Re: Yhteydet ympäristöön. Kummiyrityksiä jo on. Entäpä kummivanhuksia? Olisi hyvä järjestää muodossa tai toisessa yhteyksiä myös vanhusväestöön, sillä kaikilla ei ole isovanhempia samalla paikkakunnalla. Seniorikansalaisista huolehtiminen etä- tai lähiomaishoitajana kuulunee kuitenkin useimpien ihmisten elämään yhä enenevässä määrin tämän surullisenkuuluisan huoltosuhteenkin takia.
Oppilaskunnassa toimii 1.-9. luokkien oppilaita, joka on ollut hyvä.
Oppilaiden osallisuus/mahdollisuus vaikuttaa erilaisiin järjestelyihin: erilaiset arviointimenetelmät, koulun arkeen (luokkien sisustus, yhteisten tilojen käyttö)
Vuosisuunnitelman arviointiin tulisi saada myös huoltajien ja lasten kommentit
Kannatan Sirpan kummivanhusideaa. Kummipappa tai kummimummo voisi joskus olla mukana oppitunneilla, silloin kun hänen mukanaolonsa kytkeytyisi luontevasti opetettavaan asiaan.
Ja jatkoa Hannan kommenttiin: myös se, että saa näyttää osaamisensa itselleen sopivimmalla tavalla on oppilaan itsetuntemusta ja motivaatiota lisäävä asia, (joka vielä monesti nykyään tuntuu melko kaukaiselta).
Kommentit
Oppilaskunnassa toimii 1.-9. luokkien oppilaita, joka on ollut hyvä.
Oppilaiden osallisuus/mahdollisuus vaikuttaa erilaisiin järjestelyihin: erilaiset arviointimenetelmät, koulun arkeen (luokkien sisustus, yhteisten tilojen käyttö)
Vuosisuunnitelman arviointiin tulisi saada myös huoltajien ja lasten kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin