukutaito ja opetussuunnitelmassa sekä opinnoissamme keskustellaan paljon keinoista joilla voisi avata lapsille laaja-alaisten tekstien maailman niin, että he oppivat tulkitsemaan monenlaisia tekstejä. Lukutaitoon ajatellaan liittyvän paljon muutakin kuin mekaaninen lukutaito. Oppilaan pitää osata arvioida tekstejä, tulkita niitä ja suhtautua teksteihin kriittisesti. 

Tuntisuunnitelmissani pyrin ottamaan huomioon erilaiset tavat oppia ja hyödyntämään luokassa olevaa tekniikkaa. Kuitenkin jos huomasin, että aika ei riitä kaiken tekemiseen, jätin ensimmäisenä pois tehtävät joissa työskentely olisi vaatinut esimerkiksi iPadien käyttöä. Koin, että oppilaat käyttävät mitä luultavimmin suuren osan vapaa-ajastaan ruudun ääressä, joten halusin hyödyntää oppitunnit perinteisempään työnkentelyyn, lukemisen ja kirjoittamisen kehittämiseen.

Woolfolkin mukaan opetuksessa tulisi tähdätä siihen, että oppilailla on itsevarmuutta omaan osaamiseensa, jotta he lähestyvät oppimista energisesti ja innolla. On tärkeää, että oppilaat ymmärtävät oppimisen arvon ja koulussa tehtävien asioiden arvon, ei niinkään arvosanojen tai tehtävien mahdollisen nopeasti tekemisen. Kun oppilas kohtaa haasteen, on tärkeää että hän kykenee keskittymään tehtävään ilman liian suurta pelkoa epäonnistumisesta. Oppilailla tulisi olla tunne, että he kuuluvat kouluun ja että opettajat ja oppilaat ovat luotettavia ja välittäviä. (Woolfolk 2007, 503).

Onko tämä mahdollista? Woolfolk listaa muutamia neuvoja joista lähteä käyntiin:

1. Lähde liikkeelle oppilaiden tasosta ja ota pieniä askelia. Yksi mahdollisuus on esimerkiksi antaa oppilaille helppo ja vaikea tehtävä, jolloin kaikilla on mahdollisuus sekä onnistua että pinnistellä.
2. Varmista, että tavoitteet ovat selkeät ja mahdollisia saavuttaa lähitulevaisuudessa. Riko pitkän tähtäimen tavoitteet osiin ja välitavoitteisiin. Jos mahdollista, anna oppilaille muutama eri taitoja vaativa tavoite ja anna oppilaan valita itselleen sopivin.
3. Painota oman oppimisen vertailua ja kehitystä, ei vertailua oppilaiden välillä. Anna henkilökohtaista palautetta. Kerro oppilaille mitä he tekevät oikein antaessasi neuvoja siitä mitä he ovat tehneet tehtävässä väärin.
4. Anna oppilaalle aika-ajoin tehtävä tai kysymys mikä joskus tuntui hänelle vaikealta, mutta on nyt helppo. Painota sitä kuinka paljon hän on kehittynyt.
5. Opeta monia ongelmanratkaisutapoja. Oppilaiden täytyy nähdä että oppiminen ei ole aina helppoa ja virheetöntä, ei edes opettajalle. (Woolfolk 2007, 503.)

Oppitunnin tai jakson tavoitteista puhuttaessa, tavoitteet tulisi selittää oppilaille niin, että jokainen ymmärtää asiat joita heiltä vaaditaan. Woolfolk muistuttaa myös tehtävänantoja antaessa varmistamaan, että jokainen oppilas aloittaa tekemisen oikealla tavalla. Jos opettaja varmistaa ainoastaan niiden oppilaiden tekemistä jotka nostavat käden ylös, saattaa ne oppilaat jäädä huomioimatta, jotka luulevat ymmärtävänsä eivätkä tiedä tekevänsä väärin tai ovat liian ujoja pyytämään apua, tai ne, jotka eivät tee tehtävää lainkaan. Oppilaiden edistymistä pitää tarkistaa useasti eri vaiheissa ja keskustellessa varmistaa, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus vastata.Woolfolk kehottaa kommunikoimaan oppilaiden kanssa koulussa annettavista tehtävistä ja pitämään rutiineja yllä, esimerkiksi kirjoittamaan tehtävänannot samaan paikkaan joka päivä ja muistuttamaan lapsia tulevista tehtävistä (Woolfolk 2007, 528). 

Harjoitteluluokallani näin kuinka tämänkaltaiset asiat luovat luokkaan rutiineja ja pysyvyyttä, joka luo oppilaille turvallisuudentunnetta. Luokan taululle kirjoitettiin joka päivä päivämäärä ja lukujärjestys samaan kohtaan, josta oppilaat näkivät heti luokkaan tullessaan mitä päivä pitää sisällään. Luokanopettaja on myös luonut luokkaansa kulttuurin, että vaikka opetettavaa ainetta ei olisi seuraavana päivänä, tulee lasten tehdä läksyt aina seuraavalle päivälle. Struktuuria päivän kulkuun loi myös samat rutiinit jotka toistuivat aamuisin ja koulusta lähdettyä. Luokkaan tullessaan oppilaat kättelivät aina opettajan ja lähdettyään heittivät ylävitoset.