Mitkä ovat keskeisimmät monimuotoisuuden uhat?

• Luonnontilaisten ekosysteemien häviäminen ja pirstoutuminen
  • Koskemattomat laajat ekosysteemit ovat vähissä ihmisen maankäytön takia. Varsinkin asutus ja maa- ja metsätalous tuhoavat tai ainakin pirstaloivat ekosysteemejä. 

• Vieras- ja tulokaslajien leviäminen alueelle
  • Vieraslajit ovat ihmisavusteisesti alueella levinneitä lajeja, jotka voivat aiheuttaa ekologista haittaa alueen alkuperäisille lajeille esim. kilpailemalla, saalistamalla tai muuttamalla niiden elinympäristöä. Vieraslajit voivat aiheuttaa myös taloudellista haittaa esim. haittaamalla maa- ja metsätaloutta (tuhohyönteiset, bakteeri- ja sienitaudit, rikkakasvit). Haitallisia vieraslajeja Suomessa ovat mm. jättiputki, lupiini, villikaniini, espanjansiruetana, kanadanhanhi ja minkki. Tulokaslaji on alueella uusi eliölaji, joka on levinnyt uudelle alueelle omin avuin, ihmisestä riippumatta.

• Kasvi- ja eläinlajien sekä maaperän liikakäyttö
  • Ylikalastus, laiton metsästys, tehomaatalous ja metsätalous pienentävät alueella elävien eliöiden lukumäärää ja yksipuolistavat lajistoa.

• Päästöt ilmaan, maaperään ja vesistöihin
  • Haitallisimpia päästöjä kutsutaan ympäristömyrkyiksi
  • Ilmastonmuutos vähentää etenkin arktisten lajien määrää ja happamoittaa meriä.

Ominaisuuksia, jotka tekevät lajista helpommin uhanalaisen

1. Laji esiintyy maantieteellisesti suppealla alueella esim. saimaannorppa.
2. Laji on suurikokoinen esim. sinivalas.
3. Lajilla on kapea ekolokero esim. isopanda.
4. Laji on ravintoketjun huipulla esim. amurintiikeri.
5. Laji on ihmisen kilpailija tai haluttua riistaa muutoin esim. susi.
6. Lajin elinkiertoon kuuluvat pitkät vaaralliset muuttomatkat esim. ankerias.
7. Lajit, joiden elinympäristöjä uhkaa ilmastonmuutos esin. jääkarhu ja naali. 

Uhanalaisluokitus

• Uhanalaisuusluokitus on menetelmä, jolla kuvataan eri eliölajien todennäköisyyttä hävitä alueelta tietyllä aikavälillä. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on uhanalaisuusluokitus on käytössä myös Suomessa.
• Laji on uhanalainen, jos laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon tai ainakin hävitä tietyltä alueelta. Lajin yksilömäärä on tällöin nopeasti vähentynyt ja väheneminen jatkuu edelleen.
• Suurimmasta osasta maailman eliölajeista ei voida tehdä uhanalaisuusarviota, koska ne eivät joko sovellu arvioitaviksi tai niistä on puutteeliset tiedot. 

• Sukupuuttoon kuolleet: Dodo
• Jäljellä vain kasvatuskantoina eläintarhassa, ei elä luonnossa: Zairen leveähuulisarvikuonoja enää kaksi yksilöä jäljellä (2018)
• Hävinneet alueellisesti esimerkiksi Suomesta: vesikko ja tammihiiri

• Äärimmäisen uhanalaiset: naali, tunturipöllö, ankerias. Laji uhkaa hävitä alueelta 10 vuodessa ilman suojelua.
• Erittäin uhanalaiset: saimaannorppa, susi. Laji uhkaa hävitä alueelta 20 vuodessa ilman suojelua.
• Vaarantuneet: hilleri, töyhtötiainen, kangasvuokko, liito-orava. Laji uhkaa hävitä alueelta 100 vuodessa ilman suojelua.

• Silmälläpidettävät: karhu, ilves
• Elinvoimaiset: hirvi
• Puutteellisesti tunnetut: lajista on tietoa jonkin verran, mutta ei tarpeeksi, jotta voitaisiin tehdä luokitus. esim. kaskaslaji: lapinpajunaamiokas

MONIMUOTOISUUTTA PYRITÄÄN SUOJELEMAAN KAIKILLA SEN ERI TASOILLA.

Ympäristönsuojelu on toimintaa, jonka tavoitteena on ratkaista, lievittää ja ennaltaehkäistä ympäristöongelmia. Ympäristö rakentuu luonnonympäristöstä sekä rakennetusta ja sosiaalisesta ympäristöstä. Niinpä ympäristönsuojelu on monialaista ja siinä tulee ottaa huomioon monta tekijää: eliöt ja ekosysteemit, fysikaalis- kemialliset olosuhteet, rakennettu ympäristö ja infrastruktuuri sekä yksilöt ja yhteiskunnat. Ympäristönsuojelu ei ole siis vain synonyymi luonnonsuojelulle, vaan laajempi kokonaisuus.

Luonnonsuojelu on ympäristönsuojelun osa-alue. Luonnonsuojelussa keskitytään nimenomaan alkuperäisen luonnon ja sen monimuotoisuuden suojeluun.

Ekosysteemien monimuotoisuuden suojelukeinoja

Luonnonsuojelualueiden ylläpito ja perustaminen

• Koko maailman pinta-alasta on suojeltu noin 4 % ja tavoite olisi suojella noin 10 %. Suomen pinta-alasta on suojeltu noin 10 %. Suojelualueita on enemmän Pohjois-Suomessa kuin Etelä-Suomessa.
• Suojeltavien alueiden tulisi olla riittävän suuria ja niiden välillä pitäisi olla ekologisia käytäviä.

Suomen suojelualueiden tyypit (määritelty lainsäädännössä)

• Kansallispuisto on suojelutarkoituksen lisäksi tarkoitettu myös virkistyskäyttöön ja luonnontuntemuksen edistämiseen, esim.Urho Kekkosen kansallispuisto

• Luonnonpuistoilla on tutkimustarkoitus ja niihin pääsyä on rajoitettu, esim. Värriön luonnonpuisto.

• Lapin erämaa-alueet ovat muutoin suojeltuja, mutta saamelaiset saavat harjoittaa niillä poronhoitoa.

• Yksityismaiden suojelualueet ovat maanomistajan itse perustamia tai vuokraamia suojelualueita.

• Kaupunkipuisto on tarkoitettu kaupunkiluonnon suojeluun, esimerkiksi Kirjurinluoto Porissa.

• Luonnonmuistomerkki on harvinainen tai muutoin erikoinen luontokohde, joka on rauhoitettu, esim. Askolan hiidenkirnualue. 

• Natura- 2000-ohjelman suojelualueverkosto on EU:n jäsenmaan itse ehdottama alue, mutta päätöksen verkostosta on tehnyt Euroopan komissio. Näillä alueilla pyritään suojelemaan Suomessa Euroopan mittakaavassa harvinaisempia ekosysteemejä, joilla elää Suomen vastuulajeja esim. kahlaajia tai liito-oravaa. 

Lajimonimuotoisuuden suojelukeinoja

A. Lajeja suojellaan Suomessa luonnonsuojelulaissa ja sen asetuksissa. Laji voidaan rauhoittaa joko ympärivuotisesti tai lisääntymisajaksi. Pyyntiluvin voidaan rajoittaa metsästettävien yksilöiden määrää. Suomessa kaikki nisäkkäät ja linnut ovat pääsääntöisesti lailla rauhoitettuja.

• Erityisen tärkeää on suojella avainlajeja ja sateenvarjolajeja.
  • Haapa on suomalaisen metsän avainlaji. Jos metsässä kasvaa haapaa, siellä on paljon enemmän lajeja kuin, jos ei sitä kasva siellä.
  • Valkoselkätikka on sateenvarjolaji eli se elää harvinaisessa biotoopissa (vanhat seka- tai lehtimetsät) ja tikan esiintyminen alueella on indikaattori sille, että kyseinen alue kannattaisi suojella.
• EU:n lintu – ja luontodirektiiveillä pyritään suotuisaan suojelutasoon eli lajin populaation elinvoimaisena pitämiseen mm. suojelemalla sen elinympäristöjä. EU:n lintu- ja luontodirektiivin mukaan Suomen vastuulajeja ovat mm. liito-orava, tietyt kahlaajalinnut ja lapinalppiruusu. 

• Salametsästystä, kasvien keruuta tai eläinten salakuljetusta yritetään estää taloudellisilla rangaistuksilla ja kansainvälisillä sopimuksin. Rio de Janeiron biodiversiteettisopimus ja CITES- sopimus ovat näistä sopimuksista tunnetuimpia.

Lajinsisäisen monimuotoisuuden suojelukeinoja

• Geneettistä monimuotoisuutta suojellaan parhaiten huolehtimalla siitä, että lajin populaatiokoko pysyy riittävän suurena rauhoittamalla lajin luontaisia elinympäristöjä.
• Viimeisiä keinoja estää lajia kuolemasta sukupuuttoon on etäsuojelu, jonka keinoja ovat
  • Kasvatus tarhaoloissa -> mahdollisesti vapautus luontoon. Esimerkiksi Korkeasaaren eläintarhassa etäsuojellaan tunturipöllöä, Amurin tiikeriä ja partakorppikotkaa.
  •  Geeni- eli siemenpankit tai eläinten sukusolu- tai alkiopankit ovat äärimmäisiä etäsuojelun keinoja.

IHMISEN AIHEUTTAMA KUORMITUS AIHEUTTAA HÄIRIÖITÄ EKOSYSTEEMEISSÄ

Ilmastonmuutos

Vesistöjen rehevöityminen

• Vesistöjen ekologinen tila vaihtelee eri puolilla Suomea. Itämeri ja monet Etelä-Suomen järvet ja joet kärsivät rehevöitymisestä.
• Vesistöjen rehevöityminen johtuu liiallisesta typpi- ja fosforikuormituksesta. Kuormitus voidaan jakaa haja- ja pistekuormitukseen. Hajakuormituslähteitä ovat mm. maa- ja metsätalous ja haja-asutus ja pistekuormituslähteitä ovat mm. teollisuuslaitokset, yhdyskunnat ja kalankasvattamot.
• Typpikuormitusta tulee vesistöihin myös kaukokulkeumana kuiva- ja märkälaskeumana.

Mitä rehevöitymisestä seuraa vesistön ekosysteemille?

• Planktonlevät ja etenkin sinilevät (syanobakteerit) runsastuvat, jolloin vesi samenee ja sen näkösyvyys pienenee.
• Eläinplanktonissa vähenee isokokoisten laiduntajien osuus. 
• Rantakasvien ja vesikasvien määrät lisääntyvät (esim. osmankäämi ja ulpukka).
• Särkikalat runsastuvat ja lohikalat vähenevät.
• Vesilinnuista kokosukeltajat harvinaistuvat.
• Hajotustoiminta ja hajottajien hapen kulutus vilkastuu, koska pohjille kertyy paljon hajotettavaa kuollutta biomassaa. Tästä voi seurata pohjien happikatoa etenkin talvella. Pohjaeläimet kuolevat hapettomilta pohjilta ja jos tilanne on paha, myös kaloja voi kuolla varsinkin talviaikaan.
• Hapettomista pohjista käynnistyy sisäinen kuormitus. Tällöin pohjiin varastoitunut fosfori alkaa liueta veteen eli vesistö tavallaan itse rehevöittää itseään.

Miten rehevöitymistä voidaan estää ja hoitaa?

• Jäteveden puhdistamista voidaan tehostaa ja huolehtia siitä, että myös haja-asutusalueiden jätevedet puhdistetaan. 
• Lannotteiden käyttöä pelloilla ja metsätaloudessa voidaan vähentää ja lannoitusajankohtia täsmentää.
• Peltojen ja jokien väliin pitää jättää viljelemättömät suojakaistat, jotta lannoitteet eivät huuhtoudu jokiin.
• Hoitokalastuksella voidaan kalastaa pois pienikokoista roskakalaa.
• Rehevöityneeseen järveen voidaan asentaa ilmastuspumppuja, jotka hapettavat pohjaa.
• Rantakasvien niitto loppukesästä vähentää hajotettavan biomassan määrää. Myös ruoppaamisesta voi paikoin olla hyötyä, jos ruoppausmassat nostetaan kuivalle maalle.
• Mattojen pesupaikat voidaan siirtää kuivalle maalle ja kaikessa pesemisessä kannattaa suosia fosforittomia pesuaineita.

Happamoituminen on etenkin pohjoisten havumetsien ongelma.

• Syitä maaperän ja metsien happamoitusmiselle ovat lähinnä rikin ja typen oksidien päästöt energiantuotannosta, liikenteestä ja teollisuudesta.
• Nämä päästöt voivat kulkeutua kauas päästölähteistään kaukokulkeumana ja lasketua kuiva- tai märkälaskeumana. 
• Happamoitumisesta kärsivät havupuut harsuuntuvat eli niiden neulasmäärä vähenee. Maaperässä myrkyllisten metalli-ionien liukoisuus kasvaa pH:n madaltuessa ja tämä voi aiheuttaa puille juuristovaurioita. Puiden kasvun hidastuu, kun puu kuormittuu sekä ilmasta että maaperästä käsin.
• Kriittisellä kuormituksella tarkoitetaan suurinta mahdollista pitkäaikaista kuormitusta, jonka tietty ekosysteemi kestää ilman merkittäviä vaurioita.

Happamien päästöjen seurauksia vesiekosysteemissä

• Karuissa vesistöissä (lähinnä Pohjois- ja Itä- Suomessa) typpi- ja rikkikuormitus voi alentaa veden pH:ta, jolloin simpukat ja kotilot vähenevät, koska niiden kalkkikuori ei kestä alhaista pH:ta. Tiety kalalajit voivat hävitä näistä järvistä, sillä niiden mäti ja poikaset herkkiä ovat pH:n muutoksille, esimerkiksi lohi.
• Hiilidioksipäästöt valtameriin liuetessaan aiheuttavaa merten happamoitumista. Toisaalta näin meret toimivat hiilinieluna, mutta etenkin simpukka- ja korallieläinten ja muiden kalkkikuoristen eläinten kuoret haurastuvat. Tämä on yksi niistä tekijöistä, jotka uhkaavat koralliriuttoja. Myös muut eliöt kuten kalat ja planktoneliöt voivat kärsiä pH:n alenemisesta.

Mitä voidaan tehdä happamoitumisen vähentämiseksi?

• Fossiilisten polttoaineiden käytön rajoittaminen on paras keino vähentää sekä rikin, typen että hiilidioksidin päästöjä.

• Kansainvälisillä sopimuksilla ja valtioiden omaa ympäristölainsäädäntöä tiukentamalla voidaan vähentää päästöjä esimerkiksi vaatimalla sellaisen ympäristööteknologian käyttöä tuotantolaitoksissa ja liikennevälineissä, jotka suodattavat haitallisia yhdisteitä pois savukaasuista.
• Nykyisellä tekniikalla rikki saadaankin suodatettua savukaasuista yli 90-prosenttisesti. Typen oksidien poistaminen on haastavampaa teollisuuslaitoksissa, mutta esimerkiksi autojen katalysaattoreilla, ne saadaan pakokaasupäästöistä melko hyvin pois. 
• Esimerkiksi EU:n alueella saa käyttää autoliikenteessä vain rikittömiä polttoaineita ja laivaliikenteessäkin pitää käyttää vähärikkisiä polttoainetta. Lentokoneiden käyttämissä polttoaineissa ei ole tällaisia rajoituksia.
  
  

Ympäristömyrkyt

• Vaaratonkin aine on haitallista, jos sen pitoisuus elimistössä on kyllin suuri.
  • Yksilön herkkyys kemikaaleille vaihtelee elämänkaaren aikana ja yleensä varhaisvaiheet ovat herkimpiä.
  • Myrkkyjen vaarallisuutta kuvataan LD50-arvolla (mg/kg), joka kuvaa sellaista annosta, joka tappaa 50 % yksilöistä tietyssä ajassa. 
• Ympäristömyrkky on kemiallinen aine, joka luontoon levitessään
  • 1) Vaurioittavat soluja jo pieninä pitoisuuksina ja voivat muuttaa solun syöpäsoluksi.
  • 2) Vaikuttavat haitallisesti yksilöiden elintoimintoihin esimerkiksi hormonitoimintaan tai hermostoon.
  • 3) Vahingoittvat ekosysteemin ravintoverkostojen rakenteita ja toimintoja esimerkiksi huippupedot voivat vähentyä.
  • 4)Ympäristömyrkyt hajoavat hitaasti luonnossa ja näin ne rikastuvat tai kertyvät ravintoketjussa.

• Ympäristömyrkyt luokitellaan usein seuraavasti: 
  • Orgaaniset ympäristömyrkyt
    • Dioksiineja vapautuu etenkin polttoprosesseissa ja niiden LD50-arvo on erittäin pieni eli ne ovat erittäin pieninäkin määrinä haitallisia. Suomalaiset saavat dioksiineja eniten kalasta, pääasiassa Itämeren silakasta. Dioksiinit voivat aiheuttaa maksavaurioita ja kehityshäiriöitä.
    • PCB-yhdisteitä on käytetty mm. sähkölaitteissa eristeenä. Käyttö ja maahantuonti on nykyään kielletty monissa maissa. Aiheuttavat hormonitoiminnan muutoksia ja altistavat syöville.
    • DDT on hyönteismyrkky, jonka käyttö on useimmissa maissa kielletty. DDT vaikuttaa pitkällä aikavälillä hormonitoimintaan ja kertyy maksaan ja munuaisiin.

• • Tietyt raskasmetallit luetaan ympäristömyrkkyihin.
    
    • Tiheydeltään suurimmat metallit luokitellaan raskasmetalleiksi ja niitä esiintyy kallioperässä pieniä määriä, josta niitä voi vapautua luontoon esimerkiksi kaivostoiminnan yhteydessä.
    • Osa raskasmetalleista on erittäin haitallista eliöille ja ne kuuluvat ympäristömyrkkyihin.
    
    
    • • Elohopeaa on käytetty mm. sellutehtailla liman irrottamiseen uittotukeista. Nykyään sitä voi vapautua vaikkapa kivihiilen poltosta. Haitallista metyylielohopeaa muodostuu vesistöissä (etenkin patoaltaissa) bakteeritoiminnan seurauksena. Se kertyy petokaloihin ja ravintoketjuihin. Elohopea aiheuttaa hermostohäiriöitä nisäkkäissä ja linnuissa.
      • Kadmiumia käytetään esim. akuissa ja paristoissa. Kadmium-päästöjä voi tulla vanhoista akuista ja tupakoinnista. Kadmium kertyy sisäelimiin (maksa, munuainen) ja aiheuttaa syöpää.
      • Lyijyn päästölähteitä ovat mm. akkuteollisuus, lyijyhaulit ja tupakointi. Lyijy kertyy luustoon ja sisäelimiin ja aiheuttaa hermostollisia oireita.
  • Muita haitallisia aineita:
    • Ihminen käyttää ja kuljettaa paljon öljyä ja siitä jalostettuja tuotteita.
    • Meriin voi joutua kerralla suuriä määriä öljyä öljytankkerionnettomuuksissa ja ekosysteemin toipuminen öljyonnettomuudesta vie kauan.
    • Laivojen öljytankkeja myös huuhdellaan merialueilla, josta tulee merkittäviä päästöjä. 
    • Vanhoilta huoltoasemilta voi päästä öljyä maaperään vuotavista säiliöstä.
    • Raakaöljyn haitallisimmat yhdisteet ovat karsinogeeniset PAH- yhdisteet.
    • Ihminen voi altistua PAH- yhdisteille myös tupakoinnin, grillatun tai savustetun ruuan yhteydessä.
    • Öljy on muovin raaka-aine ja monissa muoveissa myrkyllisiä yhdisteitä. Muovit hajoavat erittäin hitaasti ravintoketjussa ja mikromuovit tukkivat etenkin vesieliöiden aineenvaihduntaa.

Auringosta tuleva haitallinen säteily

• UV-säteily (UV-A, UV-B, UV-C) on pituudeltaan valosäteilyä lyhyempää haitallista säteilyä, mutta se ei ole vielä ionisoivaa.
  • Suurina kerta-annoksina ja pitkään altistettaessa UV-säteily on haitallista. Iho suojautuu UV-säteilyä vastaan tuottamalla melaniini-pigmenttiä eli ruskettumalla.
    • UV- A -säteilyä tunkeutuu ihoon ja altistaa ihosyövälle ja voi vaurioittaa silmää ja aiheuttaa harmaakaihia. UV-A-säteily pääsee maan pinnalle asti.
    • UV-B -säteily saa aikaan ihon D-vitamiinin tuotannon, mutta altistaa myös ihosyöville ja harmaakaihille. Osa tästä säteilysta tulee maan pinnalle ja osa jää otsonikerrokseen.
    • UV-C- säteily on hyvin haitallista ja jää kokonaan otsonikerrokseen.

MITEN IHMISEN VAIKUTUSTA EKOSYSTEEMEIHIN VOIDAAN VÄHENTÄÄ?

1. Kestävän kehityksen mukaisella toiminnalla.

2. Lisäämällä ihmisten ekososiaalista sivistystä.

3. Siirtymällä fossiilitaloudesta kiertotalouteen.

4. Hillitsemällä väestönkasvua

Kestävä kehitys