BI4: Perinnöllisyys

RISTEYTYSTEHTÄVÄT

Biologian YO-kokeessa on risteytystehtäviä melko varmasti. Niitä oppii parhaiten opiskelemalla ensin alla olevan sanaston, jota tehtävissä käytetään ja sen jälkeen sitkeästi harjoittelemalla eri tyyppisiä risteytystehtäviä. Lisäksi kannattaa harjoitella abitti- koejärjestelmässä risteytystaulukon tekoa. Taulukon voi abitissa tehdä esimerkiksi libreofficewrite- sovelluksessa. Kun taulukko on tehty sovelluksessa valmiiksi, se pitää siirtää kuvakaappauksella vastauslomakkeeseen. Alleelien merkitsemisessä saattaa tarvita ylä- ja alaindeksejä ja niiden teko onnistuu esim. matikkaeditorin avulla tai libreofficewrite- sovelluksessa.

Perinnöllisyyden sanastoa:
Jälkeläiset muistuttavat vanhempiaan, koska ne saavat sukusolujen mukana perimästään puolet toiselta vanhemmalta (emolta) ja puolet toiselta vanhemmalta (urokselta). Meioosin ansioista sukusolut ovat kaikki erilaisia ja sattuma määrää, mikä siittiö (tai siitepöly) munasolun hedelmöittää. Suvullinen lisääntyminen lisää jälkeläisten perinnöllistä muuntelua.

HAPLOIDI: Solu, jolla on yksinkertainen kromosomisto (n). Tumallisilla eliöillä näitä ovat meioosin tuloksena syntyneet sukusolut.

DIPLOIDI: Solu, jonka tumassa on kutakin kromosomia kaksi kappaletta (2n). Toinen näistä vastinkromosomeista on toiselta vanhemmalta ja toinen toiselta vanhemmalta.

VASTINKROMOSOMIT: eli homologiset kromosomit tarkoittavat molemmilta vanhemmilta perityt samanlaisia kromosomeja, jotka muodostavat parin. Ihmisellä on 23 vastinkromosomiparia.

SUKUSOLU: eli gameetti. Sukusolut ovat syntyneet meioosijakautumisella ja niiden kromosomiluku on puolittunut (haploidi) eliön alkuperäisestä diploidista lukumäärästä. Sukusolujen on tarkoitus hedelmöittyä.

SUKUPUOLIKROMOSOMIT: Ihmisellä 23. kromosomit X ja Y, jotka määräävät sukupuolen. 

AUTOSOMI: Muu kromosomi kuin sukupuolikromosomi

LOKUS: (geenipaikka) Geenin tarkka paikka kromosomissa

ALLEELI: Geenin vaihtoehtoinen muoto, vastinkromosomien saman lokuksen geenit voivat olla erilaiset, jolloin yksilö on perinyt isältään erilaisen alleelin kuin äidiltään.

DOMINOIVA ALLEELI: vallitseva alleeli, joka peittää toisen alleelin vaikutuksen ja aiheuttaa yksinkertaisenakin ominaisuuden ilmenemisen. Merkitään isolla kirjaimella.

RESESSIIVINEN ALLEELI: peittyvä alleeli, jonka ilmentämä ominaisuus tulee esille vain alleelin esiintyessä kahtena kappaleena. Merkitään pienellä kirjaimella.

HOMOTSYGOOTTI: eli samaperintäinen, yksilö, jolla on samanlaiset alleelit vastinkromosomiensa geenipaikoissa.

HETEROTSYGOOTTI: eli eriperintäinen, yksilö, jolla on eri alleelit vastinkromosomiensa geenipaikoissa.

GENOTYYPPI: eli perimä
  • kaikkien yksilön vanhemmiltaan perimien geenien kokonaisuus
  • yhden geenilokuksen kahden alleelin yhdistelmä
FENOTYYPPI: eli ilmiasu
  • Perimän ja ympäristötekijöiden yhdessä määräämä havaittavien ominaisuuksien kokonaisuus
  • Miten tietty alleelipari ilmeneminen yksilössä. Yleensä siis vain vallitseva alleeli ilmenee.