POM johdanto
itsearviointi kurssista
Antaisin itselleni kurssista arvosanan 3. Olen oppinut ja ymmärtänyt opettajan ydinosaamisalueet mielestäni melko hyvin ja osannut pohtia niiden merkitystä omassa opettajuudessani. Olen oppinut luennoilta paljon uusia asioita ja hyödyntänyt myös niitä omassa Propessani. Olen pohtinut ydinosaamisalueita kriittisesti ja kertonut omia mielipiteitäni niitä koskien. Jotkut ydinosaamisalueet ovat olleet selkeitä ja niistä olenkin saanut hyvin tekstiä. Jotkut niistä on kuitenkin vielä haastavia ja tarvitsen lisää kehitystä, joten siksi arvosana 3 on mielestäni sopiva.
kulttuuri tehtävä
- Miksi valitsit/valitsitte juuri tämän kohteen?
- Mitä tunsit/tunsitte?
- Mikä pysäytti/liikutti/ihmetytti?
- Mitä opit itsestäsi, toisesta, ympäristöstä, estetiikasta tms?
- Mitä sait tehtävästä: tavasta katsoa itseäsi ja ympäristöäsi toisin...
- Valitsin kohteeksi valon kaupunki-tapahtuman Jyväskylässä. Valitsin tämän kohteen, sillä olen monena vuonna kuullut tapahtumasta paljon hyvää ja nähnyt upeita kuvia ja nyt vihdoin minulla oli mahdollisuus päästä itse katsomaan sitä. Tarkoituksena oli myös valita sellainen kulttuurin ala, joka ei ole itselle tuttu, joten Valon kaupunki tapahtuma oli juuri hyvä valinta.
- Olin yllättynyt ihmispaljoudesta tapahtumassa ja ensin tuntuikin oudolta nähdä niin monia ihmisiä samassa paikassa koronaeristäytymisen jälkeen. Tuntui kuitenkin hienolta nähdä kuinka sadat ihmiset hiljentyivät kaikki seuraamaan samaa tapahtumaa. Valoteokset olivat hienoja, mutta ihmispaljouden seasta niiden katsominen oli välillä hieman haastavaa.
- Erityisen hieno oli kirkkopuiston valoshow, jossa kirkon ympärillä olevat spottivalot liikkuivat musiikin tahtiin. Kirkon sisällekin olisi päässyt katselemaan, mutta todella pitkän jonon vuoksi minä en sinne päässyt. Monet halusivat ikuistaa hetken ja ottivatkin puhelimet käteen kuvatakseen. Oli kuitenkin hieman haikeaa, että kukaan ei keskittynyt pelkästään esitykseen vaan enemmänkin kuvaamiseen. Se ihmetytti, sillä itse tykkään olla tilanteissa läsnä ja keskittyä niihin siinä hetkessä kuvaamisen sijaan. Eteenpäin katsoessaan näki suurimmaksi osaksi vain ihmisiä, heidän käsiään ja puhelimiaan ja valoja piti hieman kuikuilla väkijoukon takaa.
- Valon kaupunki-tapahtuma opetti minulle uudenlaista taidetta ja kulttuuria. En ole ennen käynyt katsomassa mitään vastaavanlaista tapahtumaa. Valojen avulla tuttu Jyväskylän kaupunki näytti uudelta ja erilaiselta ja erilasiin elementteihin kaupungissa kiinnitti huomiota paljon enemmän kuin ennen. Valot muistuttivat minua hieman uudenvuoden raketeista pimeällä taivaalla, mutta vain ekologisempana vaihtoehtona.
ydinosaamisalueet
esteettinen osaaminen
Esteettinen osa-alue tuntuu minule vielä hieman vieraalta. Minun on vaikea ymmärtää, mitä kaikkea se sisältää, mutta tällä hetkellä miellän sen ehkä ihmisen erilaisiksi aistillisiksi kokemuksiksi ja niiden yhdistämiseksi opetuksessa. Niin kuin jo viimeisellä demolla puhuimme, mielestäni esteettinen osaaminen ei kerro osaamisalueesta tarpeeksi, sillä ainakin minä nään esteettisyyden visuaalisena asiana, mutta ymmärtääkseni kyseiseen osa-alueeseen liittyy paljon muutakin.
Uskon, että oppimistilalla on merkitystä lapsen oppimiseen. Tilanteen mukaan pulpetteja voidaan järjestää esimerkiksi ryhmiksi, pareiksi tai jokainen voi olla yksinään. Pulpettien järjestely vaikuttaa paljon oppimistilanteeseen. Ryhmiksi järjestetyt pöydät mahdollistavat keskustelua ja ryhmätyötä sekä tukea muilta omaan oppimiseen. Yksittäin järjestetyt pöydät mahdollistavat hiljaisempaa, keskittymistä vaativaa, työskentelyä. Luokkahuoneen seinille on usein ripustettu oppilaiden tekemiä töitä, jotka tekevät luokasta kodikkaamman oloisen. Tilasta tulee rennompi ja persoonallisempi verrattuna siihen, että seinät olisivat tyhjiä.
Minulle itselleni on keskittymisen kannalta tärkeää pitää ympäristö siistinä. Jos nään ympärilläni sotkua, en pysty keskittymään työntekoon vaan minun on ensin siivottava, jotta pääsen eroon häiriötekijöistä. Siisteys tuo minulle mielenrauhaa. Minulle keskittyminen on usein hankalaa, ja siksi pienetkin äänet tai valon vaihtelut keskeyttävät ajatukseni ja vievät sen ihan muualle. Tarvitsen siis rauhallisen ympäristön, jotta työnteko onnistuu. Usein ajatusten harhailuun auttaa myös pieni oheisaktiviteetti kuten virkkaaminen tai värittäminen.
Oppimisessa ainakin itseäni auttaa myös kehollinen oppiminen eli tekemisen ja kokemisen kautta oppiminen. Huomaan usein muistavani asiat paremmin, kun olen niitä opetellessani liittänyt ne johonkin konkreettiseen tekemiseen. On melko selkeää, että pullan leipomisen oppii paremmin tekemällä kuin pelkkää teoriaa pänttäämällä. Mielestäni tätä ajatusta voisi liittää kouluun vielä enemmän. Esimerkiksi biologian tunnilla metsiä ja sen asukkeja opetellessa luokka voisi lähteä metsään tuntemaan sen kaikilla aisteillaan. Sienistä ja puista saisi syvemmän oppimiskokemuksen, kun niitä saisi koskea ja haistaa opettajan teorian ohella. Samaa ajatusta voisi soveltaa muihinkin oppiaineisiin ja samalla saisi yhdistettyä oppimiseen liikunnallisuutta ja aktiivisuutta, jota koulupäivän aikana on usein aivan liian vähän. Myös pienikin taukojumppa esimerkiksi keskellä oppituntia voi edistää oppimista ja parantaa keskittymiskykyä.
Uskon, että oppimistilalla on merkitystä lapsen oppimiseen. Tilanteen mukaan pulpetteja voidaan järjestää esimerkiksi ryhmiksi, pareiksi tai jokainen voi olla yksinään. Pulpettien järjestely vaikuttaa paljon oppimistilanteeseen. Ryhmiksi järjestetyt pöydät mahdollistavat keskustelua ja ryhmätyötä sekä tukea muilta omaan oppimiseen. Yksittäin järjestetyt pöydät mahdollistavat hiljaisempaa, keskittymistä vaativaa, työskentelyä. Luokkahuoneen seinille on usein ripustettu oppilaiden tekemiä töitä, jotka tekevät luokasta kodikkaamman oloisen. Tilasta tulee rennompi ja persoonallisempi verrattuna siihen, että seinät olisivat tyhjiä.
Minulle itselleni on keskittymisen kannalta tärkeää pitää ympäristö siistinä. Jos nään ympärilläni sotkua, en pysty keskittymään työntekoon vaan minun on ensin siivottava, jotta pääsen eroon häiriötekijöistä. Siisteys tuo minulle mielenrauhaa. Minulle keskittyminen on usein hankalaa, ja siksi pienetkin äänet tai valon vaihtelut keskeyttävät ajatukseni ja vievät sen ihan muualle. Tarvitsen siis rauhallisen ympäristön, jotta työnteko onnistuu. Usein ajatusten harhailuun auttaa myös pieni oheisaktiviteetti kuten virkkaaminen tai värittäminen.
Oppimisessa ainakin itseäni auttaa myös kehollinen oppiminen eli tekemisen ja kokemisen kautta oppiminen. Huomaan usein muistavani asiat paremmin, kun olen niitä opetellessani liittänyt ne johonkin konkreettiseen tekemiseen. On melko selkeää, että pullan leipomisen oppii paremmin tekemällä kuin pelkkää teoriaa pänttäämällä. Mielestäni tätä ajatusta voisi liittää kouluun vielä enemmän. Esimerkiksi biologian tunnilla metsiä ja sen asukkeja opetellessa luokka voisi lähteä metsään tuntemaan sen kaikilla aisteillaan. Sienistä ja puista saisi syvemmän oppimiskokemuksen, kun niitä saisi koskea ja haistaa opettajan teorian ohella. Samaa ajatusta voisi soveltaa muihinkin oppiaineisiin ja samalla saisi yhdistettyä oppimiseen liikunnallisuutta ja aktiivisuutta, jota koulupäivän aikana on usein aivan liian vähän. Myös pienikin taukojumppa esimerkiksi keskellä oppituntia voi edistää oppimista ja parantaa keskittymiskykyä.
hyvinvointia vahvistava osaaminen
Hyvinvoinnista ja siihen liittyvistä asioista on alettu puhua yhä enemmän, mikä on hieno juttu. Kun hyvinvoinnista puhutaan avoimesti, jokaisella on eväitä parantaa omaa hyvinvointiaan ja avun hakemisen kynnys madaltuu. Opettajan on työssään tarkkailtava oppilaiden hyvinvointia koulussa, mutta sen lisäksi opettajan, kuten kenen tahansa muunkin, tulee huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja jaksamisestaan. Opettajan oma hyvinvointi huokuu opetuksesta eli, kun opettaja voi hyvin hän saa annettua parhaan panoksensa opetukseen.
Itselleni vaikeaa tulee olemaan vaikeiden asioiden käsittely ja niistä murehtiminen. Otan helposti toisten surut ja murheet itselleni taakaksi ja käytän energiaani niiden käsittelyyn ja ratkomiseen, eikä se ole tehokasta työn kannalta. Oppilaat tulevat varmasti kertomaan opettajalleen rankkojakin asioita, ja vaikka empatia onkin hieno piirre, minun pitää osata rajata asiat pois omasta vapaa-ajastani ja olla käyttämättä liikaa omia voimavarojani muiden asioiden murehtimiseen. Uskon, että opettajakollegoista on paljon apua tällaisissa asioissa. Heidän kanssa voi keskustella vaikeista asioista koulussa, ja usein jo pelkästään keskustelu keventää ajatuksiani.
Haluan itse opettajana puhua oppilaille hyvinvoinnista ja erityisesti mielenterveydestä. Tieto lisää ymmärrystä, joten mielestäni on tärkeää kertoa lapsille mielen hyvinvoinnista, jotta he voivat paremmin ymmärtää omaa oloaan ja tunteitaan. Yhä useampi lapsi ja nuori kärsii joistakin mielenterveysongelmien oireista, mutta ilman tietoa aiheesta monelle voi olla vaikeaa ymmärtää omaa oloaan ja moni lapsi voi kokea itsensä oireilun vuoksi omituiseksi tai vialliseksi. Kun mielenterveydestä puhutaan avoimesti, omiin oireisiin on helpompi suhtautua ja hakea tarvittaessa apua. Kaikki oppilaat tulevat kuitenkin erilaisista lähtökohdista ja erilaisista perheistä. Oppilaan hyvinvointi voi kärsiä kotiolojen vuoksi, mutta opettajan tehtävänä ei ole toimia perheen terapeuttina. Lapsen hyvinvoinnin heikkenemiseen voi ja kuuluukin kiinnittää huomiota ja mahdollisesti viedä asiaa eteenpäin, mutta opettaja ei voi kuitenkaan vaikuttaa siihen, mitä lapsen kotona tapahtuu.
Oppilaiden hyvinvointia koulussa lisää mielenkiinto ja motivaatio opittavia asioita kohtaan. Olisi hyvä, jos opettaja saisi liitettyä opetukseen lapsille mielenkiintoisia elementtejä, kuten suosiossa olevaa musiikkia, pelejä ja leikkejä tai esimerkiksi leluja. Kun lapset pystyvät yhdistämään oppimaansa tietoa omaan elämään, tieto ei jää irralliseksi ja usein se on oppijalle kiinnostavampaa, sillä hän tietää, että voi hyödyntää oppimaansa arjessa. Oppilaiden hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi myös luokan ja koulun ilmapiiri ja luokkakaverit. Kouluun ei tulla vain opiskelemaan vaan monelle lapselle se on paikka tavata kavereita ja vaihtaa kuulumisia. Leikki, keskustelut ja kavereiden tuki koulussa lisäävät huomattavasti hyvinvointia. Siksi kiusaamistapaukset ja lasten syrjäytyminen pitäisi saada pysäytettyä heti alkuunsa. Koulu on suuri osa lapsen elämää ja usein koulukaverit siirtyvät koulusta myös vapaa-ajalle. Niimpä usein kiusaaminenkin jatkuu myös vapaa-ajalla esimerkiksi sosiaalisen median välityksellä. Kiusaaminen voi pitkään olla opettajalle ja muille aikuisille näkymätöntä, jolloin siihen ei voida puuttua ajoissa. Tarvitaankin uusia keinoja kiusaamisen vähentämiseksi, sillä vielä mikään aikaisemmin keksitty ei ole sitä vähentänyt ainakaan tarpeeksi.
Opettajien hyvinvointia heikentää valtava työmäärä, jota voi olla vaikea rajata tiettyyn työaikaan. Tuntien suunnittelu, tuntien pitäminen, tehtävien ja kokeiden tarkistaminen ja kotona vielä vanhempien yhteydenottoihin vastaaminen. Olen itsekin pohtinut jaksamistani uutena opettajana. Miten saan aikani ja voimavarani riittämään, kun astun työelämään vailla suurempaa kokemusta tai materiaalia. Opettajana tuntien suunnitteluun saisi käytettyä aikaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta oma hyvinvointi mielessä pitäen jokaisella tunnilla ei voi tähdätä täydellisyyteen. "Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksen perusteella vuonna 2014 reilu kolmannes luokanopettajista koki työmääränsä lisääntyneen yli sietokyvyn. Vuosina 2016 ja 2018 näin koki jo yli puolet kyselyyn vastanneista luokanopettajista." (Kauppi, Vesa, Olin, 2020) Opettajilla todetusti on suuri työmäärä, mikä ei välttämättä näy ulospäin. Monille opettajien työ on vain lasten kanssa leikkimistä ja luokan edessä höpöttämistä. Moni ei ymmärrä, miten suuri työmäärä yhden oppitunnin takana on ja siksi opettaja ei välttämättä saa ansaitsemaansa arvostusta esimerkiksi vanhemmilta.
Itselleni vaikeaa tulee olemaan vaikeiden asioiden käsittely ja niistä murehtiminen. Otan helposti toisten surut ja murheet itselleni taakaksi ja käytän energiaani niiden käsittelyyn ja ratkomiseen, eikä se ole tehokasta työn kannalta. Oppilaat tulevat varmasti kertomaan opettajalleen rankkojakin asioita, ja vaikka empatia onkin hieno piirre, minun pitää osata rajata asiat pois omasta vapaa-ajastani ja olla käyttämättä liikaa omia voimavarojani muiden asioiden murehtimiseen. Uskon, että opettajakollegoista on paljon apua tällaisissa asioissa. Heidän kanssa voi keskustella vaikeista asioista koulussa, ja usein jo pelkästään keskustelu keventää ajatuksiani.
Haluan itse opettajana puhua oppilaille hyvinvoinnista ja erityisesti mielenterveydestä. Tieto lisää ymmärrystä, joten mielestäni on tärkeää kertoa lapsille mielen hyvinvoinnista, jotta he voivat paremmin ymmärtää omaa oloaan ja tunteitaan. Yhä useampi lapsi ja nuori kärsii joistakin mielenterveysongelmien oireista, mutta ilman tietoa aiheesta monelle voi olla vaikeaa ymmärtää omaa oloaan ja moni lapsi voi kokea itsensä oireilun vuoksi omituiseksi tai vialliseksi. Kun mielenterveydestä puhutaan avoimesti, omiin oireisiin on helpompi suhtautua ja hakea tarvittaessa apua. Kaikki oppilaat tulevat kuitenkin erilaisista lähtökohdista ja erilaisista perheistä. Oppilaan hyvinvointi voi kärsiä kotiolojen vuoksi, mutta opettajan tehtävänä ei ole toimia perheen terapeuttina. Lapsen hyvinvoinnin heikkenemiseen voi ja kuuluukin kiinnittää huomiota ja mahdollisesti viedä asiaa eteenpäin, mutta opettaja ei voi kuitenkaan vaikuttaa siihen, mitä lapsen kotona tapahtuu.
Oppilaiden hyvinvointia koulussa lisää mielenkiinto ja motivaatio opittavia asioita kohtaan. Olisi hyvä, jos opettaja saisi liitettyä opetukseen lapsille mielenkiintoisia elementtejä, kuten suosiossa olevaa musiikkia, pelejä ja leikkejä tai esimerkiksi leluja. Kun lapset pystyvät yhdistämään oppimaansa tietoa omaan elämään, tieto ei jää irralliseksi ja usein se on oppijalle kiinnostavampaa, sillä hän tietää, että voi hyödyntää oppimaansa arjessa. Oppilaiden hyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi myös luokan ja koulun ilmapiiri ja luokkakaverit. Kouluun ei tulla vain opiskelemaan vaan monelle lapselle se on paikka tavata kavereita ja vaihtaa kuulumisia. Leikki, keskustelut ja kavereiden tuki koulussa lisäävät huomattavasti hyvinvointia. Siksi kiusaamistapaukset ja lasten syrjäytyminen pitäisi saada pysäytettyä heti alkuunsa. Koulu on suuri osa lapsen elämää ja usein koulukaverit siirtyvät koulusta myös vapaa-ajalle. Niimpä usein kiusaaminenkin jatkuu myös vapaa-ajalla esimerkiksi sosiaalisen median välityksellä. Kiusaaminen voi pitkään olla opettajalle ja muille aikuisille näkymätöntä, jolloin siihen ei voida puuttua ajoissa. Tarvitaankin uusia keinoja kiusaamisen vähentämiseksi, sillä vielä mikään aikaisemmin keksitty ei ole sitä vähentänyt ainakaan tarpeeksi.
Opettajien hyvinvointia heikentää valtava työmäärä, jota voi olla vaikea rajata tiettyyn työaikaan. Tuntien suunnittelu, tuntien pitäminen, tehtävien ja kokeiden tarkistaminen ja kotona vielä vanhempien yhteydenottoihin vastaaminen. Olen itsekin pohtinut jaksamistani uutena opettajana. Miten saan aikani ja voimavarani riittämään, kun astun työelämään vailla suurempaa kokemusta tai materiaalia. Opettajana tuntien suunnitteluun saisi käytettyä aikaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta oma hyvinvointi mielessä pitäen jokaisella tunnilla ei voi tähdätä täydellisyyteen. "Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksen perusteella vuonna 2014 reilu kolmannes luokanopettajista koki työmääränsä lisääntyneen yli sietokyvyn. Vuosina 2016 ja 2018 näin koki jo yli puolet kyselyyn vastanneista luokanopettajista." (Kauppi, Vesa, Olin, 2020) Opettajilla todetusti on suuri työmäärä, mikä ei välttämättä näy ulospäin. Monille opettajien työ on vain lasten kanssa leikkimistä ja luokan edessä höpöttämistä. Moni ei ymmärrä, miten suuri työmäärä yhden oppitunnin takana on ja siksi opettaja ei välttämättä saa ansaitsemaansa arvostusta esimerkiksi vanhemmilta.
pedagoginen osaaminen
Jokaisen oppilaan parhaan mahdollisen oppimisen mahdollistamiseksi opettajan pitää osata tarkkailla luokkaansa ja tunnistaa oppilaiden erilaisia tarpeita ja oppimistyylejä. Se ei ole kuitenkaan helppoa, sillä opetuksen yksilöllistäminen vie paljon energiaa verrattuna siihen, että kylmäpäisesti opettaisi kaiken samalla tutulla kaavalla sillä riskillä, että oppilaat eivät sisäistä tietoa. Pohdin usein, miten voimavarani opettajana riittävät. Miten saan huomioitua jokaisen oppijan yksilöllisenä persoonana ja samalla pitäen mielessä työaikani ja oman hyvinvointini. Uskon, että oppilaiden tarpeiden huomioimiseen auttaa jo paljon oppilaiden kuuntelu ja se, että antaa oppilaille mahdollisuuden kertoa, millaista opetusta he kaipaisivat. Opetustapa, joka minusta tuntuu parhaalta ei luultavasti ole sitä kaikille muille, joten on tärkeä kuunnella toisia. Yksi opettaja ei tietenkään voi sisällyttää opetukseensa kahdenkymmenen oppilaan eriävää mielipidettä, mutta hyvässä tilanteessa opettaja saa napattua niistä edes joitain vaikutteita työhönsä.
Luokalla ja sen sisäisellä ryhmähengellä on suuri merkitys oppimiseen. Haluaisinkin opettajana antaa tilaa oppilaiden tutustumiselle, jotta ilmapiiri luokassa olisi mahdollisimman rento. Tärkeää on myös tutustua itse opettajana oppilaisiin. Tuntemattomassa ryhmässä omien mielipiteiden kertominen ja avoin keskustelu voi helposti takkuilla ja oppiminen voi jäädä jännityksen jalkoihin. Tuttujen luokkakavereiden kanssa oppilaat voivat keskittyä enemmän oppimiseen. Integraatioryhmässä opiskelusta olen jo tässä lyhyessä ajassa ymmärtänyt ryhmän merkityksen oppimiselle. Itselleni kirjasta ulkoa opettelu ja tiedon koevastaukseen oksentaminen ei ole se paras tapa oppia, enkä tiedä onko se todellisuudessa kellekkään toimivaa vai pelkästään opittu tapa. Integraatioryhmässä olen kokenut tärkeäksi keskustelun ja sen kautta oppimisen. Kekustelu usein avartaa omaa näkemystä, kun kuulee toisten ajatuksia ja sitä kautta oppiminen voi usein olla todella tehokasta. En voi kuitenkaan olettaa, että tutustumisen kautta saan kaikki luokkalaiset ystävystymään, sillä luokka on täynnä erilaisia yksilöitä eivätkä kaikki varmasti tule toimeen keskenään. Pohdittavaa riittää siinä, miten saan silti luokan toimimaan yhteistyössä ja vältän suurimmat erimielisyydet ja etenkin kiusaamisen. Siihen minulla ei ole vielä vastausta.
Olen pohtinut arvointia opettajan työssä paljon, sillä minulla on hieman ristiriitaiset ajatukset sen suhteen. Jonkinlainen arviointi on tarpeellista koulussa, sillä se kertoo selkeästi oppilaalle hänen kehityksensä tietyssä asiassa ja antaa myös tietoa niistä osa-alueista, jotka vielä vaativat oppilaalta kehitystä. Usein oppiminen on kuitenkin laajempaa kuin vain esimerkiksi kokeen arvosana, jolloin huono arvosana voi romahduttaa lapsen itsetunnon eikä hän välttämättä enää jaksa yrittää, sillä kokee itsensä huonoksi. Etenkin taito- ja taideaineiden arviointi on mielestäni hieman tarpeetonta. Esimerkiksi liikunassa parasta suoritusta tärkeämpää on positiivinen asenne ja osallistuminen tekemiseen omasta taitotasosta huolimatta. Oppilaiden suoriutumisen arviointi ei välttämättä rohkaise heitä osallistumaan ja yrittämään vaan voi jopa ajaa oppilasta ajattelutapaan "En minä tee, kun en kuitenkaan osaa ja muut ovat parempia." Jonkinlaista arvointia opettajan pitää kuitenkin suorittaa ja siihen on myös melko tarkat velvoitteet. Onkin pohdittava, miten arvioinnista saisi oppimista edistävää eikä leimaavaa.
Opettajan on tärkeä huomioida työssään myös erilaiset lähtökohdat, joista oppilaat tulevat kouluun. Esimerkiksi maahanmuuttaja taustaiset oppilaat ja heidän kielitaitonsa on huomioitava opetuksessa. Mielestäni on opettajan tärkein tehtävä on kuunnella oppilasta, hänen kielitaitoaan ja sen asettamia tarpeita. Opettajalla ei luultavimmin itsellä ole minkäänlaista kokemusta siitä, millaista on elää vieraassa maassa ja käydä koulua vieraalla kielellä. Siksi opettajan tulisikin välttää omia oletuksia ja kohdata oppilas tasavertaisena muiden kanssa. Monikielisen oppijan matkassa-sivulla maahanmuuttajataustaiset ihmiset kertovat omista koulukokemuksistaan, niin hyvistä kuin huonoistakin. Kokemuksista oli mielenkiintoista kuulla, sillä poimin sieltä oivalluksia, joita en ole itse koskaan ajatellu, mutta jotka ovat todella tärkeitä huomioita tulevaa ammatiani ajatellen. Eräs henkilö Sayed kertoi haastattelussaan kokeneensa usein olonsa epätasa-arvoiseksi niin opettajan toimesta kuin muiden oppilaidenkin. Hän esimerkiksi kertoi, että eräällä äidinkielen tunnilla maahanmuuttajaoppilaat eivät olleet saaneet ollenkaan materiaalia ja pohtivat opettajan ajatelleen, että he eivät olisi kuitenkaan ymmärtäneet mitään, joten miksi tuhlata paperia. Opettajan mielestä tilanne ei välttämättä tuntunut isolta asialta, mutta tällaisista kokemuksista syrjäytetty oppilas voi tuntea alemmuutta muihin verrattuna. Haluankin pyrkiä opettajana antamaan kaikille oppilaille tasavertaista kohtelua, mutta yhteiskunnan asettamien oletusten takia se vaatii itsensä kriittistä tarkastelua. Voi olla vaikeaa huomioida toisissa sellaisia tarpeita, joita itsellä ei ole koskaan ollut.
Luokalla ja sen sisäisellä ryhmähengellä on suuri merkitys oppimiseen. Haluaisinkin opettajana antaa tilaa oppilaiden tutustumiselle, jotta ilmapiiri luokassa olisi mahdollisimman rento. Tärkeää on myös tutustua itse opettajana oppilaisiin. Tuntemattomassa ryhmässä omien mielipiteiden kertominen ja avoin keskustelu voi helposti takkuilla ja oppiminen voi jäädä jännityksen jalkoihin. Tuttujen luokkakavereiden kanssa oppilaat voivat keskittyä enemmän oppimiseen. Integraatioryhmässä opiskelusta olen jo tässä lyhyessä ajassa ymmärtänyt ryhmän merkityksen oppimiselle. Itselleni kirjasta ulkoa opettelu ja tiedon koevastaukseen oksentaminen ei ole se paras tapa oppia, enkä tiedä onko se todellisuudessa kellekkään toimivaa vai pelkästään opittu tapa. Integraatioryhmässä olen kokenut tärkeäksi keskustelun ja sen kautta oppimisen. Kekustelu usein avartaa omaa näkemystä, kun kuulee toisten ajatuksia ja sitä kautta oppiminen voi usein olla todella tehokasta. En voi kuitenkaan olettaa, että tutustumisen kautta saan kaikki luokkalaiset ystävystymään, sillä luokka on täynnä erilaisia yksilöitä eivätkä kaikki varmasti tule toimeen keskenään. Pohdittavaa riittää siinä, miten saan silti luokan toimimaan yhteistyössä ja vältän suurimmat erimielisyydet ja etenkin kiusaamisen. Siihen minulla ei ole vielä vastausta.
Olen pohtinut arvointia opettajan työssä paljon, sillä minulla on hieman ristiriitaiset ajatukset sen suhteen. Jonkinlainen arviointi on tarpeellista koulussa, sillä se kertoo selkeästi oppilaalle hänen kehityksensä tietyssä asiassa ja antaa myös tietoa niistä osa-alueista, jotka vielä vaativat oppilaalta kehitystä. Usein oppiminen on kuitenkin laajempaa kuin vain esimerkiksi kokeen arvosana, jolloin huono arvosana voi romahduttaa lapsen itsetunnon eikä hän välttämättä enää jaksa yrittää, sillä kokee itsensä huonoksi. Etenkin taito- ja taideaineiden arviointi on mielestäni hieman tarpeetonta. Esimerkiksi liikunassa parasta suoritusta tärkeämpää on positiivinen asenne ja osallistuminen tekemiseen omasta taitotasosta huolimatta. Oppilaiden suoriutumisen arviointi ei välttämättä rohkaise heitä osallistumaan ja yrittämään vaan voi jopa ajaa oppilasta ajattelutapaan "En minä tee, kun en kuitenkaan osaa ja muut ovat parempia." Jonkinlaista arvointia opettajan pitää kuitenkin suorittaa ja siihen on myös melko tarkat velvoitteet. Onkin pohdittava, miten arvioinnista saisi oppimista edistävää eikä leimaavaa.
Opettajan on tärkeä huomioida työssään myös erilaiset lähtökohdat, joista oppilaat tulevat kouluun. Esimerkiksi maahanmuuttaja taustaiset oppilaat ja heidän kielitaitonsa on huomioitava opetuksessa. Mielestäni on opettajan tärkein tehtävä on kuunnella oppilasta, hänen kielitaitoaan ja sen asettamia tarpeita. Opettajalla ei luultavimmin itsellä ole minkäänlaista kokemusta siitä, millaista on elää vieraassa maassa ja käydä koulua vieraalla kielellä. Siksi opettajan tulisikin välttää omia oletuksia ja kohdata oppilas tasavertaisena muiden kanssa. Monikielisen oppijan matkassa-sivulla maahanmuuttajataustaiset ihmiset kertovat omista koulukokemuksistaan, niin hyvistä kuin huonoistakin. Kokemuksista oli mielenkiintoista kuulla, sillä poimin sieltä oivalluksia, joita en ole itse koskaan ajatellu, mutta jotka ovat todella tärkeitä huomioita tulevaa ammatiani ajatellen. Eräs henkilö Sayed kertoi haastattelussaan kokeneensa usein olonsa epätasa-arvoiseksi niin opettajan toimesta kuin muiden oppilaidenkin. Hän esimerkiksi kertoi, että eräällä äidinkielen tunnilla maahanmuuttajaoppilaat eivät olleet saaneet ollenkaan materiaalia ja pohtivat opettajan ajatelleen, että he eivät olisi kuitenkaan ymmärtäneet mitään, joten miksi tuhlata paperia. Opettajan mielestä tilanne ei välttämättä tuntunut isolta asialta, mutta tällaisista kokemuksista syrjäytetty oppilas voi tuntea alemmuutta muihin verrattuna. Haluankin pyrkiä opettajana antamaan kaikille oppilaille tasavertaista kohtelua, mutta yhteiskunnan asettamien oletusten takia se vaatii itsensä kriittistä tarkastelua. Voi olla vaikeaa huomioida toisissa sellaisia tarpeita, joita itsellä ei ole koskaan ollut.
yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen
Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaamisalue tuntuu minulle vielä vaikealta ja hieman kaukaiselta. Tiedostan, että opettaja on vahvasti yhteiskunnallinen toimija sekä vaikuttaja työssään. Kyseinen osaalue on kuitenkin niin laaja ja minulle vieras, että sitä on vielä hankala pohtia. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat minua, mutta siihen liittyy paljon asioita, joihin en ole vielä perehtynyt ollenkaan. Tulevaa ammattiani ajatellen tässä osaamisalueessa on vielä paljon hiomista, sillä haluan sisällyttää opetukseeni yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita, sillä haluan antaa oppilaille hyvän pohjan elää ja vaikuttaa yhteiskunnassamme.
Perusopetuksessa huomiota tulisi kiinnittää oppilaan osallistamiseen ja oppilaan kuuntelemiseen. Opettajajohtoisesta opetuksesta pitäisi pystyä välillä joustamaan ja ottamaan oppilaat aktiivisiksi toimijoiksi mukaan opetustilanteisiin. Kun oppilaalla on mahdollisuus jakaa omia mielipiteitään ja osallistua tekemiseen, on hänen helpompi nähdä omat mahdollisuutensa vaikuttaa. Opetukseen olisi hyvä tuoda oppilaita kiinnostavia asioita, joihin heillä olisi elämässään jonkinlaista kosketuspintaa. Suurten globaalien kysymysten ohella oppilaille pitäisi kertoa myös arkisten pienten asioiden, kuten kulutusvalintojen tai sosiaalisessa mediassa toimimisen vaikutuksista yhteiskunnassa (Mira Kallio-Tavin). Vaikuttamisen mahdollisuuksiin liittyy myös vastuuta, josta on tärkeä puhua.
Haluaisin itse opetuksessani kertoa erilaisista maailmanlaajuisista yhteiskunnallisista kysymyksistä sellaisella tavalla, että lastenkin olisi mahdollista ymmärtää niitä. Usein informaatio ja keskustelu poliittisista kysymyksistä tai vaikka ilmastonmuutoksesta on niin monimutkaista, etten itsekään sitä ymmärrä. Siksi haluaisinkin löytää keinoja, joilla yhteiskunnallisista asioista voisi kertoa ymmärrettävästi matalalla kynnyksellä, jotta tavallistenkin tallaajien olisi mahdollista ymmärtää, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu. Mielestäni esimerkiksi lasten uutiset on hyvä keino kertoa lapsille maailman tapahtumista heidän iälleen sopivalla tavalla.
Muistan jo omalta kouluajaltani oppilaskunnan vaalit ja Yrityskylä vierailun, jotka molemmat opettavat lapsille yhteiskunnallista vaikuttamista. Vuosittaiset oppilaskunnan vaalit ja niissä äänestäminen konkretisoivat leikkimielisesti, miten lapset voivat tulevaisuudesssakin vaikuttaa maamme asioihin. Yrityskylä taas kuvaa erilaisia ammatteja ja niiden esiintymistä yhteiskunnassa. Oppilaat hakevat joihinkin ammatteihin, työskentelevät päivän, saavat palkkaa ja pankkikortilla voivat ostaa haluamiaan asioita. Muistan itse edelleen oman Yrityskylä-päiväni ja se kertoo siitä, että päivä on ollut minulle merkityksellinen. Muistan oppineeni todella paljon sellaisia asioita, joita en ennen ollut osannut edes ajatella. Uskon, että oppiminen ei olisi ollut yhtään niin tehokasta, jos siihen ei olisi yhdistetty aktiivista osallistumista, sillä se tuo oppimisen konkretian tasolle. Pelkkä tiedon kuuleminen opettajan suusta voi jättää sen hieman kaukaiseksi.
Perusopetuksessa huomiota tulisi kiinnittää oppilaan osallistamiseen ja oppilaan kuuntelemiseen. Opettajajohtoisesta opetuksesta pitäisi pystyä välillä joustamaan ja ottamaan oppilaat aktiivisiksi toimijoiksi mukaan opetustilanteisiin. Kun oppilaalla on mahdollisuus jakaa omia mielipiteitään ja osallistua tekemiseen, on hänen helpompi nähdä omat mahdollisuutensa vaikuttaa. Opetukseen olisi hyvä tuoda oppilaita kiinnostavia asioita, joihin heillä olisi elämässään jonkinlaista kosketuspintaa. Suurten globaalien kysymysten ohella oppilaille pitäisi kertoa myös arkisten pienten asioiden, kuten kulutusvalintojen tai sosiaalisessa mediassa toimimisen vaikutuksista yhteiskunnassa (Mira Kallio-Tavin). Vaikuttamisen mahdollisuuksiin liittyy myös vastuuta, josta on tärkeä puhua.
Haluaisin itse opetuksessani kertoa erilaisista maailmanlaajuisista yhteiskunnallisista kysymyksistä sellaisella tavalla, että lastenkin olisi mahdollista ymmärtää niitä. Usein informaatio ja keskustelu poliittisista kysymyksistä tai vaikka ilmastonmuutoksesta on niin monimutkaista, etten itsekään sitä ymmärrä. Siksi haluaisinkin löytää keinoja, joilla yhteiskunnallisista asioista voisi kertoa ymmärrettävästi matalalla kynnyksellä, jotta tavallistenkin tallaajien olisi mahdollista ymmärtää, mitä yhteiskunnassamme tapahtuu. Mielestäni esimerkiksi lasten uutiset on hyvä keino kertoa lapsille maailman tapahtumista heidän iälleen sopivalla tavalla.
Muistan jo omalta kouluajaltani oppilaskunnan vaalit ja Yrityskylä vierailun, jotka molemmat opettavat lapsille yhteiskunnallista vaikuttamista. Vuosittaiset oppilaskunnan vaalit ja niissä äänestäminen konkretisoivat leikkimielisesti, miten lapset voivat tulevaisuudesssakin vaikuttaa maamme asioihin. Yrityskylä taas kuvaa erilaisia ammatteja ja niiden esiintymistä yhteiskunnassa. Oppilaat hakevat joihinkin ammatteihin, työskentelevät päivän, saavat palkkaa ja pankkikortilla voivat ostaa haluamiaan asioita. Muistan itse edelleen oman Yrityskylä-päiväni ja se kertoo siitä, että päivä on ollut minulle merkityksellinen. Muistan oppineeni todella paljon sellaisia asioita, joita en ennen ollut osannut edes ajatella. Uskon, että oppiminen ei olisi ollut yhtään niin tehokasta, jos siihen ei olisi yhdistetty aktiivista osallistumista, sillä se tuo oppimisen konkretian tasolle. Pelkkä tiedon kuuleminen opettajan suusta voi jättää sen hieman kaukaiseksi.
vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen
Tutuissa tilanteissa vuorovaikutustaitoni ovat hyvät, olen puhelias enkä jännitä. Uusissa tilanteissa jännitys vie välillä voiton ja voin olla hyvinkin hiljainen ja epävarma itsestäni. Vuorovaikutustyylini riippuu paljon myös ihmisistä joiden kanssa olen vuorovaikutuksessa. Erityisen sosiaalisten ja voimakaseleisten henkilöiden kanssa jään helposti itse sivustaseuraajaksi enkä välttämättä osaa vaatia puheenvuoroa. Hiljaisempien ihmisten kanssa koen taas olevani puheliaampi ja toimivani keskustelun vetäjänä.
Minun on helppo ilmaista tunteitani enkä pelkää esimerkiksi itkeä tai nauraa muiden seurassa. Tunteet ja niiden näyttäminen ovat mielestäni iso osa vuorovaikutusta, sillä ne voivat kuvata ihmisten todellisia ajatuksia sanojakin paremmin. Oman avoimuuteni vuoksi koen ymmärtäväni myös muiden tunteet hyvin. Olen empaattinen ja usein yhdynkin muiden tunnetiloihin helposti. Hankalia vuorovaikutustilanteita minulle on konfliktit ja riitatilanteet. Usein riitatilanteissa sulkeudun ja minun on vaikea ilmaista itseäni. Erityisesti opettajan ammatia ajatellen minun pitää harjoitella riitatilanteissa avautumista sekä erityisesti niiden selvittelyä, sillä koulumaailmassa erilaisiin konflikteihin ajautuu jatkuvasti.
Olen mielestäni hyvä kuuntelija ja usein haluankin olla muiden avuksi kuuntelemalla heidän juttujaan tai ongelmiaan. Välillä kuitenkin huomaan, että asetun automaattisesti kuuntelijan rooliin eivätkä omat mielipiteeni tule kuulluksi. Koska yhdyn toisten tunnetiloihin helposti, jään usein miettimään ja märehtimään toisten ongelmiin itsekin ja niistä tulee taakkaa itsellenikin. Ymmärrän, että opettajana minun täytyy oppia myös päästämään irti oppilaiden ongelmista, sillä kulutan itseni puhki yrittäessäni ratkoa niitä. Koen empatiani kuitenkin vahvuudeksi, sillä opettajan olen varmasti ymmärtäväinen.
Tiimin jäsenenä koen olevani melko hyvä. Annan muille tilaa kertoa omia ideoitaan ja arvostan niitä. Monissa tiimityöskentelytilanteissa koen kuitenkin jääväni muiden jalkoihin, sillä en kehtaa puskea omia ideoitani esille vaan tyydyn muiden ehdotuksiin. Minun täytyisi ehdottomasti harjoitella tietynlaista itsekkyyttä, jotta myös minut kuultaisiin. Opettaja nähdään myös tietynlaisena ryhmän johtajana ja mietinkin usein onko minusta ottamaan tällaista asemaa. Minun täytyy oppia uskomaan itseeni ja omaan auktoriteettiini, jotta oppilaatkin voivat nähdä minut selkeänä ja johdonmukaisena ohjaajajana.
Minut on kasvatettu hyväksymään kaikki sellaisena kuin he ovat ja olenkin siitä erittäin kiitollinen vanhemmilleni. Osaan siis kohdata uudet ihmiset ilman suurempia ennakkoluuloja tai odotuksia ja siitä on varmasti paljon hyötyä opettajana. Vaikka pyrin olemaan mahdollisimman suvaitsevainen ja avoin kaikkia kohtaan, huomaan välillä sortuvani tiettyihin oletuksiin, jotka ovat juurtuneet yhteiskunnassamme ihmisten mieliin. Esimerkiksi sukupuoleen liittyvät oletukset kuuluvat välillä puheessani ja ajatuksissani tajuamattani. On kuitenkin hyvä, että tällaiset ajatukset huomaa itsessään, jotta niiden kanssa voi kehittyä. Omana kouluaikanani moninaisuudesta ei käyty keskustelua koulussa ja tyttö-poika-järjestys oli täysin normaali käytäntö, jota kukaan ei kyseenalaistanut. Onneksi nykyään tilanne ei ole enää sama vaan koulusta pyritään tekemään paikka, jossa jokainen voisi olla oma itsensä avoimesti. Se vaatii kuitenkin sitä, että opettajat kouluttautuvat ja avartavat omaa näkemystään moninaisuudesta, sillä he ovat avainasemassa luomassa avointa ilmapiiriä.
Uskon, että tulevaisuudessa moninaisuutta ja valtavirrasta poikkeavuutta esiintyy yhä enemmän kouluissa. Niistä puhuminen on yleistynyt, mikä antaa yhä useammalle lapselle ja nuorelle rohkeutta olla oma itsensä julkisesti. Opettajana on tärkeää käydä luokan kanssa avointa keskustelua moninaisuudesta ja opettaa suvaitsevaisuuteen. Oppilaiden erilaisuuden sijaan opettajan on tärkeä auttaa lapsia ymmärtämään myös heidän samanlaisuuttaan kulttuurista, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tms. riippumatta. Jokainen meistä on kuitenkin pohjimmiltaan samanlainen ihminen, eikä mikään eriävä ominaisuus saa toimia leimana ihmisen koko olemuksesta.
Moninaisuuden kritisointi ja kulttuurisesti tai ulkonäöltä perinteisestä suomalaisesta erottuvan henkilön syrjiminen johtuvat usein tietämättömyydestä tai pelosta ennemmin kuin varsinaisesta vihasta henkilöä kohtaan. Uudet asiat voivat olla pelottavia ja tiedonpuutteen vuoksi ihmiset pystyttävät helposti suojamuureja suojautuakseen uudelta. Puhuimme jokin aika sitten luokkamme kanssa kulttuurisesta moninaisuudesta kouluissa ja muutama kertoi, että heidän kouluissaan oli käytäntönä se, että halutessaan eri kulttuureista tulevat oppilaat saivat kertoa kulttuuristaan muulle luokalle tai koululle. Uskon, että tällainen käytäntö voisi toimia poistamaan tietämättömyyttä ja siitä seuraavaa kiusaamista tai syrjintää. Kun tietää toisten ihmisten lähtökohdat, on usein helpompi ymmärtää heidän käyttäytymistään.
Minun on helppo ilmaista tunteitani enkä pelkää esimerkiksi itkeä tai nauraa muiden seurassa. Tunteet ja niiden näyttäminen ovat mielestäni iso osa vuorovaikutusta, sillä ne voivat kuvata ihmisten todellisia ajatuksia sanojakin paremmin. Oman avoimuuteni vuoksi koen ymmärtäväni myös muiden tunteet hyvin. Olen empaattinen ja usein yhdynkin muiden tunnetiloihin helposti. Hankalia vuorovaikutustilanteita minulle on konfliktit ja riitatilanteet. Usein riitatilanteissa sulkeudun ja minun on vaikea ilmaista itseäni. Erityisesti opettajan ammatia ajatellen minun pitää harjoitella riitatilanteissa avautumista sekä erityisesti niiden selvittelyä, sillä koulumaailmassa erilaisiin konflikteihin ajautuu jatkuvasti.
Olen mielestäni hyvä kuuntelija ja usein haluankin olla muiden avuksi kuuntelemalla heidän juttujaan tai ongelmiaan. Välillä kuitenkin huomaan, että asetun automaattisesti kuuntelijan rooliin eivätkä omat mielipiteeni tule kuulluksi. Koska yhdyn toisten tunnetiloihin helposti, jään usein miettimään ja märehtimään toisten ongelmiin itsekin ja niistä tulee taakkaa itsellenikin. Ymmärrän, että opettajana minun täytyy oppia myös päästämään irti oppilaiden ongelmista, sillä kulutan itseni puhki yrittäessäni ratkoa niitä. Koen empatiani kuitenkin vahvuudeksi, sillä opettajan olen varmasti ymmärtäväinen.
Tiimin jäsenenä koen olevani melko hyvä. Annan muille tilaa kertoa omia ideoitaan ja arvostan niitä. Monissa tiimityöskentelytilanteissa koen kuitenkin jääväni muiden jalkoihin, sillä en kehtaa puskea omia ideoitani esille vaan tyydyn muiden ehdotuksiin. Minun täytyisi ehdottomasti harjoitella tietynlaista itsekkyyttä, jotta myös minut kuultaisiin. Opettaja nähdään myös tietynlaisena ryhmän johtajana ja mietinkin usein onko minusta ottamaan tällaista asemaa. Minun täytyy oppia uskomaan itseeni ja omaan auktoriteettiini, jotta oppilaatkin voivat nähdä minut selkeänä ja johdonmukaisena ohjaajajana.
Minut on kasvatettu hyväksymään kaikki sellaisena kuin he ovat ja olenkin siitä erittäin kiitollinen vanhemmilleni. Osaan siis kohdata uudet ihmiset ilman suurempia ennakkoluuloja tai odotuksia ja siitä on varmasti paljon hyötyä opettajana. Vaikka pyrin olemaan mahdollisimman suvaitsevainen ja avoin kaikkia kohtaan, huomaan välillä sortuvani tiettyihin oletuksiin, jotka ovat juurtuneet yhteiskunnassamme ihmisten mieliin. Esimerkiksi sukupuoleen liittyvät oletukset kuuluvat välillä puheessani ja ajatuksissani tajuamattani. On kuitenkin hyvä, että tällaiset ajatukset huomaa itsessään, jotta niiden kanssa voi kehittyä. Omana kouluaikanani moninaisuudesta ei käyty keskustelua koulussa ja tyttö-poika-järjestys oli täysin normaali käytäntö, jota kukaan ei kyseenalaistanut. Onneksi nykyään tilanne ei ole enää sama vaan koulusta pyritään tekemään paikka, jossa jokainen voisi olla oma itsensä avoimesti. Se vaatii kuitenkin sitä, että opettajat kouluttautuvat ja avartavat omaa näkemystään moninaisuudesta, sillä he ovat avainasemassa luomassa avointa ilmapiiriä.
Uskon, että tulevaisuudessa moninaisuutta ja valtavirrasta poikkeavuutta esiintyy yhä enemmän kouluissa. Niistä puhuminen on yleistynyt, mikä antaa yhä useammalle lapselle ja nuorelle rohkeutta olla oma itsensä julkisesti. Opettajana on tärkeää käydä luokan kanssa avointa keskustelua moninaisuudesta ja opettaa suvaitsevaisuuteen. Oppilaiden erilaisuuden sijaan opettajan on tärkeä auttaa lapsia ymmärtämään myös heidän samanlaisuuttaan kulttuurista, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tms. riippumatta. Jokainen meistä on kuitenkin pohjimmiltaan samanlainen ihminen, eikä mikään eriävä ominaisuus saa toimia leimana ihmisen koko olemuksesta.
Moninaisuuden kritisointi ja kulttuurisesti tai ulkonäöltä perinteisestä suomalaisesta erottuvan henkilön syrjiminen johtuvat usein tietämättömyydestä tai pelosta ennemmin kuin varsinaisesta vihasta henkilöä kohtaan. Uudet asiat voivat olla pelottavia ja tiedonpuutteen vuoksi ihmiset pystyttävät helposti suojamuureja suojautuakseen uudelta. Puhuimme jokin aika sitten luokkamme kanssa kulttuurisesta moninaisuudesta kouluissa ja muutama kertoi, että heidän kouluissaan oli käytäntönä se, että halutessaan eri kulttuureista tulevat oppilaat saivat kertoa kulttuuristaan muulle luokalle tai koululle. Uskon, että tällainen käytäntö voisi toimia poistamaan tietämättömyyttä ja siitä seuraavaa kiusaamista tai syrjintää. Kun tietää toisten ihmisten lähtökohdat, on usein helpompi ymmärtää heidän käyttäytymistään.
tieteellinen osaaminen
Näin opintojen alussa tieteellistä osaamista ei ole kertynyt vielä paljoa. Uskon, että muutaman vuoden päästä, kun kasvatustieteen kursseja ja pom-opintoja on käyty enemmän, minun on helpompi arvioida tieteellistä osaamistani.
Tällä hetkellä minun on hankala toimia erilaisten kasvatustieteellisten teorioiden pohjalta, sillä en tiedä niistä tarpeeksi. Suurin osa käyttäytymisestäni muodostuu aiempien kokemusten pohjalta. En kuitenkaan osaa arvioida, ovatko toimintatapani teoreettisesta näkökulmasta järkeviä tai toimivia. Tieteellisen tiedon puute muodostaa ongelman siinä, että en välttämättä osaa perustella toimintaani. Toimin tietyllä tavalla, sillä se on aiemmin toiminut tai tuntuu vain oikealta, sillä en voi perustaa toimintaani tieteellisesti todistetulla teorialla. Opettajan ammatissa on tärkeää, että toiminnalle on aina jokin järkevä selitys ja opettajan täytyykin vanhempien kysyessä osata selittää, miksi esimerkiksi jokin arviointi on mennyt niin kuin se on mennyt.
Tieteellinen tieto ja teorioiden ymmärtäminen on tärkeää, sillä usein erilaiset teoriat esimerkiksi opettajana toimimisesta ovat tieteellisesti todistettuja ja siten usein toimivia myös käytännössä. Odotankin harjoitteluja, sillä ne ovat oiva mahdollisuus soveltaa opiskeluissa opittua teoriaa käytännön tekemiseen. Uskon kuitenkin, että opettajana eteen tulee myös tilanteita, joissa on parempi toimia oman fiiliksen ja kokemuksen pohjalta ennemmin kuin seurata tarkkaan jotain tiettyä teoreettista toimintatapaa. Oppilaat kouluissa ovat kaikki erilaisia yksilöitä, joten tietty tieteellisesti todistettu tapa toimia ei välttämättä sovi kaikkien oppilaiden kanssa tai kaikissa tilanteissa.
Opettajan ammatissa olisi helppoa vain kulkea virran mukana ja toistaa samaa kaavaa, jota on toistettu jo monia vuosia. Koen kuitenkin tärkeänä pitää yllä tutkivaa otetta opettamistyyleihin ja opetettaviin asioihin, jotta opettaja toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Vanhanaikaisten tapojen kyseenalaistaminen voi mahdollistaa koulun uudistamisen parempaan suuntaan. Opettajan täytyy miettiä, miten oppilaat saisivat opetuksesta irti parhaan hyödyn. Tutkivan asenteen säilyttäminen voi kuitenkin olla raskasta ja välillä vanhaa kaavaa toistetaan jopa tajuamattaan, sillä onhan se helpompaa. Integraatioryhmässä opiskelu antaa minulle varmasti hyvät eväät katsoa koulun toimintatapoja hieman kriittisemmin ja kokeilla uutta.
Eniten tieteellistä tietoa opettajalla on varmasti niissä oppiaineissa, joista hän on kiinnostunut, ja joissa hän kokee olevansa hyvä. Minun kohdallani tällaisia oppiaineita voisi olla muunmuassa äidinkieli tai elämänkatsomustieto. Vaikka koenkin olevani näissä oppiaineissa hyvä, tarvitsen lisää tietoa etenkin niiden pedagogiikasta. Tiedän kyllä oman peruskouluaikani perusteella, mitä esimerkiksi äidinkielessä opetetaan, mutta mielestäni vielä tärkeämpää on oppia, kuinka ainetta opetetaan.
Tällä hetkellä minun on hankala toimia erilaisten kasvatustieteellisten teorioiden pohjalta, sillä en tiedä niistä tarpeeksi. Suurin osa käyttäytymisestäni muodostuu aiempien kokemusten pohjalta. En kuitenkaan osaa arvioida, ovatko toimintatapani teoreettisesta näkökulmasta järkeviä tai toimivia. Tieteellisen tiedon puute muodostaa ongelman siinä, että en välttämättä osaa perustella toimintaani. Toimin tietyllä tavalla, sillä se on aiemmin toiminut tai tuntuu vain oikealta, sillä en voi perustaa toimintaani tieteellisesti todistetulla teorialla. Opettajan ammatissa on tärkeää, että toiminnalle on aina jokin järkevä selitys ja opettajan täytyykin vanhempien kysyessä osata selittää, miksi esimerkiksi jokin arviointi on mennyt niin kuin se on mennyt.
Tieteellinen tieto ja teorioiden ymmärtäminen on tärkeää, sillä usein erilaiset teoriat esimerkiksi opettajana toimimisesta ovat tieteellisesti todistettuja ja siten usein toimivia myös käytännössä. Odotankin harjoitteluja, sillä ne ovat oiva mahdollisuus soveltaa opiskeluissa opittua teoriaa käytännön tekemiseen. Uskon kuitenkin, että opettajana eteen tulee myös tilanteita, joissa on parempi toimia oman fiiliksen ja kokemuksen pohjalta ennemmin kuin seurata tarkkaan jotain tiettyä teoreettista toimintatapaa. Oppilaat kouluissa ovat kaikki erilaisia yksilöitä, joten tietty tieteellisesti todistettu tapa toimia ei välttämättä sovi kaikkien oppilaiden kanssa tai kaikissa tilanteissa.
Opettajan ammatissa olisi helppoa vain kulkea virran mukana ja toistaa samaa kaavaa, jota on toistettu jo monia vuosia. Koen kuitenkin tärkeänä pitää yllä tutkivaa otetta opettamistyyleihin ja opetettaviin asioihin, jotta opettaja toimisi parhaalla mahdollisella tavalla. Vanhanaikaisten tapojen kyseenalaistaminen voi mahdollistaa koulun uudistamisen parempaan suuntaan. Opettajan täytyy miettiä, miten oppilaat saisivat opetuksesta irti parhaan hyödyn. Tutkivan asenteen säilyttäminen voi kuitenkin olla raskasta ja välillä vanhaa kaavaa toistetaan jopa tajuamattaan, sillä onhan se helpompaa. Integraatioryhmässä opiskelu antaa minulle varmasti hyvät eväät katsoa koulun toimintatapoja hieman kriittisemmin ja kokeilla uutta.
Eniten tieteellistä tietoa opettajalla on varmasti niissä oppiaineissa, joista hän on kiinnostunut, ja joissa hän kokee olevansa hyvä. Minun kohdallani tällaisia oppiaineita voisi olla muunmuassa äidinkieli tai elämänkatsomustieto. Vaikka koenkin olevani näissä oppiaineissa hyvä, tarvitsen lisää tietoa etenkin niiden pedagogiikasta. Tiedän kyllä oman peruskouluaikani perusteella, mitä esimerkiksi äidinkielessä opetetaan, mutta mielestäni vielä tärkeämpää on oppia, kuinka ainetta opetetaan.
eettinen osaaminen
Arvoissa pidän tärkeänä niin itsessäni kuin muissakin mm. tasa-arvoa, rehellisyyttä sekä oikeudenmukaisuutta. Arvostan myös ystävyyttä, rakkautta sekä onnellisuutta. Uskon siihen, että kun itse toimin arvojeni mukaan ja kohtelen muita hyvin, ansaitsen yhtälaista kohtelua takaisin. Olen kuitenkin huomannut, että tämä ei aina toteudu, sillä jokaisella on täysin erilaiset arvot ja ne vaihtelevat myös tilannekohtaisesti, joten en voi ajatella muiden toimivan samalla tavalla kuin itse toimisin.
Joissain tilanteissa arvot voivat olla ristiriidassa ja se voi aiheuttaa arvojen vastaista toimintaa. Esimerkiksi tilanteessa, jossa vaihtoehtoina on kertoa ystävälle ikävä totuus tai vaihtoehtoisesti pitää asia salassa, jotta ei pahottaisi ystävän mieltä. Tilanteessa täytyy pohtia arvostaako enemmän rehellisyyttä vai ystävän onnellisuutta ja iloa. Samanlaisia arvojen ristiriitoja syntyy myös koulumaailmassa. Näihin ristiriitoihin ei välttämättä olekaan oikeita vastauksia ja siksi ne rasittavat monen opettajan työtä ja hyvinvointia. Kun opettaja tekee päätöksen johonkin suuntaan, hänellä ei ole ketään ulkopuolista syyttää asiasta vaan oman päätöksen takana tulee seisoa.
Niinkö vai näinkö - eettisen osaamisen luennolla käsiteltiin muutamia eettisiä dilemmoja, joihin opettaja luultavasti törmää uransa aikana. Tilanteet olivat mielestäni todella mielenkiintoisia, sillä ne laittoivat ajattelemaan omaa käytöstä vastaavissa tilanteissa. Mietitään esimerkiksi tilannetta, jossa oppilas uskoutuu kertomaan opettajalleen henkilökohtaisia asioita, ja opettajan on pohdittava pitääkö asiat itsellään ja säilyttää oppilaan luottamuksen vai viekö asioita eteenpäin. Toisena esimerkkinä voisi olla tilanne, jossa luokassa on yksi huomattavasti enemmän tukea tarvitseva oppilas muuhun luokkaan verrattuna. Opettajan on pohdittava koulun yleisten periaatteiden ja omien arvojen välillä ja mietittävä antaako jokaiselle oppilaalle saman verran tukea, jolloin tämä yksi oppilas voi jäädä muiden jalkoihin. Toisena vaihtoehtona opettaja voisi huomioida tätä yhtä oppilasta muita enemmän, jolloin oppilas pärjäisi oppitunneilla tasavertaisesti, mutta tuen anto jakautuisi tällöin epätasaisesti luokkalaisten kesken, jolloin muut oppilaat voisivat kokea sen epäreiluksi. Kolmantena vaihtoehtona olisi antaa kaikille oppilaille paljon tukea, jolloin myös enemmän tukea tarvitseva oppilas muiden ohella saisi riittävän avun, mutta opettajan voimavarat hiipuisivat työmäärän vuoksi. Uskon, että tällaiset eettiset ongelmat koulumaailmassa ovat melko yleisiä eikä niihin varmasti ole yhtä oikeaa ratkaisua. Tällaisia tilanteita ratkottaessa voi kääntyä muiden opettajien ja koko kouluyhteisön suuntaan ja keskustella kollegoiden kanssa, miten he toimisivat kyseisessä tilanteessa ja olisiko heistä mahdollisesti apua ongelmaan. Loppupeleissä opettaja tekee päätöksensä itse, mutta toisilla opettajilla voi olla vinkkejä esimerkiksi omista kokemuksista.
Opettaja kohtaa työssään myös ajankohtaisia ongelmia, joista oppilaat ovat varmasti kiinnostuneita ja huolestuneita. Opettajan on selitettävä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai köyhyydestä ja nälänhädästä oppilaille heidän ikänsä huomioiden. Seuraavat sukupolvet huomioiden opettajan tulisi kasvattaa oppilaat ymmärtämään kestävää kehitystä. Lapsien huolta esimerkiksi ilmastonmuutoksesta voisi poistaa konkreettisella toiminnalla esimerkiksi roskien keruulla tai pyöräilyllä autoilun sijaan. Lapset saisivat tällöin kokemuksen siitä, että he ovat aktiivisena toimijana ja voivat vaikuttaa asioihin.
Joissain tilanteissa arvot voivat olla ristiriidassa ja se voi aiheuttaa arvojen vastaista toimintaa. Esimerkiksi tilanteessa, jossa vaihtoehtoina on kertoa ystävälle ikävä totuus tai vaihtoehtoisesti pitää asia salassa, jotta ei pahottaisi ystävän mieltä. Tilanteessa täytyy pohtia arvostaako enemmän rehellisyyttä vai ystävän onnellisuutta ja iloa. Samanlaisia arvojen ristiriitoja syntyy myös koulumaailmassa. Näihin ristiriitoihin ei välttämättä olekaan oikeita vastauksia ja siksi ne rasittavat monen opettajan työtä ja hyvinvointia. Kun opettaja tekee päätöksen johonkin suuntaan, hänellä ei ole ketään ulkopuolista syyttää asiasta vaan oman päätöksen takana tulee seisoa.
Niinkö vai näinkö - eettisen osaamisen luennolla käsiteltiin muutamia eettisiä dilemmoja, joihin opettaja luultavasti törmää uransa aikana. Tilanteet olivat mielestäni todella mielenkiintoisia, sillä ne laittoivat ajattelemaan omaa käytöstä vastaavissa tilanteissa. Mietitään esimerkiksi tilannetta, jossa oppilas uskoutuu kertomaan opettajalleen henkilökohtaisia asioita, ja opettajan on pohdittava pitääkö asiat itsellään ja säilyttää oppilaan luottamuksen vai viekö asioita eteenpäin. Toisena esimerkkinä voisi olla tilanne, jossa luokassa on yksi huomattavasti enemmän tukea tarvitseva oppilas muuhun luokkaan verrattuna. Opettajan on pohdittava koulun yleisten periaatteiden ja omien arvojen välillä ja mietittävä antaako jokaiselle oppilaalle saman verran tukea, jolloin tämä yksi oppilas voi jäädä muiden jalkoihin. Toisena vaihtoehtona opettaja voisi huomioida tätä yhtä oppilasta muita enemmän, jolloin oppilas pärjäisi oppitunneilla tasavertaisesti, mutta tuen anto jakautuisi tällöin epätasaisesti luokkalaisten kesken, jolloin muut oppilaat voisivat kokea sen epäreiluksi. Kolmantena vaihtoehtona olisi antaa kaikille oppilaille paljon tukea, jolloin myös enemmän tukea tarvitseva oppilas muiden ohella saisi riittävän avun, mutta opettajan voimavarat hiipuisivat työmäärän vuoksi. Uskon, että tällaiset eettiset ongelmat koulumaailmassa ovat melko yleisiä eikä niihin varmasti ole yhtä oikeaa ratkaisua. Tällaisia tilanteita ratkottaessa voi kääntyä muiden opettajien ja koko kouluyhteisön suuntaan ja keskustella kollegoiden kanssa, miten he toimisivat kyseisessä tilanteessa ja olisiko heistä mahdollisesti apua ongelmaan. Loppupeleissä opettaja tekee päätöksensä itse, mutta toisilla opettajilla voi olla vinkkejä esimerkiksi omista kokemuksista.
Opettaja kohtaa työssään myös ajankohtaisia ongelmia, joista oppilaat ovat varmasti kiinnostuneita ja huolestuneita. Opettajan on selitettävä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta tai köyhyydestä ja nälänhädästä oppilaille heidän ikänsä huomioiden. Seuraavat sukupolvet huomioiden opettajan tulisi kasvattaa oppilaat ymmärtämään kestävää kehitystä. Lapsien huolta esimerkiksi ilmastonmuutoksesta voisi poistaa konkreettisella toiminnalla esimerkiksi roskien keruulla tai pyöräilyllä autoilun sijaan. Lapset saisivat tällöin kokemuksen siitä, että he ovat aktiivisena toimijana ja voivat vaikuttaa asioihin.