IV Elämää Euroopassa

Jakson keskeinen sisältö

Jaksossa tutustutaan Euroopan karttoihin ja suurimpiin valtioihin. Lisäksi tarkastellaan Euroopan kasvillisuutta, eläimistöä ja ihmisen toimintaa Euroopan eri alueilla. Perehdytään erityisesti Pohjolan havumetsäalueen olo- suhteisiin ja eläinten selviytymiseen siellä.

Oppikirja kuvien tarkastelu sivu 116

Jaksokuva on koottu siten, että siinä näkyy koko Eurooppa öiseen aikaan.
Euroopan yöllinen satelliittikuva kertoo asutuksen jakautumisesta Euroopassa.

1. Missä kuvassa on Suomi?
a. Missä osassa Suomea on paljon valoja?

b. Missä osassa Suomea on vähän valoja? 

2. Mitä pikkukuvat kertovat Euroopasta? 

Jakson arviointi

Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan jakson lopussa kertauksen avulla. Arvioinnissa otetaan huomioon:

  • Opiskelutavoitteiden laatiminen, tavoitteiden realistisuus ja työskentely tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Muistiinpanojen kirjoittaminen vihkoon ja vihkon siisteys. 
  • Muistiinpanojen kopioiminen Peda.netin OmaanTilaan.
  • Tutki ja toimi -töiden suorittaminen sekä niiden tekeminen loppuun saakka.
  • Jakson lopussa pidetään loppukoe.

Karttapelejä

Karttapelejä löytyy puhelimen sovelluskaupasta tai netistä esimerkiksi hauilla karttapelit, maantietopelit, map games tai geography games.
Eurooppa-aiheisia pelejä
Harjoittele Eurooppaa Toporopo pelillä.

Kirjoita kommenttiin linkki omille sivuillesi, kun olet kirjoittanut muistiinpanot Peda.netin OmaanTilaan ympäristöopin hakemistoosi. Muistithan katsoa ja lukea sivun linkit.