Eettinen osaaminen
Eettinen osaaminen
Opettajan pitäisi pystyä tarjoamaan oppilaille sellainen ympäristö, jossa he voivat toteutta itseään. Törmäsin Sari Mokkila-Karttusen opinnäytetyöhön (2005), jossa kertoo opettajan kymmenestä käskystä, jotka hän on kehittämishankeraportissaa selittänyt tämän päivän mukaisesti. Vaikka Mokkila-Karttunen on laulunopettaja lähestyy aihetta musiikinopetuksen kannalta, pätee mielestäni ajatus kaikkeen opettamiseen.
"Käskyt" kiteyttävät omat ajatukseni opettajuudesta melko kattavasti.
Erityisesti kohdat 2, 4, 5, 9 ja 10 aion painaa itselleni mieleen ja yritän muistaa tulevaisuuden työssäni.
1. Älä koskaan yritä tehdä toista ihmistä täsmälleen itsesi kaltaiseksi; yksi riittää.
- Anna oppilaan kehittyä omana persoonanaan. Opettajana olet hyvä tuki ja ohjaaja.
2. Älä koskaan tuomitse toisen ihmisen tarvetta tai kieltäydy harkitsemasta sitä yksinomaan siksi, että hän aiheuttaa vaivaa.
3. Sinun ei tule syyttää perintätekijöitä eikä ympäristöä yleensä, sillä ihmiset kykenevät voittamaan ympäristönsä asettamat rajoitukset.
- Jos pystyt elämään ilman ennakkoasenteita, et silloin rajoita asenteillasi itseäsi ja siten opetustasi.
4. Älä koskaan luovu ihmisestä toivottomana tapauksena tai karkota häntä.
- Muista, että pienikin oppiminen on arvokasta. Osaa löytää jokaiselle oppijalle hänen tasolleen sopivaa materiaalia. Uskalla rohkeasti pyytää apua kollegoiltasi, mikäli et itse löydä ratkaisua ongelmaan.
5. Sinun tulee yrittää auttaa jokaista toisaalta kehittymään herkäksi ja myötätuntoiseksi ja toisaalta mielellään vahvaksi.
6. Sinun ei tule riistää keneltäkään hänen oikeuttaan tai vastuutaan päättää omasta käytöksestään ja sen seurauksista.
- Aikuisen rooliin kuuluu vastuun kantaminen ja oppilaista huolehtiminen. Muista kuitenkin, että et ole vastuussa kaikista oppilaan asioista, vaan jokainen kantaa itse vastuunsa tekemisistään tai tekemättä jättämisistään.
7. Sinun tulee kunnioittaa jokaista, joka tavoittelee oppimista ja palvella ja kehittää edelleen sitä oppimisen tiedon ja taidon tieteenhaaraa, joka on yhteinen perintömme.
- Iloitse siitä, että saat jakaa uutta tietoa, joka sitten tuottaa mielihyvää oppijoissa. Sinulla tulee olla kyky kohdata tulevaisuus ja luoda visioita ja mukautua uusien haasteiden mukana. Muista kuitenkin, että ennakkoon ei voi määrätä, mikä on tärkeää. Muutos on siis yhteinen matka.
8. Sinulla ei tule olla yleispäteviä lääkkeitä eikä sinun tule odottaa ihmeitä.
- Opettajan ei tarvitse osata ja tietää kaikkea. Sen vois tunnustaa reilusti, mutta on tärkeää ottaa asiasta selvää. Silti jokin asia voi ja saa jäädä muiden opetettavaksi. Muista kysyä neuvoa kollegaltasi. Samat neuvot eivät toimi kaikkien oppilaiden kanssa; ole kekseliäs ja pitkämielinen.
- Et stressaannu läheskään niin paljon, kun muistat höystää päivääsi huumorilla. Näin voit laukaista jännittyneitäkin tilanteita ja sen jälkeen ongelma ratkeaa helpommin. Opi myös nauramaan itsellesi.
10. Sinun tulee muistaa kutsumuksesi pyhyys ja arvokkuus, mutta muistaa samalla, että sinun ei tule ottaa itseäsi niin kovin vakavasti.
- Arvosta työtäsi, mutta älä ota sitä liian vakavasti: elämässä on muutakin kuin opettaminen. Arvosta itseäsi, niin sinuakin arvostetaan.