Tehtävä Kiinan ulkopolitiikasta
Selvitä Kiinan ulkopolitiikan päälinjat 1900-luvulta näihin päiviin.
Keisarin valta romahti 1912 ja Kiina julistettiin tasavallaksi. Kiina muuttui kommunistiseksi valtioksi vuonna 1949. Kiina katsoi edelleen pärjäävänsä ilman ulkomaita (etnosentrisyys). 1966 Mao aloitti kulttuurivallankumouksen. Tarkoituksena oli puhdistaa maa vanhoista ajatuksista, tavoista, perinteistä ja kulttuurista. Mao puhdisti kommunistipuolueen vastustajistaan. Maon kuolema 1976 aloitti Kiinan valtaisan modermisaation. Taloutta uudistettiin ja voimavaroja siirrettiin tieteisiin. Perustettiin eritysalueita, jotka saivat tehdä taloudellista yhteistyötä länsimaiden kanssa. Länsimaat investoivat paljon Kiinaan. Kiina-ilmiössä Kiinan talous kasvoi valtavasti ja tuotantoa siirrettiin Kiinaan halvan työvoiman vuoksi. 2000-luvulla Kiinasta on tullut maailman toiseksi suurin talous ja se on saanut lisää valtaa maailmassa. Kiina on suhtautunut välinpitämättömästi länsimaihin, koska täällä on arvosteltu Kiinan ihmisoikeustilannetta ja Tiibetin tilannetta. Kiinan ja Venäjän suhteet ovat lämmenneet koko 2000-luvun ajan. Suhde USA:han on kireä kauppapakotteiden takia. Kiinalla suhteita Pohjois-Koreaan on arvosteltu länsimaissa. Kiina vahvistanut suhdettaan myös Afrikan maihin.