Suuret elämänkysymykset
Mikä on elämän tarkoitus?
Elämän tarkoitus on eksistentialistinen eli ihmisen olemassaoloon liittyvä kysymys.
Ihmiskuva on käsitys siitä, millainen ihminen on ja mikä on hänen paikkansa maailmassa.
Esim. kirjauskontojen mukaan ihminen on maailmassa täyttääkseen Jumalan tahdon, jolloin ihminen saa siunauksen.
Lähimmäisenrakkaus on esim. ystävien auttamista ja vapaaehtoistyötä.
Yhteisöllinen ihmiskuva näkee ihmisen ensisijaisesti osana suurempaa yhteisöä kuten perhettä.
Hindulaisuudessa jokainen täyttää oman tehtävänsä ja velvollisuutensa maailmassa hyvin, mikä tuottaa sielunvaelluksessa paremman ruumiillistuman.
Länsimaisessa kulttuurissa vallitsee yksilöllinen (individualistinen) ihmiskuva.
Filosofiassa eksistentialismi (Jean-Paul Sartre) näkee ihmisellä olevan vapaus ja vastuu määritellä elämän tarkoitus itse.
Kuitenkin voi tulla eksistentiaalinen kriisi.
Uskonnoton aatesuunta sekulaari eli maallinen humanismi muistuttaa eksistentialismia.
Monet löytävät elämän tarkoituksen toisista ihmisistä, ihmisten kanssa toimimisesta.
Suomalaisille työ on tärkeää, ehkä liiankin tärkeää. Työttömyyttä hävetään ja julkisuudessa työttömiä suorastaan halveksitaan. "Luterilainen" työn ylistäminen on saanut paljon arvostelua.
Luonnontieteilijöiden ja kosmologien mukaan elämällä ei ole tarkoitusta vaan kaikki on sattumaa.
Miksi on kärsimystä?
Alkuperäiskansojen luonnonuskonnoissa kärsimys yleensä pahojen henkien aiheuttamaa.
Henkiin yritetään vaikuttaa magialla ja uhraamalla.
Kiinan uskonnoissa kärsimyksen syynä tyytymättömät esi-isien henget.
Hindulaisuuden mukaan ihminen ei ole hoitanut edellisessä elämässään velvollisuuksiaan.
Buddhalaisuuden mukaan elämä (halu elää) ylipäänsä on kärsimystä.
Juutalaisuuden mukaan kärsimys on rangaistus ihmisten väärälle käytökselle ja toiminnalle.
Kristinuskossa teodikean ongelma: "Jos Jumala on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten Jumala ei olekaan kaikkivaltias, vai onko?"
Ihmisen vapaus ja syntiinlankeemus.
Juutalaisuudessa puhutaan selittämättömästä kärsimyksestä.
Esim.: he vihaavat ja kiusaavat sinua ilman mitään selvää järjellistä syytä.
Diakoniatyö.
Islamin näkemys alistumisesta: Allahilla on suunnitelma jokaista ihmistä varten, vaikka ihminen itse ei sitä mitenkään kykenisi ymmärtämään.
Jotain samanlaista on kristinuskossa: Jeesuksen aikaansaama syntien anteeksianto.
Sekulaari humanismi: ihmiset voivat tehdä yhteistyötä kärsimyksen poistamiseksi.
Luonnontieteellinen näkökulma ei näe pahuutta olevan olemassa, joten kärsimys on vain fysikaalinen kemiallinen reaktio.
Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?
#afterlife
# out-of-body-experience OBE
# near-death-experience NDE
Lähes kaikissa uskonnoissa uskotaan, että elämä ei pääty kuolemaan.
Syklinen aikakäsitys, jälleensyntyminen (reinkarnaatio), hindulaisuus, buddhalaisuus
Lineaarinen aikakäsitys, kirjauskonnot, kerran kuollaan, aika ja ikuisuus, taivas ja helvetti, viimeinen tuomio
Useissa uskonnoissa tämänpuoleisen elämän toiminnan uskotaan vaikuttavan kuolemanjälkeiseen elämään.
Esim. karman laki hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa.
Uskonnottomat: ihminen ei elä kuoleman jälkeen, ihmisellä ei ole sielua, ihmisestä jää muistoja jälkeläisille.
Elintason nousu ja moderni lääketiede on pidentänyt ihmisen elinikää, joten kuolema on ihmiselle vieraampi ja ahdistavampi asia kuin ennen vanhaan.
Onko rakkaus elämän tarkoitus?
Rakkautta on montaa lajia.
Rakkaus ainakin helpottaa elämän "suorittamista" merkittävästi.